Nekrosadisti Ilse Koch oli Buchenwald,- Sachsenhausen ja Majdanek-keskitysleirien ajoittaisen komendantin SS-everstin Karl Kochin vaimo.
"Lampunvarjostin Ilseksi" ja "Buchenwaldin noidaksi" kutsutun[1] SS-ylivartijatar Ilse Kochin sanottiin rinnat paljaana ratsastaneen valkoisella hevosella Buchenwaldin keskitysleirin halki ja ruoskineen raskaana olevia naisvankeja partakoneenterillä vahvistetulla piiskalla.
Vankien edessä provosoivasti lyhyessä hameessa ilman alusvaatteita illakoineen Ilsen[2] väitettiin myös usuttaneen koiransa vankien kimppuun ja käyttäneen vankeja seksuaalisten tarpeidensa tyydyttämiseen.
Ilse Koch
Nymfomaani-Ilsen[3] kerrottiin myös kastroineen miesvankeja, pakottaneen vangit raiskaamaan toisiaan, murskanneen vankeja isoilla kivillä, hukuttaneen vankeja lantaan ja keränneen kokoelmiinsa kuolleiden vankien tatuointeja.
Ilsen myös huhuttiin tehneen vankien ihosta hanskoja, pöytäliinoja, veitsikoteloita, tohveleita, seinäkoristeita, meikkipusseja, salkkuja, käsilaukkuja ja kirjojen kansia sekä koristelleen ruokapöytänsä vankien pääkalloilla ja käyttäneen vankien kutistettuja päitä paperipainoina.[4]
Ilsen kuuluisimman esinesarjan väitettiin olleen hänen huoneeseen suunniteltu valaistusjärjestelmä, joiden varjostimet oli tehty ihosta, jalat luusta ja katkaisimet sormista.[5]
Luottovanki Kurt Tidz toimi taloudenhoitajana Buchenwaldin vieressä sijainneessa Villa Koch -huvilassa, jossa Ilse ja Karl perheineen asuivat.
Sen jälkeen, kun Karl oli siirretty johtamaan Majdanekin keskitysleiriä, eräänä päivänä Ilse oli lastensa kanssa kolmituntisella kävelyllä. Palatessaan takaisin Villa Kochiin Ilse huomasi, että talon ovet olivat lukossa, eikä sisällä ollut ketään.
Ilse rikkoi ikkunan päästääkseen sisään ja huomasi järkytyksekseen, että olohuoneessa ja ruokasalissa huonekalut ja posliiniastiat oli rikottu sekä tyhjiä likööripulloja lojui ympäriinsä.
Yläkertaan rynnätessään Ilse huomasi, että huoneet oli pengottu ja hänen alkoholista sekä hajuvesistä kastuneet vaatteet lojuivat ympäriinsä. Ilse soitti silloiselle komendantille Hermann Pisterille, joka saapui paikalle SS-miesten kanssa.
Lopulta he löysivät talon kellarista Ilsen kenkiin ja alusvaatteisiin pukeutuneen luottovangin Kurt Tidzin lojumassa humaltuneena.[6]
Samanaikaisesti kun Ilsen aviomies ja leirin johtaja Karl Koch harrasti seksiä vankien kanssa, Ilse vastaavasti oli sukupuoliyhteyksissä niin vankien kuin SS-upseereidenkin kanssa.
Kaksi merkittävimpää henkilöä olivat Buchenwaldin varakomendantti SS-eversti Hermann Florstedt ja leirin tohtori SS-päärynnäkköjohtaja Waldemar Hoven, joiden kanssa Ilse oli suhteessa samanaikaisesti.[7]
Ilsen saadessa selville, että SS tutki hänen ja hänen aviomiehensä Karlin sadistisia ja korruptuneita toimia, päättivät Ilse, Florstedt ja Hoven lavastaa Karlin syylliseksi kaikkeen.
Florstedt ja Hoven yrittivät samalla myös päästä toisistaan eroon tavoitteenaan Ilsen jakamaton huomio ja Buchenwaldin hallinta.[8]
15. huhtikuuta 1945 SS teloitti Florstedtin korruptiosta ja 2. kesäkuuta 1948 liittoutuneet hirttivät Hovenin.
Ilse Kochin rakastajien määrä selittyy koston janolla, joka seurasi siitä katkeruudesta, ettei hän ollut syntynyt mieheksi.[9] —Marc Lanval
Vuonna 1943 Kocheja vastaan käydyn SS-oikeudenkäynnin lopputuloksena natsit teloittivat Karl Kochin, mutta Ilse vapautettiin todisteiden puutteessa. Päätökseen vaikutti se, että oikeusistunnon aikana Ilse esiintyi saavansa hermoromahduksen.[10]
Vapautumisen jälkeen Ilse muutti kahden lapsensa kanssa Ludwigsburgissa sijainneeseen kerrostaloon, jossa hän järjesti aamun pikkutunneille asti kestäneitä juhlia. Ilse oli myös korruption kautta rikastuttanut itsensä Buchenwald-vuosilla siihen pisteeseen, ettei hänen tarvinnut käydä töissä.[11]
Vuonna 1947 liittoutuneet asettivat Ilsen uudelleen syytteisiin. Ennen sotarikosoikeudenkäyntiä Ilsen tutkineet psykiatrit julistivat hänet "perverssiksi, nymfomaaniksi, hysteeriseksi, vallanhulluksi demoniksi".[12]
Liittoutuneiden valtaamassa Dachaun vankilassa Ilse harrasti seksiä ainakin viiden syytetyn, työntekijöiden, vartijoiden ja juutalaisten syyttäjien kanssa, jonka seurauksena hän tuli jollekin heistä raskaaksi.[13]
Ilse Koch tuomittiin elinkautiseen vankeuteen, joka alennettiin myöhemmin nelivuotiseksi todisteiden epävarmuuden vuoksi. Vapautumisen jälkeen hänet pidätettiin jälleen ja saksalainen oikeus tuomitsi hänet uudelleen elinkautiseen. Vuonna 1967 Ilse Koch hirttäytyi Aichachin vankilassa.
Ilse Koch populäärikulttuurissa
Vuonna 1971 Joseph Como julkaisi pornograafisen novellin Ilse Kochista otsikolla "Buchenwaldin narttu: Ilse Kochin seksielämä".[14] Kannen mainostekstissä lukee "Erään maailman kieroutuneimman naisen skandaalimainen elämä: Ilse Koch, natsien ylin riettauden valtiatar".
Elokuvahistorian kuuluisimman natsieksploitaatioelokuvan Ilsa – SS:n naarassusi (1975) ideoivat ja rahoittivat kaksi juutalaista holokaustiselviytyjää, David F. Friedman ja André Link, sekä elokuvan käsikirjoitti Toronton yliopiston professori John Saxton.
Ilsa - SS:n naarassuden lisäksi Ilse Kochiin pohjautuvia elokuvia ovat neljän Oscar-palkinnon ehdokas Mies joka osti elämänsä (1975) ja parhaan naispääosan Oscarin ”Ilse-roolistaan” (Kate Winslet)[16] voittanut Lukija (2008).[17]
Indiana Jones ja viimeinen ristiretki (1989) -elokuvan "tohtori Elsa Schneider" (Alison Doody) on niin ikään inspiroitu Ilsa-hahmosta.[18] Kevytkenkäinen Elsa on toisen maailmansodan aikainen selkään puukottava saksalaisblondi, joka harrastaa seksiä kummankin Indianan Jonesin (Harrison Ford) ja hänen isän Henry Jonesin (Sean Connery) kanssa.[19]
Suurin osa yhdysvaltalaisissa (SSinema), italialaisissa (Sadiconazista) ja ranskalaisissa (Eurociné) natsieksploitaatioelokuvissa nähtävistä ihmiskokeista ja kidutusmetodeista on peräisin Dachaun keskitysleirin sekä Ilse ja Karl Kochin hallinnoiman Buchenwaldin keskitysleirin raporteista ja todistajalausunnoista.[20]
Kaksi muuta inspiraation lähdettä Ilsa - SS:n naarassuden Ilsa-hahmolle olivat Ravensbrückin SS-apulaisylivartijatar Dorothea Binz[21] ja "Auschwitzin hyeena" sadomasokistinen biseksuaali SS-ylivartijatar Irma Grese.[22]
Auschwitzin tohtorin Josef Mengelen kanssa suhteessa ollut Grese, jota niin ikään syytettiin ihmislampunvarjostimien teosta, väitetysti usutti koiria vankien kimppuun ja sitoi raskaana olevien naisten jalat yhteen, jotta he eivät kyenneet synnyttämään ja kuolivat tuskaisina.[23]
Oikeudenkäyntinsä todistajalausunnossaan Grese väitti, että hän oli Auschwitzia todellisuudessa hallinneiden etuoikeutettujen juutalaisten vankien uhri.[24]
Karl Koch, 1897-1945
Ilman epäilystäkään kaikista leirien komendanteista pahin oli Karl Koch.[25] —Tom Segev
Ilse Kochin avoimen suhteen aviomies oli Buchenwald,- Sachsenhausen ja Majdanek-keskitysleirien ajoittainen komendantti SS-eversti Karl Koch.[26]
Rikollisperheestä lähtöisin ollut Karl Koch toimi ennen natsiuraansa veljensä tapaan postiryöstäjänä ja poliisivasikkana. Koch sai myöhemmin töitä pankista, jonka jälkeen hän päätyi vankilaan työpaikkansa rahojen kavalluksesta.[27]
Buchenwaldin komendanttina Kochin vapaa-aika kului vankeja kiduttaessa, rahoja kavaltaessa ja yöllisissä ryyppyorgioissa.[28]
Elokuvateatterin lisäksi Buchenwaldin yhteydessä oli eläintarha, jonka asukkeihin lukeutuivat susi, sarvikuono, neljä karhua ja viisi apinaa.[29]
Komendantti Kochin hallinnon alaisuudessa eräs SS:n satanistisista ajanvietteistä oli heittää vankeja karhuaitaukseen, jossa heidät revittiin kappaleiksi.[30] —Eugen Kogon
Raportoidusti myös kuolleiden vankien kultahampaat kiskottiin irti, sulatettiin ja osa kullasta käytettiin Kochin kellon avainketjun valmistukseen.[31]
Kochin kodin eteisessä oli väitetysti kaksi ihmislampunvarjostinta, joiden välissä oli ihmisen pääkallo, jolla Kochin edellisen pettämiseen päättyneen avioliiton tuottama poika Manfred Koch leikki.[32]
Manfred tulisi viettämään lapsuutensa varastellen ja päätyi aikuisiällään mielisairaalaan.[33] Karl ja Ilse saivat yhdessä myös kaksi poikaa, joista toinen teki itsemurhan toisen maailmansodan jälkeen.
Joulukuussa 1940 Ilselle ja Karlille syntyi kolmas lapsi, tytär Gudrun. Maaliskuussa 1941 aviopari lähti hiihtolomalle ja jätti Gudrunin Karlin sisarpuolen Erna Raiblen hoidettavaksi. Hiihtoloman aikana Gudrun sairastui vakavasti ja Erna yritti rukoilla Ilseä palaamaan takaisin. Ilseä ei kuitenkaan asia kiinnostanut ja Gudrun kuoli. Raivoissaan ollut Rauble syytti Ilseä laiminlyönnistä, eikä koskaan palannut takaisin Buchenwaldiin.[34]
Buchenwaldin vapautuksen jälkeen Yhdysvaltain armeijan toimeksiantama raportti myös dokumentoi "homoseksuaalin" komendantin Karl Kochin ja hänen "nymfomaanin" Ilse-vaimonsa hirmuhallintoa.[35] —Aaron Kerner
Vuonna 1945 SS teloitti Karl Kochin oman leirinsä edustalla sen jälkeen, kun Koch oli joutunut syytteeseen talousrikoksista[36] sekä tohtori Walter Krämerin ja hänen avustajan Karl Peixofin murhista. Koch oli joutunut likvidoimaan kaksikon, jotta he eivät paljastaisi hoitaneensa Kochin kuppatautia.[37]
[Vuonna 1935 Columbia-keskitysleirissä] sen jälkeen kun yksi juutalainen vanki (Walter Czollek) oli raa'asti hakattu, Koch väitetysti käski vartijoiden tukkimaan vangin anus kuumalla asfaltilla ja sitten pakottivat risiiniöljyä hänen kurkusta alas.[38] —Flint Whitlock
Martin Sommer, 1915-1988
SS-pääryhmänjohtaja Martin "Buchenwaldin pyöveli" Sommer oli leirin vihatuin henkilö niin vankien kuin vartijoidenkin keskuudessa.[39]
”Bunkkeri” oli Buchenwaldin sisällä sijainnut kiduttamo, jossa raakalaisimmat julmuudet suoritettiin.
Bunkkerin toimistossaan Sommerilla oli työpöydän alla lattiassa salalokero, jossa hän säilytti keskiaikaisia kidutusvälineitä.[40] Huoneiston pöydällä Sommerilla oli raportoidusti myös ihmisen kallosta tehty pöytälamppu.[41]
Tyypillisesti Sommer tappoi vankejaan kuristamalla, tömistelemällä tai päävinssilaitteessa, jota hän kiristi kunnes vangin kallo ratkesi.[42]
Ajoittain Sommer hyödynsi myös tapahtumapaikan irtaimistoa. Eräänä päivänä Sommer syöksyi yhteen bunkkerin selleistä, jossa oli seitsemän pelokasta juutalaisvankia. Sommer hakkasi kaksi kuoliaaksi käsiinsä osuneella metalliämpärillä. Sitten hän repi lämpöpatterista putken irti ja tappoi loput viisi sillä.[43]
Kirkonmiehet saivat Sommerilta myös erikoiskohtelun. Kerran Sommer oletetusti hakkasi saksalaisen pastorin, ripusti hänet alastomana talviaikaan ulos, heitti ämpäreittäin vettä päälle ja jätti pastorin jäätymään kuoliaaksi.
Sommer myös määräsi kaksi itävaltalaista pappia Otto Neururerin ja Mathias Spannlangin ristiinnaulittavaksi ylösalaisin.[44]
Joskus iltaisin Martin Sommer pyysi vangin yhdestä sellistä ja huoneessaan verkkaisesti tappoi hänet. Sitten hän laittoi ruumiin sänkynsä alle ja nukahti rauhallisesti työt hyvin tehtynä.[45] —Eugen Kogon
SS-oikeudenkäynnin jälkeen Sommer sai alennuksen ja hänet tuomittiin itärintamalle rangaistusyksikköön. Rintamalla tankin räjähdettyä Sommer menetti vasemman käden ja oikean jalan.[46]
Hermann Hackmann, 1913-1994
Martin Sommerin kanssa Buchenwaldin häijyimmän kakkosmiehen asemasta kamppaili Karl Kochin oikea käsi, SS-ylirynnäkköjohtaja Hermann Hackmann.
Hackmannin väitettiin muun muassa käskeneen kahden vangin taivuttamaan Buchenwaldin työmaakivilouhoksen lähellä sijainnut pyökkipuu maahan, jonka jälkeen juutalainen vanki käskettiin ihmiskatapultin kyytiin. Tämän jälkeen vanki singottiin louhokselle.[47]
SS-tuomari Konrad Morgen tuomitsi Hackmannin kuolemaan Koch-oikeudenkäyntien aikana selvinneistä murhista, mutta Hackmann karkasi ja Gestapo pelasti hänet.
________________________
[1] Flint Whitlock, The Beasts of Buchenwald: Karl & Ilse Koch, Human-Skin Lampshades, and the War-Crimes Trial of the Century, Cable Pub., Wisconsin, (2011), s. 67; Aaron Kerner, Film and the Holocaust: New Perspectives on Dramas, Documentaries, and Experimental Films, Continuum, New York, (2011), s. 144, v. 15; Kerner, s. 300, v. 15. Alexandra Przyrembel also notes that the West German press dubbed Ilse Koch: “lamp-shade Ilse” or the “red-headed green-eyed witch of Buchenwald”; Alexandra Przyrembel, “Transfixed by an Image: Ilse Koch, the ‘Kommandeuse of Buchenwald’.” Translated by Pamela Selwyn, German History, vol. 19, no. 3 (October 2001), s. 396.
[2] Whitlock, s. 28, 142, 205, 207; Brian E. Crim, "She Wolves: The Monstrous Women of Nazisploitation Cinema", teoksessa, Karen A. Ritzenhoff ja Catriona McAvoy (toim.), Selling Sex on Screen: From Weimar Cinema to Zombie Porn, Rowman & Littlefield, Lanham, (2015), s. 102; The Most Evil Women In History: Ilse Koch, 1906-1967, TV, Uden Associates Productions, UK, (2002), 0:08:00.
[3] Whitlock, s. 67; Mitch Tuchman, "The Ilsa Bliz", Oui, #8, (August, 1977), s. 51.
[4] Whitlock, s. 4, 81, 83-84, 85, 142, 194, 201, 207-208, 213, 257; Louis L. Snyder, Encyclopedia of the Third Reich, Wordsworth Editions, Hertfordshire, (1998), s. 198; Jack Hunter (toim.), Sex, Death, Swastikas: Nazi Exploitation SSinema, Creation Books, Clerkenwell, (2010), s. 27-28, 71; Julian Petley, "Nazi Horrors: History, Myth, Sexploitation", teoksessa, Ian Conrich (toim.), Horror Zone: The Cultural Experience of Contemporary Horror Cinema, I.B. Tauris, London, (2010), s. 222, v. 32; Mikel J. Koven, "'The Film You Are About to See Is Based on Fact': Italian Nazi Sexploitation Cinema", teoksessa, Ernest Mathijs ja Xavier Mendik (toim.), Alternative Europe: Eurotrash and Exploitation Cinema Since 1945, Wallflower Press, London, (2004), s. 28, v. 8; Sara Buttsworth ja Maartje Abbenhuis (toim.), Monsters in the Mirror: Representations of Nazism in Post-War Popular Culture, Praeger, California, (2010), s. 113-114, v. 27, 28, 32, 33; Daniel H. Magilow, Kristin T. Vander Lugt ja Elizabeth Bridges (toim.), Nazisploitation! The Nazi Image in Low-Brow Cinema and Culture, Continuum, New York, (2012), s. 1-2, v. 2; Jukka Lappi, "Ilsa: Eksploitaatioelokuvan naarassusi", Blood Ceremony, #5, S-ART/Blood Ceremony, Vantaa, (2009), s. 7; Kerner, s. 145, v. 19; Kerner, s. 189, v. 31; David Kerekes ja David Slater, Killing for Culture: An Illustrated History of Death Film from Mondo to Snuff, Creation Books, London, (1995), s. 160, 187; Jay Slater, Eaten Alive! Italian Cannibal and Zombie Movies, Plexus, London, (2006), s. 76; The Bitch of Buchenwald, DVD, Artsmagic, UK, (2009), syytöksiä esitetään läpi dokumentin; The Most Evil Women in History: Ilse Koch, 1906-1967, TV, Uden Associates Productions, UK, (2002), 0:14:00; Secrets of the Nazi Criminals, VHS, Something Weird Video, USA, (1994), 0:53:00, 1:10:00; Ksm. Christian Fuchs, Bad Blood: An Illustrated Guide to Psycho Cinema, Creation Books, London, (2002), s. 105.
[5] Whitlock, s. 4, 81, 83-84, 85, 142, 194, 201, 207-208, 213, 257; The Bitch of Buchenwald, DVD, Artsmagic, UK, (2009), 1:05:00; The Most Evil Women in History: Ilse Koch, 1906-1967, TV, Uden Associates Productions, UK, (2002), 0:14:00.
[6] Whitlock, s. 207, 222-223.
[7] Whitlock, s. 119-120, 127, 263; Crim, s. 102,
[8] Whitlock, s. 127-128.
[9] Marc Lanval, “Ilse Koch-Sex Terrorist”, Sexology, 19, No. 1, (1951), s. 30-36, 33, lainattu, Elizabeth D. Heineman, "Sexuality and Nazism: The Doubly Unspeakable?", Journal of the History of Sexuality, Vol. 11, No. 1/2, University of Texas Press, (Jan. - Apr., 2002), s. 63, v. 145.
[10] Whitlock, s. 149.
[11] Whitlock, s. 144.
[12] Snyder, s. 198; Petley, s. 222, v. 32; Fuchs, s. 102.
[13] Whitlock, s. 190, 232, 238, alaviite; Tuchman, s. 51-52.
[14] Joseph Como, The Bitch of Buchenwald: The Sex Life of Ilse Koch, The Ophelia Press, New York, (1971).
[15] Douglas Brode, Deadlier Than the Male: Femme Fatales in 1960s and 1970s Cinema, BearManor Media, Georgia, (2016), s. 487.
[16] Henry Gonshak, Hollywood and the Holocaust, Rowman & Littlefield, London, (2015), s. 313.
[17] Gonshak, s. 54, 281; Pinaki Roy, "Incarcerated Fantasies: Women in Nazisploitation Films", teoksessa, Arvind M. Nawale, Shivani Vashist ja Pinaki Roy (toim.), Portrayal of Women in Media and Literature, Access, New Delhi, (2013), s. 31-32.
[18] Alicia Kozma, "Ilsa and Elsa: Nazisploitation, Mainstream Film and Cinematic Transference", Magilow, Vander Lugt ja Bridges, s. 55-71; Crim, s. 103.
[19] Muita Ilsan inspiroimia naishahmoja ovat ainakin Sharon Stonen Catherine Trammel (Basic Instinct, 1992), Daryl Hannahin Elle Driver (Kill Bill, 2003-2004), Jessica Langen sisar Jude Martin (American Horror Story: Asylum, 2012-2013) ja Iron Sky (2012) -naiset Renate Richter (Julia Dietze), Yhdysvaltain presidentti (Stephanie Paul) ja Vivian Wagner (Peta Sergant). Crim, s. 103-104.
[20] Philipp Kadelbachin ohjaamassa Buchenwaldin keskitysleiristä kertovassa saksalaisessa elokuvassa Alastomana susien parissa (2015) ei viitata kertaakaan Ilse tai Karl Kochiin.
[21] Hunter, s. 91.
[22] Hunter, s. 28; Petley, s. 222; Crim, s. 102; Lappi, s. 8; Lucy S. Dawidowicz, The Jewish Presence: Essays on Identity and History, Holt, Rineheart and Winston, New York, (1977), "Smut and Anti-Semitism", s. 220; Elizabeth D. Heineman, "Sexuality and Nazism: The Doubly Unspeakable?", Journal of the History of Sexuality, Vol. 11, No. 1/2, University of Texas Press, (Jan. - Apr., 2002), s. 63, v. 144.
[23] Whitlock, s. 225-226; Ksm. Snyder, s. 127.
[24] Wendy Lower, Hitler's Furies: German Women in the Nazi Killing Fields, Chatto & Windus, London, (2014), s. 254, v. 183.
[25] Whitlock, s. 33.
[26] Karl Kochin edellisen avioliiton aikana syntynyt poika Manfred Koch vietti lapsuutensa varastellen ja aikuisiällään Manfred päätyi mielisairaalaan. Whitlock, s. 111, alaviite.
[27] The Bitch of Buchenwald, DVD, Artsmagic, UK, (2009), 0:05:00.
[28] Whitlock, s. 69, 111, 127, 134.
[29] Whitlock, s. 79, v. 22. David A. Hackett (toim.), The Buchenwald Report, Westview Press, Boulder, (1995), s. 131.
[30] Whitlock, s. 81, v. 26. Eugen Kogon, The Theory and Practice of Hell, Berkley Books, New York, (1984), s. 42; The Bitch of Buchenwald, DVD, Artsmagic, UK, (2009), 0:50:00.
[31] Whitlock, s. 114.
[32] Whitlock, s. 213.
[33] Whitlock, s. 111, alaviite.
[34] Whitlock, s. 118.
[35] Kerner, s. 144, v. 17. Alexandra Przyrembel, “Transfixed by an Image: Ilse Koch, the ‘Kommandeuse of Buchenwald.’”, Translated by Pamela Selwyn, German History, vol. 19, no. 3, (October 2001), s. 369; Ksm. Kerner, s. 144, v. 16.
[36] Whitlock, s. 98, 111, 142.
[37] Whitlock, s. 123, 141, 149; The Bitch of Buchenwald, DVD, Artsmagic, UK, (2009), 0:54:00.
[38] Whitlock, s. 30, alaviite, lainaa, David A. Hackett (toim.), The Buchenwald Report, Westview Press, Boulder, (1995), s. 340.
[39] Whitlock, s. 201, 203.
[40] Whitlock, s. 75.
[41] Whitlock, s. 75.
[42] Whitlock, s. 77.
[43] Whitlock, s. 77.
[44] Whitlock, s. 78.
[45] Whitlock, s. 75.
[46] Whitlock, s. 263.
[47] Whitlock, s. 78, v. 20. "Review and Recommendations", s. 54-55; Flint Whitlock kirjoittaa Hermann Hackmannin etunimen väärin "Heinrich".
