Suomen rikkain juutalainen

[Toisen maailmansodan 1939–1945] päätyttyä ammustuotannon vaatimat sorvit ja muut työkoneet jäivät pitkäksi aikaa käyttämättömiksi. Vasta Tampellan aloittaessa yhteistyötään israelilaisen Soltamin kanssa vuoden 1950 paikkeilla vanhat koneet kunnostettiin ja myytiin Israeliin uusien, tarkoitusta varten erikseen valmistettujen koneitten ohella. [...] Toiminta oli vilkasta ja pyrittiin salaamaan kaikin keinoin. [...] Ampumatarvikkeita ja sekalaisia varaosia, ruutia jne. vietiin koko ajan Israeliin. [...] Soltamin valmistamat tykit ovat tietenkin muodostaneet Israelin kenttätykistön pääaseistuksen.[1] —Vesa Toivonen

Vuonna 2003 Vesa Toivonen julkaisi kirjan entisen Tampellan, nykyisen Patria-asetehtaan historiasta.

Toivonen kirjoitti esipuheessa,

Kirjoittamisen ongelma on ollut, että asevalmistuksen aikoinaan saaman kielteisen julkisuuden takia paljon materiaalia on tietoisesti tuhottu ja asioista parhaiten tietävät ovat vaienneet, suurin osa jo kuollutkin. Erityisen paha tappio, etenkin sota-ajan historian kannalta on, että Kanta-Tampellaan 1991 säilytettäväksi jätetyistä asiakirjoista osa on kadonnut tai hävitetty ja Suomen Elinkeinoelämän Keskusarkistoon siirretty asiakirjamassa on järjesteltävänä.[2] —Vesa Toivonen

"Asetuotannon uusi alku ja israelilaisyhteys" -kappaleen Toivonen aloitti,

Tampellan ja israelilaisten yhteistyön selvittäminen on sikäli hankalaa, että asian poliittisen arkaluontoisuuden ja sen saaman runsaan negatiivisen julkisuuden takia monet asioista tietävät eivät ole halunneet muistella asioita, osa on jopa levittänyt tahallista disinformaatiota ja suuri osa on jo kuollutkin (v. 2000). Vielä Tampellan Puolustusvälineyksikköä PM:n Vammaskosken Tehtaaseen yhdistettäessä vuonna 1990 israelilaisten entisten yhteistyökumppanien suomalaiset edusmiehet kävivät keräämässä raskauttaviksi tulkitsemiaan dokumentteja hävitettäväksi. Vuodet 1950-1974 eli yhteensä 24 vuotta kestäneen yhteistyön kuluessa kuitenkin oli syntynyt sellainen dokumentti-massa, että kaikkea tietoa ei millään pystytty hävittämään. Alla oleva teksti perustuu juuri näihin "jäänteisiin" ja muutamien asioista selvillä olleiden henkilöiden haastatteluihin; 1990-luvulla maailma ja Suomi sen mukana on muuttunut niin paljon, että yhteistyön yksityiskohtia on kerrottu julkisuudessakin. Juutalaisyhteyden historia ei kuitenkaan ole täydellinen, vaan aukkoja on jäänyt.[3] —Vesa Toivonen

Toivonen, s. 97, 128, 138, 146.

Kuinka monta ihmistä näillä suomalaisten ja israelilaisten rakentamilla aseilla on saatu joukkomurhattua vuosikymmenten aikana?

Näennäisesti Suomen rikkain asetehtailija-pankkiiri, suomenjuutalainen kolmois-kansalainen Chaim "Poju" Zabludowicz, joka on Shlomo "Auschwitzin ase-kauppias" Zabludowiczin poika. Tampella Shlomo Zabludowiczin (Soltam / Salgad / Solel Boneh) kanssa rakensivat Israelin sotakoneiston, jotta arabimaat saataisiin valloitettua ja Suur-Israel perustettua.

Shlomo Zabludoviczin [sic] sanotaan tehneen suomalaisen aseteknologian markkinoimiseksi maailmalla enemmän kuin kukaan muu. Hänen ansiotaan on, että mm. Yhdysvaltain armeijan kranaatinheittimet ovat enimmäkseen tamperelaisen Tampellan kehittämiä. [...] Hänen ansiokseen luetaan, että Sollel [sic] ja Tampella perustivat Israeliin yhtiön nimeltä Soltam valmistamaan Tampellan suunnittelemia aseita. Zabludoviczia [sic] pidettiin myös Tampellan agenttina, kun yhtiö 1960-luvulla pyrki mukaan kansainväliseen asekauppaan. Virallisesti hän ei koskaan ollut Tampellan palveluksessa. Kun Israel oli poliittisista syistä asemyyjien saarrossa, Zabludowicz tarjosi Suomen kansalaisena yhden tien kiertää boikottia. Hän muutti Suomesta lopullisesti Israeliin vasta 1970-luvun puolivälissä, mutta oli parin vuosikymmenen ajan ollut tärkeä tekijä Israelin puolustusteollisuudessa. Jo 1950-luvun lopulla Zabludowicz oli onnistunut myymään Israelissa valmistettuja asejärjestelmiä Länsi-Saksan armeijalle. Se merkitsi tietyllä tavalla ympyrän sulkeutumista keskitysleiristä pelastuneelle ja synnytti aikanaan Israelissa poliittisen skandaalin, joka oli vähällä kaataa pääministeri David Ben-Gurionin hallituksen. [...] Zabludoviczin [sic] Suomessa syntynyt poika Pojo [sic] on jatkanut isänsä jälkiä asetehtailijana. Hänen Yhdysvalloissa toimiva tehtaansa on erikoistunut kranaattien valmistukseen.[4] —Timo Vuorela

Toivonen, s. 148-149.

Salgad sen sijaan on myynyt laajasti Soltamin omia Type Tampella -heittimiään ympäri maailman, missä ne ovat geneerisen "Tampella"-nimityksensä takia tuoneet kyseenalaista mainetta maailman kriisipesäkkeissä. Sodanaikaisen 120 Krh/40:n pohjalta Tampellassa kehiteltiin joukko 120 mm kranaatinheittimiä, joista luultavasti tärkein oli 120Krh62A-H-nimellä ("A-H" = L. Ala-Harja) tunnettu kevyellä ajolaitteella varustettu versio. Kolme kappaletta heittimiä toimitettiin Israeliin vuonna 1963. Tätä asetta Soltam myi nimellä "120 mm Soltam light mortar K6" ja juuri tähän malliin perustui Yhdysvaltain armeijan maaliskuussa 1990 palvelusaseekseen ostama heitin M120 (hinattava)/M121 (ajoneuvo-asennettu). Kauppaan kuului alun perin 2066 asetta, mutta myöhemmin määrä supistettiin 1725:een. Kyseessä lienee suurin yksittäinen krh-kauppa kautta aikojen. Soltamin yhteistyökumppaneina olivat Martin Marietta [nykyään Lockheed Martin] ja Shlomo Zabludowiczin pojan Poju C. Zabludowiczin yritys Pocal Industries, Inc., joka valmistaa harjoitusammuksia kranaatinheittimiin Tampellan Aseosastolla suunnittelijana olleen Niilo Asikaisen keksintöjen pohjalta; Pocalilla ei ollut osuutta varsinaisen yhteistyökauden tapahtumiin, sillä yritys on perustettu vasta 1981. Jo aiemmin 1960-luvulla Tampella-tyypin 120 mm heittimet oli otettu palveluskäyttöön muun muassa Tanskassa ja Länsi-Saksassa ja "Type Tampella" alkoikin olla toinen maailman johtavista krh-merkeistä ranskalaisen Brandtin rinnalla.[5] —Vesa Toivonen

Entinen Tampella, nykyinen Patria on Suomen historian sotarikollisin massa-murhaajien asetehdas, joka vuosikymmeniä rakensi Israelin juutalaisnatsien terroristivaltion tuhoamiskoneistoa.

________________________

Ksm. Tuhoamistehtaat

[1] Vesa Toivonen, Tampellasta Patriaan: 70 vuotta suomalaista raskasta aseenvalmistusta, Apali, Tampere, (2003), s. 54, v. 8, s. 98, v. 17, s. 146; "Jatkosodan päätyttyä Tampellan ammustuotannon vaatimat sorvit ja muut työkoneet kunnostettiin ja varastoitiin. Koneille löytyi uusi osoite vasta vuonna 1950, kun Tampella käynnisti yhteistyön israelilaisen kumppaninsa Solel Boneh Ltd:n kanssa. Yhteisyrityksen nimeksi tuli Soltam, osakkaiden nimien yhdistelmä. Sopimuksen mukaan Salgad, Tampellan omistama luxemburgilainen yhtiö, perusti Israeliin asetehtaan yhdessä Solel Boneh Ltd:n kanssa ja siirsi sinne valmistustietoutensa. Soltamin tehtäväksi sovittiin 'myytävien valmiiden tuotteiden' valmistus Israelissa ja ulkomailla. Uutta asetehdasta varten Tampellan vanhat koneet kaivettiin varastosta ja laivattiin Israeliin yhdessä uudempien työstökoneiden kanssa. [...] Vuonna 1950 alkanut kumppanuus israelilaisten kanssa yhteisyritys Soltamin nimissä lopetti aseosaston hiljaiselon. Tampella hoiti aseiden ja ampumatarvikkeiden tuotekehityksen koeammuntoineen ja tuotteistamisen vaatiman suunnittelun, mutta osallistui myös valmistukseen kolmansiin maihin. [...] Jo 1930-luvulla Tampella kiinnitti huomiota puolustusvoimien tilausten pienuuteen ja epäsäännöllisyyteen. Asetuotanto pelkkää kotimaan tarvetta varten ei ollut taloudellisesti järkevää, minkä takia konepaja oli suuntautunut myös ulkomaan markkinoille. Jatkosodan jälkeen yhtiö oli samassa tilanteessa. Kotimaasta suuria tilauksia ei kannattanut odottaa moneen vuoteen. Usko tulevaisuuteen ei hiipunut. Ase- ja ammustuotannossa käytetyt koneet varastoitiin odottamaan parempia aikoja. Omaa asekehitystyötä jatkettiin matalalla profiililla. Mielenkiintoista olisi selvittää, kuinka aktiivisesti Tampella etsi jatkosodan jälkeen itselleen kansainvälisiä kontakteja ja mahdollisuuksia hyödyntää osaamistaan. Aseosaston hiljaiselo loppui vuonna 1950, kun Tampella aloitti kansainvälisen asekaupan ja yhteistyön israelilaisten kanssa." —Teemu Sainio, "Päivät me teemme työtä, koeammunta jää yöhön": Tampellan konepajan aseteollisuus 1932-1944, Suomen historian pro gradu -tutkielma, Tampereen yliopisto, (2003), s. 146, v. 102, v. 103, s. 115, v. 276, s. 127.

[2] Toivonen, s. 7.

[3] Toivonen, s. 94.

[4] Timo Vuorela, Liikemies Shlomo Zabludovicz [sic] Suomalaisen aseteknologian markkinoija, Helsingin Sanomat, (29.8.1994 3:00); "Hän [Shlomo Zabludowicz] oli keskeinen peluri salaisessa suomalais-israelilaisessa aseyhteistyössä. [...] Vuonna 1950 perustettiin Soltam, Tampellan ja israelilaisen Solel Bonehin yhteinen aseyritys. Sen asioita Zabludowicz junaili vuosikymmenten ajan. Arkaluonteinen yhteistyö tapahtui Suomen valtiojohdon hiljaisella hyväksynnällä. Tampellan sota-aikainen konekanta siirrettiin Haifaan. Soltamin päätuotteita olivat kranaatinheittimet ja tykit. Suomen lait rajoittivat aseiden vientiä. Lakeja kierrettiin Israelin-tehtaan ja luxemburgilaisen tytäryhtiön kautta. Salainen yhteistyö kesti vuoteen 1974. Yhteistyöstä oli tihkunut julki tietoja, jotka Tampellan johto kylmästi kiisti. Asia oli Suomelle ulkopoliittisesti hankala. Myös Tampellalle tuli siitä imago-ongelma, ja siksi yhtiö irtautui Soltamista. [...] Vuosina 1989 ja 1990 Tampellan arkistosta katosi suuri määrä aseyhteistyötä koskevia asiakirjoja. Taustalla oli ilmeisesti Shlomo Zabludowicz, joka oli vaatinut arkistomateriaalin siirtoa. Moni asia suomalais-israelilaisessa aseyhteistyössä on yhä hämärän peitossa. Siinä riittäisi tutkijoille penkomista." —Anssi Miettinen, "Tampellan mies" rikastui salaisella asekaupalla – Tampereella asunut Shlomo Zabludowicz olisi voinut olla hahmo agenttiromaanista, Helsingin Sanomat, (28.1.2018 2:00 | Päivitetty 28.1.2018 8:25).

[5] Toivonen, s. 102, v. 19, 20, 21.

Coline Milliard, Zabludowicz Foundation Boycotted Over Arms Dealing Connection, Artnet, (December 16, 2014).

Valentina Di Liscia, 600+ Artists and Organizations Urge Boycott of Zabludowicz Art Trust Over Israel Ties, Hyperallergic, (May 18, 2021).

"Tammikuussa 2018 uutisoitiin, että [Chaim] Zabludowicz osallistui ahdisteluskandaaliin johtaneeseen perinteikkääseen The Presidents Club -gaalaillalliseen. Kyseessä oli vain miehille tarkoitettu gaala, jonne Financial Times -sanomalehden naistoimittaja Madison Marriage soluttautui naisviihdyttäjänä. Heitä oli palkattu paikalle ihonmyötäisiin ja paljastaviin asuihin pukeutuneena 150 punnan maksua vastaan. Marriage ja monet muut naiset joutuivat tapahtumassa seksuaalisen häirinnän ja ahdistelun kohteeksi. Muun muassa Yhdistyneen kuningaskunnan opetusministeriön korkea-arvoinen johtaja David Meller erosi tapahtumien johdosta." —Wikipedia, Poju Zabludowicz: The Presidents Club -gaalaillallisen ahdisteluskandaali.

Toivonen, s. 80.

"Muutoksia kokeiltiin sota-ajalta periytyneeseen 75 K/44:n protoon ja vuodelta 1953 periytyvässä Tampellan englanninkielisessä myyntiesitteessä aseen nimenä onkin '75-mm Antitank Gun mod. 46': nimitys 75 K/44 säilyi tehtaan sisäisessä käytössä. Yksi prototyyppi lähetettiin Tampellan yhteistyökumppanina toimineen Soltamin kautta Israeliin kokeisiin, mutta kauppoja ei syntynyt ja asekin jäi sille tielleen. Samaa tietä menivät myös enin osa jäljellejääneistä sarjaosista: valtioneuvoston päätöksellä 11.9.1954 Tampella oli saanut luvan 'viedä vuoden 1954 aikana Israeliin krh ja 75 mm:n pst-tykin osia, puolivalmisteita ja raaka-aineita yhteensä 14 tonnia'." —Vesa Toivonen, s. 80, v. 2.

"Yhteistyö Soltamin kanssa oli sekä eduksi että haitaksi Tampellalle; edullista sikäli, että työ toi taloon rahaa, mutta samalla myös ongelmia kielteisen julkisuuden takia. [...] Tykkiyhteistyön suurin hyöty oli, että Tampella pääse tutustumaan kansainvälisiin asekaupan ja aseenvalmistuksen tapoihin sekä tekniikoihin [...]" —Vesa Toivonen, s. 106.

"Asevalmistus oli ollut Tampellalle julkisuusongelma koko 1960-luvun ajan. Laajan ja poleemisen lehtikirjoittelun tuloksena muun muassa Keskusrikospoliisi teki 11.-13.12.1968 tutkimuksia Tampellassa mahdollisten asevientiin liittyvien rikkomusten selvittämiseksi, mitään löytämättä. Julkisuustilanne ei ainakaan helpottunut seuraavalla vuosikymmenellä, kun tykki- ja sytytinkaupat Singaporeen, sotivan Vietnamin naapuriin, tulivat julkisuuteen. 1970-luvun alussa koettu ensimmäinen yleismaailmallinen öljykriisi nosti arabimaiden painoarvoa myös Suomen ulkopolitiikassa ja Tampella alkoi kokea yhteistyönsä israelilaisten kanssa yhä suuremmaksi uhaksi muille, asetuotantoa paljon suuremmille kaupoilleen. [...] Kuka loppujen lopuksi antoi impulssin juutalaiskytkennän purkamisesta ei ole tiedossa, mutta lopputulos oli, että 15.8.1974 päivätyllä sopimuksella Tampellan ja Salgadin yhteistyö lopetettiin virallisesti. Sopimus on pyritty salaamaan kaikin keinoin, mutta viiteasiakirjoista sen pääsisältö on selvitettävissä. Sopimuksen mukaan Tampellan piti jatkossa keskittyä vain kotimaisiin tilauksiin, ulkomaisissa tilauksissa Salgadilla oli oikeus provisioon." —Vesa Toivonen, s. 107, v. 22, 33.

Toivonen, s. 208.

"Kranaatinheitinpuolella Tampellalla oli ollut kiinteää tuotekehitysyhteistyötä israelilaisen Soltamin kanssa jo 1950-luvun alusta saakka ja oli väistämätöntä, että israelilaiset saivat kuulla myös uudesta tykistä. Kokemuksien keräämiseksi prototykki [122K60] päätettiin toimittaa Israeliin koeammuntoihin. Puolustusministeriön päätöksellä 4.2.1966 Tampella sai 'luvan viedä maasta yhden kappaleen kenttäkanuunoita malli 122K/60 Israeliin esittelyä ja esittelyammuntoja varten' ja 26.7.1966 kenttäkanuunan prototyyppi 001 laivattiin m/s Vingalandilla Kotkasta 'toiminimelle Soltam Ltd, Haifa, Israel'. Luvan mukaisesti ase olisi pitänyt palauttaa noin puolen vuoden kuluessa, mikä jäi toteutumatta ohjelman venyessä. Itse tykin lisäksi Israeliin lähetettiin tarvittavat ampumatarvikkeet, työkalut ja varaosat sekä varuslaatikot." —Vesa Toivonen, s. 140.

"Tampella oli varautunut 122K60:n osalta yli sadan suursarjaan, mutta samaan aikaan Neuvostoliitosta tehtyjen tykkihankintojen takia sarja jäi viiteentoista, mikä oli tehtaalle suuri pettymys. Tykkikehitys tuli kuitenkin Soltamin tietoon ja Soltamin kehoituksesta asetta alettiinkin kehittää eteenpäin sen maailmanmarkkinakelpoisuuden parantamiseksi." —Vesa Toivonen, s. 143.

"155HX-nimellä tunnettu tykki ampui ensimmäiset laukauksensa Niinisalossa 24.11.1969. Kyse oli jälleen koeaseesta, mutta myös uusi alalavetti suunniteltiin ja rakennettiin. 155HX-tykkiä valmistettiin kaksi kappaletta (201 ja 202), joista ainakin toinen toimitettiin Soltamille Israeliin kokeiluja varten." —Vesa Toivonen, s. 145.

"Merkittävä sivujuonne kenttätykkien kehityksessä olivat rannikkotykistön raskaat tornikanuunat, joiden asetekniikka pitkälti perustuu 155K74-tykkiin. Soltam-yhteistyön kautta Tampella oli 1970-luvun alussa saanut kokemuksia 155 mm kanuunan asentamisesta Sherman- ja Centurion-taistelupanssarivaunujen päälle (Soltam M-72) ja tässä yhteydessä oli luonnosteltu myös ympäriampuvan panssaroidun rannikkotykkitornin konstruktio." —Vesa Toivonen, s. 174, v. 2.

Toivonen, s. 94-111.

His [Poju Zabludowicz] wealth comes originally from the arms industry, in which his father was something of a pioneer. [...] Poju Zabludowicz’s wealth has its origins in the business interests of his late father, Shlomo Zabludowicz – an arms dealer who made a fortune out of his close relations with the Israeli state, and some of the world’s most repressive regimes. [...] Poju Zabludowicz’s father, Shlomo Zabludowicz, was born in Poland in 1915 to a rabbinic family. [...] They settled in Tampere, a city in the south of Finland where Shlomo Zabludowicz became affiliated with the Finnish company Tampella, a manufacturer based in the town. Though it is not clear whether he was ever officially in the employment of Tampella, he established a close, and lucrative, working relationship with the firm, positioning himself as a middleman between the company and Israel’s largest construction firm, Solel-Boneh. [...] In the 1950s, encouraged by the desire of Israel’s first Prime Minister David Ben-Gurion to develop a domestic arms industry, Solel-Boneh’s industrial arm moved into ‘defence’, looking to Europe for technical expertise. Finland’s Tampella, which had begun manufacturing mortars for the Finnish Defence Forces in the 1930s, subsequently formed a joint venture with Solel-Boneh, licensed to sell Tampella weapons in Israel. Soltam Corporation, as the joint venture was known, was based near the town of Haifa in northern Israel and was the country’s first private defence company. Tampella’s relationship with Solel-Boneh, the industrial arm of which was spun-off as Koor Industries in 1958, appears to have been kept at arm’s length. Contracts were handled by a selling agent incorporated in Liechtenstein called Salgad, which in 1956 acquired a London subsidiary called Tamares Ltd. The relationship between Tampella and Koor Industries lasted several decades. But in 1973, a new managing director took over at Tampella and a year later the joint venture with Koor Industries was terminated. Soltam then became a partnership between Koor Industries and Shlomo Zabludowicz, but nevertheless continued to sell Tampella-type mortars. Shlomo Zabludowicz maintained his business relationship with Tampella until at least 1977, by which time, despite his initial lack of enthusiasm for the country, he was mainly based in Israel and had become an Israeli citizen. [...] Soltam’s early contracts included supplying artillery to the Israel Defence Forces, but the company soon sought to expand onto the international arms market. Thanks to his Finnish nationality and some adept lobbying, Shlomo Zabludowicz was able to exploit arms markets closed off to the Israeli state, so much so that Shimon Peres dubbed him ‘Columbus’ for his role in opening up new lands for Israeli investors. He won a contract supplying mortars to West Germany, causing a political scandal in Israel that led to the resignation of several members of Ben-Gurion’s Cabinet in 1959. According to The Times whilst ‘the arms deals with Germany were Soltam’s bread and butter’, over the course of three decades Shlomo Zabludowicz sold arms to at least 26 different countries. In 1965, the year of the Second Kashmir War, Soltam won a contract to supply India, and though the country had no diplomatic relations with Israel, Shlomo Zabludowicz is said to have been close to its long serving Prime Minister, Indira Ghandi. [...] Seeking new markets for their weapons, Shlomo and Poju Zabludowicz (who by then had joined the family business) looked to the United States – the heart of the international arms industry, where a group of militaristic and fiercely pro-Israel intellectuals and political operators, known as the neoconservatives, were coming to the fore. [...] They also developed a relationship with Reagan’s Assistant Secretary of the Navy, Melvyn R. Paisley, a former official at Boeing, which, like the Zabludowiczes, had hired Abington Corporation as a lobbyist. In 1988 Paisley’s home was raided by the FBI, which suspected that he had helped the Zabludowiczes’ US subsidiary, Pocal Industries Inc., obtain defence contracts during his term in office. Paisley was later imprisoned after admitting receiving hundreds of thousands of dollars in bribes, though not in relation to the Zabludowiczes. [...] By the time of the Pentagon contract, however, Soltam had run into serious financial difficulties. In 1987 the company reportedly held an unsold inventory of over $80 million worth of weapons and had no finalised sale contracts. Drastic cut backs on staff in Israel resulted in the occupation of the factory by its workers and even the company’s senior management being held hostage for a period. [...] Indeed Shimon Peres himself has suggested that ‘the business community benefits more from its relations with the [Israeli] government than from peace’. This is no doubt true whether one holds interests in the arms industry, or in high technology, and as we shall see, Zabludowicz, despite having long ago divested from the former, still holds significant interests in Israel and has maintained close relations with current and former state officials. [...] Zabludowicz’s assets are collectively referred to as the Tamares Group, comprising dozens of companies registered in Cyprus, Denmark, France, Germany, Iceland, Israel, the Netherlands, Sweden, the UK and the US. At its core are family trusts established in Vaduz, Liechtenstein – including the Zabludowicz Trust, the Poju Zabludowicz Trust and the Poju Zabludowicz Settlement – as well as several holding companies incorporated in Gibraltar – including Tamares Capital Corporation Ltd, Tamares Hotels Ltd, Tamares (Israel) Ltd, Tamares Media Ltd and Tamares Real Estate Holdings Ltd. In recent years the Tamares Group has bought and sold substantial assets in commercial property, high technology, media and telecommunications. Its property portfolio includes office buildings in New York and Washington, several hotels and casinos in Las Vegas and a number of hotels in Israel. It has purchased stakes in several companies where Zabludowicz has been subsequently appointed a director; including the Asia Pacific private equity fund GEMS and the Finnish venture capital firm Stratos Ventures. —Tom Mills, David Miller, Tom Griffin ja Hilary Aked, The Britain Israel Communications and Research Centre: Giving Peace a Chance?, Spinwatch, Glasgow, (2013), s. 11, 13-14, 15, 16, 20, v. 11, 12, 15-20, 26-30, 43-44, 46, 85-88.

Jo 40 vuotta mediarikollisten tyhjäntoimittajana toiminut Matti Mörttinen julkaisi vuonna 2021 ylistyskirjan Shlomo Zabludowiczista. Ensimmäiset 60 sivua holokaustiaivopesuun keskittynyt kirja kehuu Auschwitzin asekauppiasta ja muita kuolemankauppiaita, kuten Basil Zaharoffia, kannesta kanteen. Tyypillinen Israelin, asetehtaiden ja keskuspankkien etuja ajava julkaisu Into-kommunistikustantamolta, joka ei ole julkaissut yhtäkään merkittävää informaatiota sisältävää kirjaa olemassaolonsa aikana.