Minä olen viimeinen Jarl, Weise eli viisas Thor, suuren jumalan Thorin jälkeläinen, jota sanotaan Ara-Hariksi tai Wiligôtiksi.[1] —Karl Maria Wiligut
20 vuotta Schlarraffia-vapaamuurariloosiin kuulunut[2] SS-prikaatinkenraali ja arjalaisfilosofi Karl Maria Wiligut oli Himmlerin yksityistaikuri lempinimeltään "Himmlerin Rasputin"[3] ja natsi-Saksan johtavin okkultisti.[4]
Natsi-Saksan johtavin okkultisti, SS-prikaatinkenraali Karl Maria Wiligut.
Oopiumia poltelleen Wiligutin[5] mukaan germaaninen kulttuurihistoria voitiin jäljittää 228,000 eKr., jolloin oli kolme Aurinkoa ja Maan asuttivat jättiläiset, titaanit, kääpiöt, keijut ja muut myyttiset olennot.[6]
Wiligut väitti myös omanneensa henkisiä voimia, joiden avulla hän kykeni pääsemään käsiksi tuhansien vuosien takaisten esi-isiensä geneettisiin muistoihin.[7]
Suuren ensimmäisen kosmisen katastrofin (Kuun törmäys Maahan) jälkeen tapahtui jääkausi, joka muodosti Maan ympärille "ilmakokonaisuusvyön". Jäljelle jääneet samanaikaisesti kamppailleet ilma- ja maakokonaisuudet "jähmettivät" itsensä niin sanotuiksi "biseksuaalisiksi enkeleiksi", jotka osittain elivät maalla, mutta osittain myös elivät vedessä ja pystyivät myös lentämään.[8] —Karl Maria Wiligut
Wiligut uhkasi tappaa ja pahoinpiteli vaimoaan Malwine Leuts von Treuenringeniä, koska hän ei ollut kyennyt tuottamaan Wiligutille miespuolista perillistä.[9]
Marraskuussa 1924 Treuenringen sai tarpeekseen Wiligutista ja ilmoitti viranomaisille Wiligutin käytöksen sekä "sopimattoman tuttavuuden" heidän yhden tai kummankin murrosikäisen tyttären kanssa.[10]
Täten 29. marraskuuta 1924, Wiligutin ollessa kahvilla ystäviensä kanssa, ambulanssi ajoi kahvilan eteen ja pakkopaitaan sidottu Wiligut raahattiin kolmeksi vuodeksi Salzburgin mielisairaalaan.
Tutkimusten jälkeen Wiligut diagnosoitiin: ”megalomaaninen skitsofreeni, vainoharhainen suuruudenhullu ja juridisesti epäpätevä”.[11]
Wolfenstein 3D (1992)
Vapautumisen jälkeen Wiligut liittyi syyskuussa 1933 SS:ään piilonimellä Karl Maria Weisthor.[12] Himmler salasi tahallisesti Wiligutin taustan, sillä Wiligut oli kehuskellut mielisairaalavierailustaan CV:ssään.[13]
Kuusi vuotta myöhemmin 28. elokuuta 1939 häpeissään ollut Himmler lopulta erotti uransa aikana SS-prikaatinkenraaliksi ylentyneen ja sittemmin alkoholisoituneen[14] Wiligutin SS:stä huomattuaan, ettei valtakunnanokkultisti Wiligutin riimumagia tuottanut tuloksia.[15]
SS:stä lähdön jälkeen Wiligut hölisi mantrojaan itsekseen, sai kohtauksen vuoden 1945 joulupäivänä ja kuoli muutamaa päivää myöhemmin. Wiligutin hautakiven muistokirjoituksessa lukee: "Elämämme haipuu kuin jonninjoutava pulina".[16]
Väärennösten tekemisen seurauksena natsien Aatteellisen muinaishistorian opintoseuran (Ahnenerbe)[17] johtajuudesta aikoinaan potkut saanut Herman Wirth[18] kirjeessään Wiligut-elämäkerran kirjoittaneelle entiselle SS-mies Rudolf J. Mundille[19] kuvaili Wiligutia,
[Wiligut oli arjalaisfilosofi] Guido von Listiä plagioinut seniili alkoholisti. [...] Antakaa pahamaineisen petkuttajan ja huijarin tulla huomaamattomaksi ja unohdetuksi.[20] —Herman Wirth
Wolfenstein-linnan inspiroinut Wewelsburg-linna samannimisessä saksalais-kylässä. Natsi-Saksan aikaan Karl Maria Wiligut kehotti Heinrich Himmleriä tekemään Wewelburgista kulttipyhätön, jonka seurauksena linnasta tuli natsiokkultismin keskuspiste.[21]
Kuuluisa satanisti, amerikanjuutalainen Anton LaVey (syntyjään Howard Levey)[22] omisti Yhdysvaltain suurimman kokoelman natsi-Saksan muinaisjäänteitä.[23] Ammattinäyttelijä LaVey oli entinen sirkuksen leijonankesyttäjä, joka vaihtoi sirkusteltan perustamaansa Saatanan kirkkoon huomattuaan satanistien olevan sirkusyleisöä hyväuskoisempia ja taloudellisesti tuottoisampia. LaVey nimesi tyttärensä Karla Maritzaksi oletetusti Karl Maria Wiligutin mukaan.[24]
________________________
[1] Yrjö von Grönhagen, Himmlerin salaseura, Salakirjat, Tallinna, (2014), s. 90.
[2] Stephen E. Flowers ja Michael Moynihan, The Secret King: The Myth and Reality of Nazi Occultism, Feral House, Washington, (2007), s. 45, 74, 187; Nicholas Goodrick-Clarke, Occult Roots of Nazism: Secret Aryan Cults and Their Influence on Nazi Ideology, Tauris Parke Paperbacks, London, (2004), s. 179; Joseph Howard Tyson, The Surreal Reich, iUniverse, Bloomington, (2010), s. 399.
[3] Flowers ja Moynihan, s. 12, 60; Goodrick-Clarke, s. 177; Tapio Tamminen, Pahan viehätys: Natsismin ja terrorin lähteillä, Otava, Keuruu, (2004), s. 113; Nigel Graddon, Otto Rahn and the Quest for the Holy Grail: The Amazing Life of the Real “Indiana Jones”, Adventures Unlimited Press, Kempton, (2008), s. 1; Richard Stanley, Shadow of the Grail: Magic and Mystery at Montsegur, Innervision Media, Multimedia Edition, (2011), s. 130; Wiligut-komediasta ks. Grönhagen, s. 118-125, 133-135, 138, 139-141.
[4] Flowers ja Moynihan, s. 36, 42.
[5] Tyson, s. 402.
[6] Goodrick-Clarke, s. 181; Tyson, s. 400.
[7] Flowers ja Moynihan, s. 131, 176; Goodrick-Clarke, s. 177, 179; Graddon, s. 80-81, 82; Stanley, s. 128-129; Tyson, s. 399; Schwarze Sonne: Mythologische Hintergründe des Nationalsozialismus, DVD, absolut MEDIEN, Saksa, (2001), 0:49:00.
[8] Flowers ja Moynihan, s. 127.
[9] Tamminen, s. 113.
[10] Tyson, s. 403; Ksm. Grönhagen, s. 123-125.
[11] Flowers ja Moynihan, s. 47, 48, 61; Goodrick-Clarke, s. 182, 258, v. 10. A full description of the case and the report of the court in Rudolf J. Mund, Der Rasputin Himmlers: Die Wiligut-saga, Volkstum-Verlag, Wien, (1982), s. 35-51; Graddon, s. 81, 83, 89; Kevin Coogan, Dreamer of the Day: Francis Parker Yockey and the Postwar Fascist International, Autonomedia, New York, (1999), s. 329, v. 48; Grönhagen, s. 170, 171; Tamminen, s. 113-114; Hans-Jürgen Lange, Weisthor - Karl-Maria Wiligut: Himmlers Rasputin und seine Erben, Arun Verlag, Engerda, (1998), s. 39; Tyson, s. 403; Stanley, s. 129, 135-136; Hitler's Search for the Holy Grail, Channel 4, Britannia, (1999), 0:12:00; Schwarze Sonne: Mythologische Hintergründe des Nationalsozialismus, DVD, absolut MEDIEN, Saksa, (2001), 1:11:00; The Secret Glory, DVD, Subversive Cinema, USA, (2006), 0:51:00; "Audio Commentary by Richard Stanley and Norman Hill", The Secret Glory, DVD, Subversive Cinema, USA, (2006), 0:51:00.
[12] [...] Karl Maria Wiligut, who worked as head of Himmler’s Race and Settlement Office (RUSHA) under the pseudonym "Weisthor" - literally "Wise Thor" or the "wise warrior". —Richard Stanley, s. 127.
[13] Flowers ja Moynihan, s. 48; Goodrick-Clarke, s. 190.
[14] Flowers ja Moynihan, s. 54, 57, 175, 181; Graddon, s. 83, 96; Tyson, s. 402; Grönhagen, s. 120-123, 138, 174.
[15] Flowers ja Moynihan, s. 59-60.
[16] Flowers ja Moynihan, s. 60, 199; Tyson, s. 403.
[17] Ahnenerben johtajana toimi juutalaisten irtopäitä kerännyt natsitohtori, SS-eversti Wolfram von Sievers, joka historioitsija Joseph Howard Tysonin mukaan oli biseksuaali. Tyson, s. 381; Ahnenerbestä ks. Grönhagen, s. 162-172.
[18] Flowers ja Moynihan, s. 32-33; Tyson, s. 398; Wirth’s methods and conclusions were rejected by most university academics, and he attracted further controversy by editing Die Ura Linda Chronik (1932), a Friesian manuscript generally regarded as a nineteenth-century forgery, as a chronicle of Germanic life in the sixth to first centuries b.c. —Nicholas Goodrick-Clarke, s. 130.
[19] Flowers ja Moynihan, s. 68.
[20] Rudolf J. Mund, Der Rasputin Himmlers: Die Wiligut-saga, Volkstum-Verlag, Wien, (1982); Flowers ja Moynihan, s. 185; Tyson, s. 402; Ksm. Flowers ja Moynihan, s. 175.
[21] Tyson, s. 401; Glenn B. Infield, Secrets of the SS, Military Heritage Press, New York, (1981), s. 133-135.
[22] Massimo Introvigne, Satanism: A Social History, Brill Pub., Leiden, (2016), s. 302, 315; George Michael, Theology of Hate: A History of the World Church of the Creator, University Press of Florida, (2009), s. 229, v. 16.
[23] Goodrick-Clarke, s. 262-263, v. 2. [...] Nazi chants and salutes are used in the Church of Satan, a sect devoted to devil-worship and unbridled sensual gratification, which was founded in 1966 in San Francisco. Anton Szandor LaVey, The Satanic Rituals (New York, 1972); (The King of Satanism in America today is Anton LaVey, a former circus lion-tamer who greatly admires the Nazis. LaVey's book, The Satanic Bible, published in 1969, is dedicated to a puzzling mixture of people, with one entry reading: "To Karl Haushofer, a teacher without a classroom.") —Dusty Sklar, The Nazis and the Occult, Dorset Press, New York, (1977), s. 63.
[24] Michael, s. 229, v. 16; Saatanan kirkosta ks. Harto Hänninen ja Marko Latvanen, Verikekkerit: Kauhun käsikirja, Toinen uudistettu painos, Otava, Helsinki, (1996), s. 118.
