[Toisen maailmansodan 1939–1945] päätyttyä ammustuotannon vaatimat sorvit ja muut työkoneet jäivät pitkäksi aikaa käyttämättömiksi. Vasta Tampellan aloittaessa yhteistyötään israelilaisen Soltamin kanssa vuoden 1950 paikkeilla vanhat koneet kunnostettiin ja myytiin Israeliin uusien, tarkoitusta varten erikseen valmistettujen koneitten ohella. [...] Toiminta oli vilkasta ja pyrittiin salaamaan kaikin keinoin. [...] Ampumatarvikkeita ja sekalaisia varaosia, ruutia jne. vietiin koko ajan Israeliin. [...] Soltamin valmistamat tykit ovat tietenkin muodostaneet Israelin kenttätykistön pääaseistuksen.[1] —Vesa Toivonen
Vuonna 2003 Vesa Toivonen julkaisi kirjan entisen Tampellan, nykyisen Patria-asetehtaan historiasta.
Toivonen kirjoitti esipuheessa,
Kirjoittamisen ongelma on ollut, että asevalmistuksen aikoinaan saaman kielteisen julkisuuden takia paljon materiaalia on tietoisesti tuhottu ja asioista parhaiten tietävät ovat vaienneet, suurin osa jo kuollutkin. Erityisen paha tappio, etenkin sota-ajan historian kannalta on, että Kanta-Tampellaan 1991 säilytettäväksi jätetyistä asiakirjoista osa on kadonnut tai hävitetty ja Suomen Elinkeinoelämän Keskusarkistoon siirretty asiakirjamassa on järjesteltävänä.[2] —Vesa Toivonen
"Asetuotannon uusi alku ja israelilaisyhteys" -kappaleen Toivonen aloitti,
Tampellan ja israelilaisten yhteistyön selvittäminen on sikäli hankalaa, että asian poliittisen arkaluontoisuuden ja sen saaman runsaan negatiivisen julkisuuden takia monet asioista tietävät eivät ole halunneet muistella asioita, osa on jopa levittänyt tahallista disinformaatiota ja suuri osa on jo kuollutkin (v. 2000). Vielä Tampellan Puolustusvälineyksikköä PM:n Vammaskosken Tehtaaseen yhdistettäessä vuonna 1990 israelilaisten entisten yhteistyökumppanien suomalaiset edusmiehet kävivät keräämässä raskauttaviksi tulkitsemiaan dokumentteja hävitettäväksi. Vuodet 1950-1974 eli yhteensä 24 vuotta kestäneen yhteistyön kuluessa kuitenkin oli syntynyt sellainen dokumentti-massa, että kaikkea tietoa ei millään pystytty hävittämään. Alla oleva teksti perustuu juuri näihin "jäänteisiin" ja muutamien asioista selvillä olleiden henkilöiden haastatteluihin; 1990-luvulla maailma ja Suomi sen mukana on muuttunut niin paljon, että yhteistyön yksityiskohtia on kerrottu julkisuudessakin. Juutalaisyhteyden historia ei kuitenkaan ole täydellinen, vaan aukkoja on jäänyt.[3] —Vesa Toivonen
Shlomo Zabludoviczin [sic] sanotaan tehneen suomalaisen aseteknologian markkinoimiseksi maailmalla enemmän kuin kukaan muu. Hänen ansiotaan on, että mm. Yhdysvaltain armeijan kranaatinheittimet ovat enimmäkseen tamperelaisen Tampellan kehittämiä. [...] Hänen ansiokseen luetaan, että Sollel [sic] ja Tampella perustivat Israeliin yhtiön nimeltä Soltam valmistamaan Tampellan suunnittelemia aseita. Zabludoviczia [sic] pidettiin myös Tampellan agenttina, kun yhtiö 1960-luvulla pyrki mukaan kansainväliseen asekauppaan. Virallisesti hän ei koskaan ollut Tampellan palveluksessa. Kun Israel oli poliittisista syistä asemyyjien saarrossa, Zabludowicz tarjosi Suomen kansalaisena yhden tien kiertää boikottia. Hän muutti Suomesta lopullisesti Israeliin vasta 1970-luvun puolivälissä, mutta oli parin vuosikymmenen ajan ollut tärkeä tekijä Israelin puolustusteollisuudessa. Jo 1950-luvun lopulla Zabludowicz oli onnistunut myymään Israelissa valmistettuja asejärjestelmiä Länsi-Saksan armeijalle. Se merkitsi tietyllä tavalla ympyrän sulkeutumista keskitysleiristä pelastuneelle ja synnytti aikanaan Israelissa poliittisen skandaalin, joka oli vähällä kaataa pääministeri David Ben-Gurionin hallituksen. [...] Zabludoviczin [sic] Suomessa syntynyt poika Pojo [sic] on jatkanut isänsä jälkiä asetehtailijana. Hänen Yhdysvalloissa toimiva tehtaansa on erikoistunut kranaattien valmistukseen.[4] —Timo Vuorela
Salgad sen sijaan on myynyt laajasti Soltamin omia Type Tampella -heittimiään ympäri maailman, missä ne ovat geneerisen "Tampella"-nimityksensä takia tuoneet kyseenalaista mainetta maailman kriisipesäkkeissä. Sodanaikaisen 120 Krh/40:n pohjalta Tampellassa kehiteltiin joukko 120 mm kranaatinheittimiä, joista luultavasti tärkein oli 120Krh62A-H-nimellä ("A-H" = L. Ala-Harja) tunnettu kevyellä ajolaitteella varustettu versio. Kolme kappaletta heittimiä toimitettiin Israeliin vuonna 1963. Tätä asetta Soltam myi nimellä "120 mm Soltam light mortar K6" ja juuri tähän malliin perustui Yhdysvaltain armeijan maaliskuussa 1990 palvelusaseekseen ostama heitin M120 (hinattava)/M121 (ajoneuvo-asennettu). Kauppaan kuului alun perin 2066 asetta, mutta myöhemmin määrä supistettiin 1725:een. Kyseessä lienee suurin yksittäinen krh-kauppa kautta aikojen. Soltamin yhteistyökumppaneina olivat Martin Marietta [nykyään Lockheed Martin] ja Shlomo Zabludowiczin pojan Poju C. Zabludowiczin yritys Pocal Industries, Inc., joka valmistaa harjoitusammuksia kranaatinheittimiin Tampellan Aseosastolla suunnittelijana olleen Niilo Asikaisen keksintöjen pohjalta; Pocalilla ei ollut osuutta varsinaisen yhteistyökauden tapahtumiin, sillä yritys on perustettu vasta 1981. Jo aiemmin 1960-luvulla Tampella-tyypin 120 mm heittimet oli otettu palveluskäyttöön muun muassa Tanskassa ja Länsi-Saksassa ja "Type Tampella" alkoikin olla toinen maailman johtavista krh-merkeistä ranskalaisen Brandtin rinnalla.[5] —Vesa Toivonen
________________________
Ksm. Tuhoamistehtaat
[1] Vesa Toivonen, Tampellasta Patriaan: 70 vuotta suomalaista raskasta aseenvalmistusta, Apali, Tampere, (2003), s. 54, v. 8, s. 98, v. 17, s. 146; "Jatkosodan päätyttyä Tampellan ammustuotannon vaatimat sorvit ja muut työkoneet kunnostettiin ja varastoitiin. Koneille löytyi uusi osoite vasta vuonna 1950, kun Tampella käynnisti yhteistyön israelilaisen kumppaninsa Solel Boneh Ltd:n kanssa. Yhteisyrityksen nimeksi tuli Soltam, osakkaiden nimien yhdistelmä. Sopimuksen mukaan Salgad, Tampellan omistama luxemburgilainen yhtiö, perusti Israeliin asetehtaan yhdessä Solel Boneh Ltd:n kanssa ja siirsi sinne valmistustietoutensa. Soltamin tehtäväksi sovittiin 'myytävien valmiiden tuotteiden' valmistus Israelissa ja ulkomailla. Uutta asetehdasta varten Tampellan vanhat koneet kaivettiin varastosta ja laivattiin Israeliin yhdessä uudempien työstökoneiden kanssa. [...] Vuonna 1950 alkanut kumppanuus israelilaisten kanssa yhteisyritys Soltamin nimissä lopetti aseosaston hiljaiselon. Tampella hoiti aseiden ja ampumatarvikkeiden tuotekehityksen koeammuntoineen ja tuotteistamisen vaatiman suunnittelun, mutta osallistui myös valmistukseen kolmansiin maihin. [...] Jo 1930-luvulla Tampella kiinnitti huomiota puolustusvoimien tilausten pienuuteen ja epäsäännöllisyyteen. Asetuotanto pelkkää kotimaan tarvetta varten ei ollut taloudellisesti järkevää, minkä takia konepaja oli suuntautunut myös ulkomaan markkinoille. Jatkosodan jälkeen yhtiö oli samassa tilanteessa. Kotimaasta suuria tilauksia ei kannattanut odottaa moneen vuoteen. Usko tulevaisuuteen ei hiipunut. Ase- ja ammustuotannossa käytetyt koneet varastoitiin odottamaan parempia aikoja. Omaa asekehitystyötä jatkettiin matalalla profiililla. Mielenkiintoista olisi selvittää, kuinka aktiivisesti Tampella etsi jatkosodan jälkeen itselleen kansainvälisiä kontakteja ja mahdollisuuksia hyödyntää osaamistaan. Aseosaston hiljaiselo loppui vuonna 1950, kun Tampella aloitti kansainvälisen asekaupan ja yhteistyön israelilaisten kanssa." —Teemu Sainio, "Päivät me teemme työtä, koeammunta jää yöhön": Tampellan konepajan aseteollisuus 1932-1944, Suomen historian pro gradu -tutkielma, Tampereen yliopisto, (2003), s. 146, v. 102, v. 103, s. 115, v. 276, s. 127.
[2] Toivonen, s. 7.
[3] Toivonen, s. 94.
[4] Timo Vuorela, Liikemies Shlomo Zabludovicz [sic] Suomalaisen aseteknologian markkinoija, Helsingin Sanomat, (29.8.1994 3:00); "Hän [Shlomo Zabludowicz] oli keskeinen peluri salaisessa suomalais-israelilaisessa aseyhteistyössä. [...] Vuonna 1950 perustettiin Soltam, Tampellan ja israelilaisen Solel Bonehin yhteinen aseyritys. Sen asioita Zabludowicz junaili vuosikymmenten ajan. Arkaluonteinen yhteistyö tapahtui Suomen valtiojohdon hiljaisella hyväksynnällä. Tampellan sota-aikainen konekanta siirrettiin Haifaan. Soltamin päätuotteita olivat kranaatinheittimet ja tykit. Suomen lait rajoittivat aseiden vientiä. Lakeja kierrettiin Israelin-tehtaan ja luxemburgilaisen tytäryhtiön kautta. Salainen yhteistyö kesti vuoteen 1974. Yhteistyöstä oli tihkunut julki tietoja, jotka Tampellan johto kylmästi kiisti. Asia oli Suomelle ulkopoliittisesti hankala. Myös Tampellalle tuli siitä imago-ongelma, ja siksi yhtiö irtautui Soltamista. [...] Vuosina 1989 ja 1990 Tampellan arkistosta katosi suuri määrä aseyhteistyötä koskevia asiakirjoja. Taustalla oli ilmeisesti Shlomo Zabludowicz, joka oli vaatinut arkistomateriaalin siirtoa. Moni asia suomalais-israelilaisessa aseyhteistyössä on yhä hämärän peitossa. Siinä riittäisi tutkijoille penkomista." —Anssi Miettinen, "Tampellan mies" rikastui salaisella asekaupalla – Tampereella asunut Shlomo Zabludowicz olisi voinut olla hahmo agenttiromaanista, Helsingin Sanomat, (28.1.2018 2:00 | Päivitetty 28.1.2018 8:25).
[5] Toivonen, s. 102, v. 19, 20, 21.
Coline Milliard, Zabludowicz Foundation Boycotted Over Arms Dealing Connection, Artnet, (December 16, 2014).
Valentina Di Liscia, 600+ Artists and Organizations Urge Boycott of Zabludowicz Art Trust Over Israel Ties, Hyperallergic, (May 18, 2021).
"Tammikuussa 2018 uutisoitiin, että [Chaim] Zabludowicz osallistui ahdisteluskandaaliin johtaneeseen perinteikkääseen The Presidents Club -gaalaillalliseen. Kyseessä oli vain miehille tarkoitettu gaala, jonne Financial Times -sanomalehden naistoimittaja Madison Marriage soluttautui naisviihdyttäjänä. Heitä oli palkattu paikalle ihonmyötäisiin ja paljastaviin asuihin pukeutuneena 150 punnan maksua vastaan. Marriage ja monet muut naiset joutuivat tapahtumassa seksuaalisen häirinnän ja ahdistelun kohteeksi. Muun muassa Yhdistyneen kuningaskunnan opetusministeriön korkea-arvoinen johtaja David Meller erosi tapahtumien johdosta." —Wikipedia, Poju Zabludowicz: The Presidents Club -gaalaillallisen ahdisteluskandaali.
"Muutoksia kokeiltiin sota-ajalta periytyneeseen 75 K/44:n protoon ja vuodelta 1953 periytyvässä Tampellan englanninkielisessä myyntiesitteessä aseen nimenä onkin '75-mm Antitank Gun mod. 46': nimitys 75 K/44 säilyi tehtaan sisäisessä käytössä. Yksi prototyyppi lähetettiin Tampellan yhteistyökumppanina toimineen Soltamin kautta Israeliin kokeisiin, mutta kauppoja ei syntynyt ja asekin jäi sille tielleen. Samaa tietä menivät myös enin osa jäljellejääneistä sarjaosista: valtioneuvoston päätöksellä 11.9.1954 Tampella oli saanut luvan 'viedä vuoden 1954 aikana Israeliin krh ja 75 mm:n pst-tykin osia, puolivalmisteita ja raaka-aineita yhteensä 14 tonnia'." —Vesa Toivonen, s. 80, v. 2.
"Yhteistyö Soltamin kanssa oli sekä eduksi että haitaksi Tampellalle; edullista sikäli, että työ toi taloon rahaa, mutta samalla myös ongelmia kielteisen julkisuuden takia. [...] Tykkiyhteistyön suurin hyöty oli, että Tampella pääse tutustumaan kansainvälisiin asekaupan ja aseenvalmistuksen tapoihin sekä tekniikoihin [...]" —Vesa Toivonen, s. 106.
"Asevalmistus oli ollut Tampellalle julkisuusongelma koko 1960-luvun ajan. Laajan ja poleemisen lehtikirjoittelun tuloksena muun muassa Keskusrikospoliisi teki 11.-13.12.1968 tutkimuksia Tampellassa mahdollisten asevientiin liittyvien rikkomusten selvittämiseksi, mitään löytämättä. Julkisuustilanne ei ainakaan helpottunut seuraavalla vuosikymmenellä, kun tykki- ja sytytinkaupat Singaporeen, sotivan Vietnamin naapuriin, tulivat julkisuuteen. 1970-luvun alussa koettu ensimmäinen yleismaailmallinen öljykriisi nosti arabimaiden painoarvoa myös Suomen ulkopolitiikassa ja Tampella alkoi kokea yhteistyönsä israelilaisten kanssa yhä suuremmaksi uhaksi muille, asetuotantoa paljon suuremmille kaupoilleen. [...] Kuka loppujen lopuksi antoi impulssin juutalaiskytkennän purkamisesta ei ole tiedossa, mutta lopputulos oli, että 15.8.1974 päivätyllä sopimuksella Tampellan ja Salgadin yhteistyö lopetettiin virallisesti. Sopimus on pyritty salaamaan kaikin keinoin, mutta viiteasiakirjoista sen pääsisältö on selvitettävissä. Sopimuksen mukaan Tampellan piti jatkossa keskittyä vain kotimaisiin tilauksiin, ulkomaisissa tilauksissa Salgadilla oli oikeus provisioon." —Vesa Toivonen, s. 107, v. 22, 33.
"Kranaatinheitinpuolella Tampellalla oli ollut kiinteää tuotekehitysyhteistyötä israelilaisen Soltamin kanssa jo 1950-luvun alusta saakka ja oli väistämätöntä, että israelilaiset saivat kuulla myös uudesta tykistä. Kokemuksien keräämiseksi prototykki [122K60] päätettiin toimittaa Israeliin koeammuntoihin. Puolustusministeriön päätöksellä 4.2.1966 Tampella sai 'luvan viedä maasta yhden kappaleen kenttäkanuunoita malli 122K/60 Israeliin esittelyä ja esittelyammuntoja varten' ja 26.7.1966 kenttäkanuunan prototyyppi 001 laivattiin m/s Vingalandilla Kotkasta 'toiminimelle Soltam Ltd, Haifa, Israel'. Luvan mukaisesti ase olisi pitänyt palauttaa noin puolen vuoden kuluessa, mikä jäi toteutumatta ohjelman venyessä. Itse tykin lisäksi Israeliin lähetettiin tarvittavat ampumatarvikkeet, työkalut ja varaosat sekä varuslaatikot." —Vesa Toivonen, s. 140.
"Tampella oli varautunut 122K60:n osalta yli sadan suursarjaan, mutta samaan aikaan Neuvostoliitosta tehtyjen tykkihankintojen takia sarja jäi viiteentoista, mikä oli tehtaalle suuri pettymys. Tykkikehitys tuli kuitenkin Soltamin tietoon ja Soltamin kehoituksesta asetta alettiinkin kehittää eteenpäin sen maailmanmarkkinakelpoisuuden parantamiseksi." —Vesa Toivonen, s. 143.
"155HX-nimellä tunnettu tykki ampui ensimmäiset laukauksensa Niinisalossa 24.11.1969. Kyse oli jälleen koeaseesta, mutta myös uusi alalavetti suunniteltiin ja rakennettiin. 155HX-tykkiä valmistettiin kaksi kappaletta (201 ja 202), joista ainakin toinen toimitettiin Soltamille Israeliin kokeiluja varten." —Vesa Toivonen, s. 145.
"Merkittävä sivujuonne kenttätykkien kehityksessä olivat rannikkotykistön raskaat tornikanuunat, joiden asetekniikka pitkälti perustuu 155K74-tykkiin. Soltam-yhteistyön kautta Tampella oli 1970-luvun alussa saanut kokemuksia 155 mm kanuunan asentamisesta Sherman- ja Centurion-taistelupanssarivaunujen päälle (Soltam M-72) ja tässä yhteydessä oli luonnosteltu myös ympäriampuvan panssaroidun rannikkotykkitornin konstruktio." —Vesa Toivonen, s. 174, v. 2.
