Mikäli hän olisi halunnut tehdä niin, neiti von Exnerillä olisi ollut täydellinen paikka myrkyttää Hitler.[1] —Roger Moorhouse
Hitlerin yksityiskokkina toimi vuoden 1943 heinäkuusta vuoden 1944 touko-kuuhun itävallanjuutalainen Marlene von Exner.[2]
Von Exner oli opiskellut Wienin yliopistossa ravitsemusterapeutiksi, jonka jälkeen hän työskenteli ravitsemusterapeuttina Wienin sairaalan sisätautien osastolla. Osastoa johti kolmeneljäsosajuutalainen Hans Eppinger, joka toimi myöhemmin Dachaun keskitysleirin pahamaineisena ihmiskokeisiin erikoistuneena natsi-tohtorina.
Vuoden 1942 syyskuusta vuoden 1943 heinäkuuhun von Exner työskenteli ravitsemusterapeuttina Romanian diktaattorille ja juutalaisvihaajalle Ion Antonesculle, jonka "ottoäiti" oli romanianjuutalainen Frida Cuperman.[3] Vatsavaivoista kärsinyt Antonescu oli kääntynyt Wienin sairaalan puoleen, jossa hän tutustui von Exneriin.
Vasemmalla itävallanjuutalainen kokki Marlene von Exner Hitlerin yksityisessä dieettikeittiössä Sudenpesä-päämajassa toisen maailmansodan aikaan vuoden 1943 lopussa. Keskellä on keittiöapulainen Wilhelm Kleyer ja oikealla on Hitlerin sihteeri Traudl Junge.[4]
Hitler kärsi samanlaisista vatsavaivoista kuin Antonescu, joten Antonescu suosittele von Exneriä Hitlerille. Hitlerin puolijuutalainen yksityislääkäri tohtori Theodor Morell järjesti von Exnerin siirron Antonesculta Hitlerille.
Von Exner, jonka perhe kuului natsipuolueeseen, meni kihloihin SS-adjutantti Friedrich Dargesin kanssa. Kun von Exnerin juutalainen syntyperä levisi julkisuuteen, Hitlerin oli pakko irtisanoa hänet. Hitler oli tapahtumasta raivoissaan ja pyysi von Exneriltä anteeksi. Hitler maksoi hänelle puolen vuoden palkan ja antoi toimeksiannon väärentää Exner-perheen sukuhistorian tehden heistä "kunniallisia arjalaisia".
Hitlerin tapaan vatsavaivoista kärsinyt Romanian diktaattori Antonescu lähetti hänelle juutalaisen kokin, neiti Kunden [Marlene von Exner]. [Heinrich] Himmlerin kyseenalaistaessa sitä, että juutalainen valmistaa ruuan Führerille, Hitler kääntyi raivoissaan adjutantin puoleen ja sanoi, "Arjalaisoikaa Kunde-perhe!"[5] —Walter C. Langer
Vuonna 1954 ruotsinjuutalaisen Bonnier-suvun WSOY-kustantamo julkaisi kolme Marlene von Exnerin keittokirjaa suomeksi.[6]
________________________
[1] Roger Moorhouse, Killing Hitler: The Plots, the Assassins, and the Dictator Who Cheated Death, Bantam Books, New York, (2006), s. 33.
[2] Marlene von Exnerin juutalaisesta syntyperästä ks. Martin Gilbert, The Second World War: A Complete History, New ed., Phoenix Press, London, (2000), s. 504; Gitta Sereny, Albert Speer: His Battle with Truth, Vintage Books, New York, (1996), s. 194; John Toland, Adolf Hitler, Anchor Books, New York, (1992), s. 779; Gerald Fleming, Hitler and the Final Solution, University of California Press, (1987), s. 7; Thomas Fuchs, A Concise Biography of Adolf Hitler, Berkeley Books, New York, (2000), s. 78, 81; Peter Hoffmann, Hitler's Personal Security: Protecting the Führer, 1921-1945, Da Capo Press, Cambridge, (2000), s. ix; Angela Lambert, The Lost Life of Eva Braun, St. Martin's Press, New York, (2007), s. 262, v. 13; Richard D. Ryder, Nelson, Hitler and Diana: Studies in Trauma and Celebrity, Imprint Academic, Exeter, (2009), s. 88; Frank Rector, The Nazi Extermination of Homosexuals, Stein and Day, London, (1981), s. 24; Rochus Misch, Hitler's Last Witness: The Memoirs of Hitler's Bodyguard, Frontline Books, London, (2014), s. 116; David Irving, Hitler's War and the War Path, Focal Point, London, (1991), s. 650.
[3] This aspect of Antonescu arguably can be linked to the syphilis he had contracted: a secret German report dispatched to Berlin asserted that "among [Romanian' cavalry officers this disease is as widespread as a common cold is among German officers. The Marshal suffers from severe attacks of it every several months." Another little-known facet of Antonescu's life, which was played down in his official biography, relates to his marriage to a French woman of Jewish extraction. He divorced her while he was still in France as the military attache. His only child, who apparently died at an early age, was born to him by this woman. His marriage to his second wife, Maria, touched off a storm of political and legal controversy. She, too, had previously been married to a French Jew, a man whom she met in Romania and who was her second husband. After the couple went to France, Maria met Antonescu; Ion Antonescu and Maria married after divorcing their Jewish spouses. It should be mentioned in this context that Antonescu's father, mention of whom had been excised from all official biographies published during the war, had divorced the Marshal's mother and married a Jewess, Frida Cuperman. After he became Conducator, the Marshal demanded that his stepmother renounce the name Antonescu after her husband's death, but she refused. Wilhelm Filderman noted in his diary that the Cuperman woman had relatives in New York. Another episode that seems to have influenced Antonescu's attitude to the Jews relates to a charge leveled against him by the Legionnaires. The Iron Guard accused him of harboring sympathies toward Freemasons, maintaining ties with them, and even being a member. In fact, Antonescu was a target of a smear campaign whose reverberations reached Berlin. There is little doubt that these accusations affected some of the measures and decisions of the Romanian leader with regard to the Jews, including his adoption of a plan to physically liquidate Romanian Jewry. —Michael Berenbaum ja Abraham Peck (toim.), The Holocaust and History: The Known, the Unknown, the Disputed, and the Reexamined, Indiana University Press, Bloomington, (1998), s. 465, v. 8-10; Felicia (Steigman) Carmelly, Shattered! 50 Years of Silence: History and Voices of the Tragedy in Romania and Transnistria, Abbeyfield, Toronto, (1997), s. 17.
[4] Traudl Junge, Viimeiseen saakka: Hitlerin sihteerin muistelmat, WSOY, Helsinki, (2004), kuva sivujen 108-109 välissä.
[5] Walter C. Langer, The Mind of Adolf Hitler: The Secret Wartime Report, Basic Books, New York, (1972), s. 264; Samat. Alan Abrams, Special Treatment: The Untold Story of the Survival of Thousands of Jews in Hitler's Third Reich, Lyle Stuart, Secaucus, (1985), s. 29, v. 31. Langer, s. 264; M. Hirsh Goldberg, The Jewish Connection, Stein & Day, New York, (1976), s. 37; Hitlerin viimeinen kokki Constanze Manziarly yritti paeta Berliinin valtakunnankanslerin bunkkerista, mutta jäi liittoutuneiden vangiksi. Neuvostoliittolaiset sotilaat oletetusti juokkoraiskasivat ja tappoivat Manziarlyn. Glenn B. Infield, The Private Lives of Eva and Adolf: A Photographic Documentary of Hitler's Sixteen-Year Love Affair, Grosset & Dunlap, New York, (1978), s. 124, 135.
[6] Marlene von Exner, Dieettikeittokirja 1: Sokeritautisten ruokavalio, WSOY, Helsinki, (1954); Marlene von Exner, Dieettikeittokirja 2: Maha- ja pohjukaissuolihaavoissa sekä liikahappoisessa mahakatarrissa noudatettava ruokavalio, WSOY, Helsinki, (1954); Marlene von Exner, Dieettikeittokirja 3: Vähähappoisissa ja hapottomissa mahakatarreissa noudatettava ruokavalio, WSOY, Helsinki, (1954).
