Jan Träskelin
Hesarin tilaajien pedofiilitimanttia kuvastaa Helsingin Sanomat (HS) omistavan Sanoma Oyj:n entinen markkinointipäällikkö Jan Träskelin.
"Suomen John Podestana" tunnetuksi tullut Träskelin oli vastaanottanut 5. maaliskuuta 2009 tuomion lapsipornografian hallussapidosta, myöntänyt syyllisyytensä ja maksanut teosta oikeuden määrittelemän 35 päiväsakkoa eli 1190€.
Lähes kymmenen vuotta myöhemmin vuonna 2018 Träskelin-vyyhti alkoi purkaantua babylonialaisesti: Vuonna 2016 naimisissa ollut perheenisä Träskelin oli metsästänyt seksitreffisivustolta 16-vuotiaan "Melissan", joka haki seuraa Träskelin ikäisistä 35-40 vuotiaista miehistä.
Sittemmin stripparina ja tv:n Temptation Island Suomen (Nelonen, Sanoma Media Finland) neljännessä kaudessa julkisuutta saanut Melissa totesi kuitenkin jälkeenpäin, että Träskelin oli käyttänyt häntä seksuaalisesti hyväkseen ja jakoi teletodistusaineiston viranomaisille, juorulehdille, foorumeille ja Facebookiin.
Helsingin Sanomat omistavan Sanoma Oyj:n entinen markkinointipäällikkö, pedofiili Jan Träskelin, joka median ja viranomaisten tuella saalistaa uhrejaan tälläkin hetkellä.
Sanoma reagoi vuoden 2018 maaliskuun paljastukseen ohjeistamalla hallitsemaansa Suomen mediaa olla olematta keskustelemasta aiheesta, yrittämällä poistaa foorumeilta kaikki Träskeliniä koskevat keskustelut ja palkitsemalla Träskelin ”Vuoden onnistunut projekti” -palkinnolla.
Sanoman toimitiloihin Sanomataloon järjestetyn mielenosoituksen jälkeen Sanoma Oyj alkoi panikoida. Träskelin erosi ja/tai erotettiin Sanomalta, jotta tavikset rauhoittuisivat eivätkä kiinnittäisi huomiotaan yrityksen muihin johtajiin, omistajiin ja valeuutistoimittajiin.
Suomen tai ulkomaan media ei raportoinut skandaalista, koska skandaalin keskiössä oli media itse. Samanaikaisesti media oli keskittynyt Las Vegasin suuren välikohtauksen projektin tutkinnasta huomion pois siirtämiseksi esiintuodun Harvey Weinsteinin seksuaalisen ahdistelun ”Me Too” -kampanjan käsittelyyn - eli valittujen täysi-ikäisten seksuaaliseen ahdisteluun.
Träskelin tapaus osoittaa kuinka tv:n katsojat (Sanoma Media Finland), HS:n tilaajat (Sanoma Oyj) ja koulukirjoja ostavat opiskelijat (Sanoma Pro) ovat välillisesti rahoittaneet kotimaisia Pizzagate-orgioita.
Markkinointipäällikkö Träskelinissä yhdistyvät myös saman katon alla pedofilia ja mielenterveysongelmien lisäämiseen tähtäävien psykoottisten mainosten kehittäminen.
Sanoma Oyj
- Kuinka monta uhria Jan Träskelinillä on ollut vuosikymmenten aikana?
- Ketkä ovat olleet tietoisia Jan Träskelin toimista?
- Miksi Jan Träskelin erosi/erotettiin Sanomalta?
- Onko Jan Träskelinille järjestetty jo uusi merkittävä virka?
- Mitä Jan Träskelin rikosrekisteri kaiken kaikkiaan sisältää?
- Mitkä ovat Jan Träskelin neljän isovanhemman sukunimet?
- Toimiiko Sanomassa pedo-, nekro- ja/tai snuff-rinkejä?
Sanoma Oyj
Samaan tapaan kuin Britanniassa yleisradioyhtiö BBC:n johtajat suojelivat ja rahoittivat lastenohjelmien juontajan, Mensan filantroopin ja nekrofiili Sir Jimmy Savilen (1926-2011) lastensairaaloiden ruumishuonekeikkoja vuosikymmeniä,[1] on Sanoma suojellut ja rahoittanut Jan Träskelin toimia.
Mikäli BBC:n tapaan Sanoman toimintamalleihin lukeutuu kiristettävien pedofiilien värvääminen vaikutusvaltaisiin virkoihin, saattaa kyseessä olla vihje siitä miksi Yleisradio Oy:n tapaan tämän kyseisen osakeyhtiön julkaisut sekä radio- ja tv-kanavat kieltäytyvät keskustelemasta WTC 7:sta, M/S Estonian asesalakuljetuksista Israeliin, keskuspankkien osakkeenomistajista, natsi- ja uusnatsijohtajien juutalaisesta syntyperästä, Apollo-huijauksesta, Naton operaatio Gladiosta, P2-vapaamuurariloosista ja vastaavista aiheista.
Violet Sutcliffe ja Eljas Erkko
J. K. Paasikivi nimesi talvisodan "Erkon sodaksi" tinkimättömän ulkoministerin mukaan syyllistäen siten häntä sen alkamisesta.[2] —Niklas Jensen-Eriksen ja Elina KuorelahtiSanoman omistaa suomenjuutalainen Erkko-suku (Holländer/Sutcliffe).[3] Erkko-suvun Eljas Erkko (1895-1965) toimi Suomen ulkoministerinä ja tahallisesti sabotoi talvisotaneuvottelut, jotta Suomi saataisiin mukaan toiseen maailmansotaan. Presidentti Juho Kusti Paasikivi (1870-1956) kutsui talvisotaa "Erkon sodaksi" ja olisi halunnut hirttää Erkon.[4]
Kun Erkko oli saanut talvisodan käyntiin, muutti hän puolueettomaan Ruotsiin sodan ajaksi. Sodan päätyttyä Erkko muutti takaisin Suomeen hallitakseen ruotsinjuutalaisen Bonnier-suvun (alkujaan Hirschel)[5] kanssa median ja koulukirjojen sisältöjä.
Pohjois-Euroopan hallinnoinnissa Bonnierien ja Erkkojen kaltaisten mediasukujen yläpuolella toimii ruotsinjuutalainen Wallenbergien (alkujaan Benedicks)[6] keskuspankkisuku, joka on naimisissa saksanjuutalaisen Oppenheim-keskuspankkisuvun kanssa.[7] Oppenheimit ovat naimisissa saksanjuutalaisen Rothschild-keskuspankkisuvun kanssa.[8]
Presidentti Carl Gustaf Emil Mannerheimin (isoisoäidin puolelta Weissman von Weissenstein)[9] viimeinen naisystävä oli Gertrud Wallenberg.[10] ”Mannerheim” ei ole suomalainen sukunimi. ”Manheim”, ”Mannheim”, ”Manheimer” ja ”Mannheimer” ovat tyypillisiä saksan- ja ruotsinjuutalaisia sukunimiä.[11]
Oikealta: raskaan sarjan nyrkkeilijä Frank Bruno, Mensan filantrooppi ja nekrofiili Sir Jimmy Savile sekä sarjamurhaaja Peter "Yorkshiren viiltäjä" Sutcliffe, joka murhasi ainakin 13 naista vuosien 1975-1980 aikana. Yksi Sutcliffen uhreista oli 28-vuotias Irene Richardson, jonka ruumis löydettiin Savilen kodin edustalta vuonna 1977.
Onko englantilainen Peter Sutcliffe sukua Eljas Erkon vaimolle, englantilaiset vanhemmat omanneelle Violet Sutcliffelle? 2010-luvulla Erkon ja Sutcliffen jälkeläiset omistavat osake-enemmistön Suomen tietotoimistosta (STT) mm. Jane ja Aatos Erkko -hyväntekeväisyyssäätiön kautta.
Kaikkinäkevä nekrosilmä
Vuosikymmeniä kestäneiden nekrokampanjoiden aikana Mensan filantrooppi Sir Jimmy Savile irrotti sairaaloiden ruumishuoneiden ruumiista lasisilmiä ja teki niistä itselleen sormuksia sekä kaulakoruja. Vuonna 2006 Savile piti yllään yhtä näistä medaljongeista juontaessaan BBC:n Top of the Pops -musiikkiohjelman viimeistä lähetystä.[12]
BBC:n Top of the Pops -musiikkiohjelman viimeinen lähetys
_________________________
[1] Mark Sweney, BBC bosses still trying to cover tracks over Savile in 2012, says Andy Kershaw, The Guardian, (Fri 26 Feb 2016 13.30 GMT | Last modified on Sat 19 Aug 2017 07.45 BST); David Collins & Steve Robson, Jimmy Savile 'seen having sex with bodies and wheeling body of four-year-old in pram into hospital mortuary', The Daily Record, (11:32, 27 Feb 2015); Sir Jimmy Savilesta ksm. John McShane, Savile - The Beast: The Inside Story of the Greatest Scandal in TV History, John Blake, London, (2013); Dan Davies, In Plain Sight: The Life and Lies of Jimmy Savile, Quercus, London, (2014).
[2] Niklas Jensen-Eriksen ja Elina Kuorelahti, Suuri affääri: Helsingin Sanomien yrityshistoria 1889-2016, Siltala, Helsinki, (2017), s. 175; "Isän syyllistäminen talvisodasta ärsytti [Eljas Erkon tytärtä] Patriciaa vielä yli puoli vuosisataa myöhemmin." —Niklas Jensen-Eriksen ja Elina Kuorelahti, s. 177.
[3] Eljas Erkon äiti oli Maria Aurora Holländer. "Holländer" on tyypillinen hollaninjuutalainen sukunimi. David S. Zubatsky ja Irwin M. Berent, Sourcebook for Jewish Genealogies and Family Histories, Avotaynu, Teaneck, (1996), "Hollender", "Hollander", "Holländer" ja "Höllander", s. 183; Heinrich W. Guggenheimer ja Eva H. Guggenheimer, Jewish Family Names and Their Origins: An Etymological Dictionary, Ktav, New York, (1992), "Hollender", "Hollander" ja "Holländer", s. 344; Lazarus von Rothschild [Paul Meijer Granqvist], Det Svenska Israel: Från Aaron Isaac till Marcus Ehrenpreis, B. Wahlströms Bokförlag, Stockholm, (1933), "Holländer", s. 97; "Eeron kihlattu oli 4. kesäkuuta 1872 syntynyt Maria Aurora eli Maissi Holländer, apulaislääninrahastonhoitaja Johan Fredrik Holländerin ja tämän aviopuolison Auroran – hänkin syntyjään Holländereitä – tytär. [...] Holländereitten suku oli peräisin, kuten jo nimestäkin voi ounastella, Hollannista." —Seppo Zetterberg, Eero Erkko, Otava, Helsinki, (2001), s. 225, 226; Maria Aurora Holländerin sukuun kuuluivat ainakin Hans Hollender (vanhempi), Hans Hollender (nuorempi), Johan Hollender, Petter Hollender, Aurora Holländer, Johan Fredrik Holländer ja Petter Holländer; "Sutcliffe, W., insinööri, Helsinki, syntynyt 1862, liittynyt loosiin 1927, mestarimuurari, Suomi Loosi". —Luettelo Suomen vapaamuurareista, toinen painos, Vasara, Helsinki, (1933), s. 39.
Violet Sutcliffe, Alexandra Holländer, Patricia Erkko, Eero Erkko ja Maria Aurora Holländer
Violet Sutcliffe, Alexandra Holländer, Patricia Erkko, Eero Erkko ja Maria Aurora Holländer
Rony Smolar, Setä Stiller: Valpon ja Gestapon välissä, Tammi, Helsinki, (2003), s. 116; Helsingin juutalaisen seurakunnan ja Suomen juutalaisten seurakuntien keskusneuvoston puheenjohtajana toiminut suomenjuutalainen Rony Wulf Smolar kirjoittaa Sutcliffe-sukunimen väärin muodossa "Sutcliff".
"Smolar arvioi, että Helsingin Sanomien kantaan saattoi vaikuttaa se, että lehden omistajan Eljas Erkon vaimo Violet Sutcliff [sic] oli juutalainen." —Teuvo Laitila, Uskonto, isänmaa ja antisemitismi: Kiistely juutalaisista suomalaisessa julkisuudessa ennen talvisotaa, Arator, Tampere, (2014), s. 256, v. 760.
Leena Liukkonen, Aatos, Siltala, Helsinki, (2014), s. 26, 29; Toimittaja-kirjailija Leena Liukkonen ei mainitse edes "kirjallista lähdettään".
Niklas Jensen-Eriksen, Aleksi Mainio ja Reetta Hänninen, Suomen suurin: Helsingin Sanomat 1889-2019, Siltala, Helsinki, (2019), s. 80-82, 428.
Valehteleeko Helsingin juutalaisen seurakunnan ja Suomen juutalaisten seurakuntien keskusneuvoston puheenjohtajana toiminut suomenjuutalainen Rony Wulf Smolar ilmoittaessaan, että Violet Sutcliffe oli juutalaista syntyperää vai valehteleeko yrityshistorian professori Niklas Jensen-Eriksen ilmoittaessaan, että Violet Sutcliffe ei ollut juutalaista syntyperää?
Rony Wulf Smolarin väitteitä, Holländer-sukulinjan juuria, Sanoma Oyj:n nykyisiä osakkeenomistajia jne ei mainita Suomen suurin: Helsingin Sanomat 1889-2019 -kirjan aikana kertaakaan. 470-sivuinen kirja sisältää hädin tuskin muutaman sivun edestä oleellista aineistoa. Suurimman osan kestostaan kirja on yhtä tylsä, informaatioarvoton ja yhdentekevä, kuin kaikki muutkin Siltala-kustantamon ja Helsingin yliopiston Helsingin Sanomia ja Erkko-sukua käsittelevät kirjat.
Sukulinjojen selvitykseen erikoistunut Geni.com -sivuston "Juutalaiset Suomessa - Jews in Finland" -sarjan osa "Suomen juutalaiset" sisältää listan "Tunnettuja suomenjuutalaisia". Listan mukaan Aatos Erkon ohella Sutcliffe-suvun jälkeläiset Patricia Maria Katie Seppälä (Violet Sutcliffen ja Eljas Erkon tytär) sekä Rafaela Violet Maria Seppälä ja Lars Robin Eljas Langenskiöld (Patricia Seppälän tytär ja poika) ovat "tunnettuja suomenjuutalaisia". Juutalaiset Suomessa - Jews in Finland, Geni, (2020-04-28).[4] "Eljas Erkon Pietarissa syntynyt englantilainen puoliso Violet taas oli‒kiistanalaiseksi jäävän tiedon mukaan‒puoliksi juutalainen, äitinsä puolelta. Liekö liikeosaamista periytynyt siltäkin suunnalta. [...] Ulkoministerinä Erkko oli talvisodan esihistorian keskiössä. Hän keskeytti Jartsev-neuvottelut ja torjui venäläisten myöhemmätkin yritykset saada takuita, ettei hyökkääjä‒oletettavasti Saksa‒voisi käyttää Suomenlahtea reittinään Leningradiin. Talvisota on 'Erkon sota', sanoi Paasikivi ja jatkoi niinkin tylysti, että jos Erkko olisi mies, hän ampuisi kuulan kalloonsa." —Kari Hokkanen, Eljas Erkon elämä, Ilkka-Pohjalainen, (Julkaistu 13.02.2010 00:00, Päivitetty 03.05.2011 19:06).
"Ruotsalainen tutkija, entinen diplomaatti Sven Allard on antanut vähättelevän kuvan Suomen diplomaattisesta kokemuksesta (kirjassa Stalin ja Hitler); meidän olisi pitänyt tuntea paremmin Kremlin tiet. Erityisesti hän suomii Erkon taitamattomuutta. [...] [Aaro] Pakaslahti ei anna Erkosta hyvää todistusta muistelmissaan. Hän sanoo Erkon liian nopeasti torjuneen Neuvostoliiton varhaisemmat yritykset päästä sopimukseen, joka edellytti alueellisia järjestelyjä. Hän olettaa Erkon tukeutuneen luottavaisesti skandinaaviseen yhteistyöhön myös siinä mielessä, että Suomi sen kautta olisi riittävän voimakas, ja uskoneen anglosaksisten maiden apuun hädän tullen. Mutta Pakaslahti menee vielä pidemmälle väittäessään – suoralle kielelle käännettynä, että Erkko pimitti hallitusta, joka paremmin valmisteltuna olisi ollut myöntyväisempi Neuvostoliiton vaatimuksiin nähden. [...] Samaan aikaan Paasikivellä oli ajankuluna Moskovassa luetella ne suomalaiset poliitikot, jotka hän olisi hirttänyt. Hän pääsi yhteentoista, ja Erkko oli tietysti mukana. [...] Paasikivi on nimittänyt talvisotaa 'Erkon sodaksi'; samaan purevaan sävyyn Urho Kekkonen on nimittänyt Moskovan rauhaa ’Paasikiven rauhaksi'. [...] Tänään voidaan yhtyä Paasikiveen siinä, että talvisota olisi voitu välttää. Mutta historian kannalta emme pysty sanomaan olisiko Suomi silloinkin säilyttänyt itsenäisyytensä. Siitä huolimatta on täysi oikeus ja syy tutkia ja arvostella vuoden 1939 ulkopolitiikkaa, jonka toteuttamisessa Erkko näytteli keskeistä osaa." —Heikki Brotherus, Eljas Erkko: Legenda jo eläessään, WSOY, Porvoo, (1973), s. 105, 115, 142, 131, 119.
"Paasikivelle talvisota oli 'Erkon sota', mitä vakaumusta hän ei pitänyt pelkästään omana tietonaan. Hän myös ministerinä huolehti siitä, ettei uuden hallituksen Tukholmaan vt. asianhoitajaksi ‒ Paasikiven omalle lähettiläspaikalle! ‒ laittama Erkko saanut lähettilään titteliä. Talvisodan aikana antagonismi kärjistyi siis myös henkilötasolla. Paasikiven yksityiset kommentit Erkosta olivat olleet kitkeriä jo syksyllä 1939, mutta sodan sytyttyä Erkon kiukkuisesta haukkumisesta tuli hänelle suorastaan rutiini, kuten Tuomo Polvisen Paasikivi-elämäkerrasta ilmenee." —Ohto Manninen ja Raimo Salokangas, Eljas Erkko: Vaikenematon valtiomahti, WSOY, Helsinki, (2009), s. 484.
"Paasikivelle talvisota oli aina 'Erkon sota'. [...] Vanhat haavat revittiin auki vielä kerran Paasikiven noustessa Suomen pääministeriksi marraskuussa 1944. Nöyryytetty Erkko tahtoi pysyä syrjässä politiikasta. Paluuta parrasvaloihin hillitsi sekin, etteivät Neuvostoliiton edustajat katsoneet Erkkoa hyvällä." —Aleksi Mainio, Erkon kylmä sota: Helsingin Sanomat Moskovan varjossa, Siltala, Helsinki, (2018), s. 46.
"Suomen Moskovan-pääneuvottelija Juho Kusti Paasikivi piti talvisotaa aina nimenomaan kokemattoman ulkoministerin sotana, 'Erkon sotana'. Hänen mielestään se oli turha tragedia, joka piti kärsiä, koska omiin uskomuksiinsa kiinnittynyt ulkopolitiikan amatööri oli sitonut neuvottelijoiden kädet. [...] Erkko ei voinut jatkaa ulkoministerinä konfliktin muututtua aseelliseksi. Hänestä tehtiin Suomen vt. asiainhoitaja Tukholmaan. Siirto oli dramaattinen koko Erkon perheen näkökulmasta. Ei ollut vaikea samaistua ajatukseen, että koko perhekunta oli julistettu Stalinin kiroukseen. Poliittisesti palanut mies kelpasi yhä Tukholman edustuston johtoon tärkeälle paikalle. Paasikivi ei tätä sulattanut. Moskovan-pääneuvottelija oli nimitetty Risto Rytin hallitukseen salkuttomaksi ministeriksi. Hän pystyi varmistamaan sen, ettei Erkolle myönnetty täysivaltaisen lähettilään arvoa. Pikkumainen näpäytys ei jäänyt Erkolta kostamatta. Loukkausten kierre varmisti osaltaan sen, ettei Paasikiven ja Erkon suhteista puuttunut jännitteitä tulevinakaan vuosina. [...] Jos olisi järjestetty äänestys Suomen inhotuimmasta ihmisestä, [Eljas] Erkko olisi saattanut olla vahvoilla. [...] Eero O. Erkko oli tehnyt samanlaisen [maastamuutto] ratkaisun talvisodan jälkeen pääteltyään, ettei tule saamaan Suomesta töitä niin kauan kuin hän kantaa isänsä nimeä. [...] 1970- ja 1980-lukujen vaihteessa talvisotaan ajautumisesta syytetyn Eljas Erkon poika Aatos Erkko koki suomettuneisuuden kauden, kuten monet muutkin suomalaiseliittiin kuuluneet. [...] 1950-luvun taitteessa hän [Aatos Erkko] joutui tyhjällä Hietalahden torilla pyöräonnettomuuteen ja löi päänsä katukiveen. Seurauksena oli aivoverenvuoto. Vanhempien ei ollut helppoa uskoa toipumiseen moneen kuukauteen. Sekava poika lähetettiin Tukholman Karolinska Institutetiin saamaan parasta mahdollista hoitoa. Sairaalajakson ansiosta Aatos Erkon kunto koheni kevään 1951 mittaan hiljakseen, mutta täysin entiselleen hän ei palannut, vaan päänsärkykohtaukset ja pahenevat keskittymisvaikeudet piinasivat loppuelämän." —Niklas Jensen-Eriksen, Aleksi Mainio ja Reetta Hänninen, s. 51, 61, 202, 214-215, 284, 285.
"Paasikivelle talvisota oli 'Erkon sota', mitä vakaumusta hän ei pitänyt pelkästään omana tietonaan. Hän myös ministerinä huolehti siitä, ettei uuden hallituksen Tukholmaan vt. asianhoitajaksi ‒ Paasikiven omalle lähettiläspaikalle! ‒ laittama Erkko saanut lähettilään titteliä. Talvisodan aikana antagonismi kärjistyi siis myös henkilötasolla. Paasikiven yksityiset kommentit Erkosta olivat olleet kitkeriä jo syksyllä 1939, mutta sodan sytyttyä Erkon kiukkuisesta haukkumisesta tuli hänelle suorastaan rutiini, kuten Tuomo Polvisen Paasikivi-elämäkerrasta ilmenee." —Ohto Manninen ja Raimo Salokangas, Eljas Erkko: Vaikenematon valtiomahti, WSOY, Helsinki, (2009), s. 484.
"Paasikivelle talvisota oli aina 'Erkon sota'. [...] Vanhat haavat revittiin auki vielä kerran Paasikiven noustessa Suomen pääministeriksi marraskuussa 1944. Nöyryytetty Erkko tahtoi pysyä syrjässä politiikasta. Paluuta parrasvaloihin hillitsi sekin, etteivät Neuvostoliiton edustajat katsoneet Erkkoa hyvällä." —Aleksi Mainio, Erkon kylmä sota: Helsingin Sanomat Moskovan varjossa, Siltala, Helsinki, (2018), s. 46.
"Suomen Moskovan-pääneuvottelija Juho Kusti Paasikivi piti talvisotaa aina nimenomaan kokemattoman ulkoministerin sotana, 'Erkon sotana'. Hänen mielestään se oli turha tragedia, joka piti kärsiä, koska omiin uskomuksiinsa kiinnittynyt ulkopolitiikan amatööri oli sitonut neuvottelijoiden kädet. [...] Erkko ei voinut jatkaa ulkoministerinä konfliktin muututtua aseelliseksi. Hänestä tehtiin Suomen vt. asiainhoitaja Tukholmaan. Siirto oli dramaattinen koko Erkon perheen näkökulmasta. Ei ollut vaikea samaistua ajatukseen, että koko perhekunta oli julistettu Stalinin kiroukseen. Poliittisesti palanut mies kelpasi yhä Tukholman edustuston johtoon tärkeälle paikalle. Paasikivi ei tätä sulattanut. Moskovan-pääneuvottelija oli nimitetty Risto Rytin hallitukseen salkuttomaksi ministeriksi. Hän pystyi varmistamaan sen, ettei Erkolle myönnetty täysivaltaisen lähettilään arvoa. Pikkumainen näpäytys ei jäänyt Erkolta kostamatta. Loukkausten kierre varmisti osaltaan sen, ettei Paasikiven ja Erkon suhteista puuttunut jännitteitä tulevinakaan vuosina. [...] Jos olisi järjestetty äänestys Suomen inhotuimmasta ihmisestä, [Eljas] Erkko olisi saattanut olla vahvoilla. [...] Eero O. Erkko oli tehnyt samanlaisen [maastamuutto] ratkaisun talvisodan jälkeen pääteltyään, ettei tule saamaan Suomesta töitä niin kauan kuin hän kantaa isänsä nimeä. [...] 1970- ja 1980-lukujen vaihteessa talvisotaan ajautumisesta syytetyn Eljas Erkon poika Aatos Erkko koki suomettuneisuuden kauden, kuten monet muutkin suomalaiseliittiin kuuluneet. [...] 1950-luvun taitteessa hän [Aatos Erkko] joutui tyhjällä Hietalahden torilla pyöräonnettomuuteen ja löi päänsä katukiveen. Seurauksena oli aivoverenvuoto. Vanhempien ei ollut helppoa uskoa toipumiseen moneen kuukauteen. Sekava poika lähetettiin Tukholman Karolinska Institutetiin saamaan parasta mahdollista hoitoa. Sairaalajakson ansiosta Aatos Erkon kunto koheni kevään 1951 mittaan hiljakseen, mutta täysin entiselleen hän ei palannut, vaan päänsärkykohtaukset ja pahenevat keskittymisvaikeudet piinasivat loppuelämän." —Niklas Jensen-Eriksen, Aleksi Mainio ja Reetta Hänninen, s. 51, 61, 202, 214-215, 284, 285.
"Toinen rajankäynti pohjautui sekin vahvoihin ennakkoluuloihin ja ilmeisesti samalla kovin puutteellisiin tietoihin: Eljas Erkon syvä epäluuloisuus ja vihamielisyys sosialistista Neuvostoliittoa kohtaan johti yhdeksän vuotta myöhemmin ulkopoliitikko Erkon poliittiseen itsemurhaan ja, mikä tietysti valitettavampaa, auttoi olennaisella tavalla Suomen joutumista talvisotaan. [...] Muiden lausunnot olivat sitäkin murskaavampia. J.K. Paasikivi tajusi monia muita ja erityisesti Eljas Erkkoa paremmin Neuvostoliiton ulkopoliittisen johdon tavan neuvotella. Hän oli pitkän aikaa eri mieltä Erkon kanssa siitä, miten tulisi suhtautua Neuvostoliiton monella tapaa ymmärrettäviin alueellisiin vaatimuksiin. Myös puolustusministeri Rudolf Walden ja marsalkka Mannerheim olisivat olleet Paasikiven tapaan halukkaita myönnytyksiin. Muistelmissaan Paasikivi nimitti talvisotaa 'Erkon sodaksi': Paasikivi katsoi, että taitavammin toimin talvisota olisi ollut vältettävissä. [...] Varsin tylysti kohteli myös Aaro Pakaslahti, ulkoministeriön poliittisen osaston päällikkö ja Eljas Erkon työrukkanen, ulkoministeriä muistelmissaan 'Talvisodan poliittinen näytelmä'. Pakaslahti arveli Erkon luottaneen liiaksi pohjoismaiseen veljesapuun, samoin anglosaksisten maiden apuun tosi paikan tullen. Itse asiassa Pakaslahti antoi ymmärtää, että ulkoministeri pimitti hallitukselta sellaisia tietoja, jotka olisivat voineet auttaa hallitusta suhtautumaan myöntyväisemmin Neuvostoliiton vaatimuksiin. Ruotsalainen tutkija, entinen diplomaatti Sven Allard antoi kirjassaan 'Stalin ja Hitler' vähättelevän kuvan tuon ajan Suomen diplomaattisesta kokemuksesta ja puuttui erityisesti ulkoministerin taitamattomuuteen. Neuvostoliiton oma historiantutkimus tekee sekin Erkosta syntipukin. V.V. Pohlebkinin mielestä juuri Erkon äärimmäisen kielteinen ja tinkimätön kanta oli yksi ratkaisevista sotaan johtaneista syistä. J. Komissarov toteaa, että neuvotteluratkaisun mahdollisuudet eivät voineet olla suuret, jos ulkoministeri todella ajatteli kuten neuvoi Moskovaan neuvottelemaan lähtevää Paasikiveä: 'Jokainen kompromissi ja Neuvostoliiton ehdotusten hyväksyminen merkitsee Suomen bolševisointia.' Erkko oli vielä täsmentänyt ohjeitaan: 'Unohda että Neuvostoliitto on suurvalta.' [...] Samanaikaisesti, näin kerrotaan, J.K. Paasikivi luetteloi ajankulukseen Moskovassa ne suomalaiset poliitikot, jotka hän olisi mielellään hirttänyt. Paasikivi pääsi yhteentoista nimeen, ja Eljas Erkko oli luonnollisesti luettelossa mukana. [...] Aatos Erkko suostui, poikkeuksellisesti, unohtamaan Urho Kekkosen aikanaan lausumat vähättelevät sanat ministeri Eljas Erkosta." —Pertti Klemola, Helsingin Sanomat: Sananvapauden monopoli, Otava, Helsinki, (1981), s. 23, 26, 40, 159.
Eljas Erkon talvisotaneuvottelujen tahallisesta sabotoinnista ksm. Hannu Rautkallio, Talvisodan Erkko ja amerikkalaiset yhteydet, Art House Oy, Helsinki, (1990), s. 9-10, 16-17, 40, 46-47, 64-65, 69-81, 90-93, 100, 116-117, 180-181; Keijo K. Kulha, Sanasotaa ja sovittelua: Helsingin Sanomain poliittinen linja itsenäistymisestä talvisotaan, Sanomapaino, Vantaa, (1989), s. 351-353; Manninen ja Salokangas, s. 301, 347; Klemola, s. 24-28; Eljas Erkon ja Helsingin Sanomien CIA ja SIS -yhteyksistä ks. Jensen-Eriksen, Mainio ja Hänninen, s. 208-209.
Eljas Erkon talvisotaneuvottelujen tahallisesta sabotoinnista ksm. Hannu Rautkallio, Talvisodan Erkko ja amerikkalaiset yhteydet, Art House Oy, Helsinki, (1990), s. 9-10, 16-17, 40, 46-47, 64-65, 69-81, 90-93, 100, 116-117, 180-181; Keijo K. Kulha, Sanasotaa ja sovittelua: Helsingin Sanomain poliittinen linja itsenäistymisestä talvisotaan, Sanomapaino, Vantaa, (1989), s. 351-353; Manninen ja Salokangas, s. 301, 347; Klemola, s. 24-28; Eljas Erkon ja Helsingin Sanomien CIA ja SIS -yhteyksistä ks. Jensen-Eriksen, Mainio ja Hänninen, s. 208-209.
[5] Bonnier-suvun juutalaisesta syntyperästä ks. Alan M. Tigay (toim.), The Jewish Traveler: Hadassah Magazine's Guide to the World's Jewish Communities and Sights, Jason Aronson, New Jersey, (1994), s. 498; Fredric Bedoire, The Jewish Contribution to Modern Architecture, 1830-1930, KTAV Publishing House, New Jersey, (2004), s. 53, 55, 56; Zubatsky ja Berent, "Bonnier", s. 54; Laitila, s. 77; Paula Tapiola, Ruotsidemokraatit sulki valtiopäiväedustajan ryhmästään - syynä juutalaisvastaisuus ja salaliittoteoriat, Yle Uutiset, (5.12.2016 klo 20:09 | päivitetty 5.12.2016 klo 21:21).
[6] Wallenberg-suvun juutalaisesta syntyperästä ks. Bedoire, s. 16-21; Rothschild [Granqvist], s. 42, 116-117, 132 (toinen alaviite), 172, 212.
[7] "Seitsemän kuukautta ennen Hitlerin valtaannousua heinäkuussa 1932 Waldemar von Oppenheim liittyi natsipuolueen pankkijoukkio NSDFB:hen. Naimisiinmenon kautta hän oli sukua Ruotsin mahtavalle Wallenbergien pankkiperheelle." —Alan Abrams, Special Treatment: The Untold Story of the Survival of Thousands of Jews in Hitler's Third Reich, Lyle Stuart, Secaucus, (1985), s. 155; "[Waldemar von] Oppenheim oli läheisesti kytköksissä Wallenbergeihin ja sukua heihin naimisiinmenon kautta." —Ladislas Farago, The Game of the Foxes: The Untold Story of German Espionage in the United States and Great Britain During World War II, David McKay, New York, (1971), s. 619; Olf Olsson, Berättelsen om Gertrud "Calle" Wallenberg: Mannerheims sista kärlek, Atlantis, Stockholm, (2014), s. 49, 158-159; Reinhard R. Doerries, Hitler's Intelligence Chief: Walter Schellenberg, Enigma Books, New York, (2009), s. 150, 265; Waldemar von Oppenheimista ksm. Charles Higham, Trading with the Enemy: The Nazi-American Money Plot, 1933-1949, Barnes & Noble, New York, (1983), s. 84.
Saatanan synagoga Sanomatalo. Kaikkien muiden mediatalojen tapaan täällä pidetään 24 tuntia vuorokaudessa huolta siitä, ettei uutisjulkaisuihin eksy mitään todellisesti merkittävää.
130 vuotta mediarikollisten valeuutisia.
Äärimmäisen vaarallinen rikollismedian valeuutistoimittaja.
Vuonna 1968 Helsingin nuoriso sai tarpeekseen Helsingin Sanomien mediarikollisista. "Springer-Erkko" viittaa saksanjuutalaiseen Springer-mediasukuun, joka pyrkii hallitsemaan Saksan mediaa edelleen 2020-luvulla. Springer-suku on naimisissa Rothschild-suvun kanssa.
"Helsinki, Ludviginkatu 29.4.1968. Tällaista ei oltu nähty aikaisemmin, ei nähty jälkeenpäinkään: nuorten mielenosoittajien joukko marssi läpi Helsingin keskustan Helsingin Sanomien toimituksen ikkunoiden alle ja ryhtyi polttamaan lehden numeroita. Mielenosoittajien kylteissä luki 'Springer ja Erkko, porvareiden verkko'. Talon toisen kerroksen ikkunoissa heiluivat verhot lehden päätoimittajien – Aatos Erkon ja Teo Mertasen – kurkkiessa tapahtuvaa pyhäinhäväistystä." —Pertti Klemola, s. 54.[8] Two of Babette's four daughters married into the Springer and Oppenheim families, and two into the family of von Haber of Karlsruhe. —The Rothschild Archive, Babette Rothschild (1784-1869); Yksi Suomen median hallitsijoista on Bauer Media Oy, jonka omistaa saksalainen Bauer-suku. Saksalaisen Rothschild-suvun alkuperäinen sukunimi oli Bauer. "Bauer" on saksanjuutalainen sukunimi. Zubatsky ja Berent, "Bauer", s. 31; Guggenheimer ja Guggenheimer, "Bauer", s. 71; "Bauer" tarkoittaa saksaksi "maalainen" ja "Rothschild" tarkoittaa saksaksi "punainen kilpi".
[9] Mielisairas Carl Johan Weissmann von Weissenstein (1734-1812) oli naimisissa Margaretha Elisabeth Bergenfeltin (1735-1811) kanssa, jonka vanhemmat olivat Carl Bergenfelt (1700-1762) ja Margaretha Elisabeth Deutsch (1701-1754). Osmo Durchman, Suku Weissmann von Weissenstein Suomessa, Tampereen kirjapaino-osakeyhtiö, (1920), s. 27-28; "Deutsch" ja "Deutch" ovat tyypillisiä juutalaisia sukunimiä. Zubatsky ja Berent, "Deutsch", s. 90; Guggenheimer ja Guggenheimer, "Deutsch" ja "Deutch", s. 191.
"August Mannerheim [1805-1876] suhtautui pankinjohtajan puuhiin olankohautuksella. Työn kiinnostavimpiin puoliin kuuluivat kokoukset, joissa saattoi keskittyä piirtelemään pilakuvia työtovereista. Perimätiedon mukaan pankin vahtimestari muisti aina varata riittävästi kyniä ja paperia pankinjohtaja Mannerheimia varten. [...] Virka Suomen Pankissa ei ollut ratkaissut August Mannerheimin velkakierrettä, vaikka hänen palkkansa oli aikaisempaa parempi. Huono omatunto ja tietoisuus siitä, ettei hän kyennyt huolehtimaan asioistaan kuten perhe olisi halunnut, painostivat Augustin mieltä – ainakin hetkellisesti. Oli kyseessä sitten palkka, velka, lahja tai perintö, kaikki rahat menivät ns. hyödyttömiin tarkoituksiin. Esimerkiksi kun August sai vuonna 1846 oman osuutensa perheen perinnönjaossa, hän hankki veljensä suureksi järkytykseksi kokoelman posliininukkeja. Häpeä oli niin suuri, että Carl-veli kielsi Alexander Blomqvistia puhumasta asiasta kenellekään." —Susanna Laitala, Paroni Mannerheimin kauniit naiset, Otava, Keuruu, (1994), s. 94, 96.
[10] Leonid Vlasov, Mannerheimin elämän naiset, Otava, Keuruu, (2002), s. 232-239; Ranskassa vuonna 1919 Mannerheimillä oli suhde venäjänjuutalaisen näyttelijän Alla Nazimovan (syntyjään Mariam Edez Adelaida Leventon, 1879-1945) kanssa, jonka vanhemmat olivat Yakov Abramovich Leventon ja Sonya Leivievna Horowitz. Vlasov, s. 188-197.
Vuonna 2014 emeritusprofessori Olf Olsson julkaisi ruotsinkielisen kirjan Mannerheimin ja Wallenbergin suhteesta Berättelsen om Gertrud "Calle" Wallenberg: Mannerheims sista kärlek "Gertrud 'Calle' Wallenbergin tarina: Mannerheimin viimeinen rakkaus".
Wallenberg ja Mannerheim
[11] Zubatsky ja Berent, "Manheim", "Mannheim", "Manheimer" ja "Mannheimer", s. 256; Rothschild [Granqvist], "Mannheimer", s. 87, 103, 112, 117, 124, 133, 212-218; THEODOR MANNHEIMER (1833-1900, Copenhagen)—One of the most important figures in the history of banking in Sweden as the director of the Skandinaviska Banken. —Martin H. Greenberg, The Jewish Lists: Physicists and Generals, Actors and Writers, and Hundreds of Other Lists of Accomplished Jews, Schocken Books, New York, (1979), s. 72.
"Mannerheimin suku oli alkujaan lähtöisin Hollannista. Monen sukupolven matka Hollannista kohti Suomea kulki todennäköisesti Saksan ja Ruotsin kautta. Kantaisä Henrik Marheim vaikutti Gävlessä, jossa hän aloitti kauppiaana vuonna 1645. Kauppiaan titteli vaihtui kahdeksassa vuodessa kirjanpitäjäksi, kotikaupunki Gävlestä Tukholmaksi. Henrik Marheimin nuorin poika Augustin ansioitui epäkiitollisessa tehtävässään reduktion toimeenpanijana – eli ylhäisaatelille lahjoitettujen maiden palauttamisessa takaisin kruunulle. Kruunu palkitsi hänet aatelisarvolla vuonna 1693. Samassa yhteydessä Augustin Mannerheim muutti hollantilaisperäisen sukunimensä pidempään muotoon – Mannerheimiksi." —Susanna Laitala, s. 17.
Heikki Mantere, "Oliko Mannerheimilla poikakin? Juutalaismies tuo uutta tietoa Mannerheim-tutkimukseen", lainattu, Vlasov, s. 244; Leonid Vlasov toimittaa ainoastaan näkyvillä olevan osion Mantereen artikkelista.
Ferdinand Arco auf Valley, Emmy von Oppenheim ja Anton Arco auf Valley
Ennen Mannerheimiä Gertrud Wallenberg oli ollut naimisissa Ferdinand Arco auf Valleyn (1893-1968) kanssa, jonka äiti oli Emmy von Oppenheim (1869-1957). Rothschild-suvun kanssa naimisissa ollut saksanjuutalainen Oppenheim-pankkiirisuku oli Adolf Hitlerin ja natsipuolueen merkittävimpiä rahoittajia.
Emmy von Oppenheimin nuorempi poika Anton Arco auf Valley ampui vuonna 1919 saksanjuutalaisen kommunistijohtajan Kurt Eisnerin. Murhan jälkeen tähän aikaan vielä tuntematon Adolf Hitler filmattiin marssimassa Eisnerin hautajaissaattueessa kädessään musta surunauha ja punainen kommunistinauha.[12] Martin Robinson, Revealed: The glass eye Jimmy Savile stole from a corpse and made into a necklace that he wore on final Top of the Pops - where he also groped a child, Mail Online, (PUBLISHED: 16:44 BST, 27 June 2014 | UPDATED: 19:02 BST, 27 June 2014).
