Salò - Sodoman 120 päivää (1975) -elokuvan ohjannut ja samana vuonna murhattu Pier Paolo Pasolini ei ollut ainoa Ostian rannalle päätynyt maineikas ruumis. Aikaisemmin myös 1950-luvun Italian kuuluisimman murhan uhri päätyi kyseisen rannikon rantaviivalle.
Vuonna 1953 elosteleva malli Wilma Montesi löytyi kuolleena Ostian läheisyydessä olleelta rannalta. Kuolinsyy-tutkimusten aikana otsikoihin nousi syytöksiä, joihin liittyivät Rooman ylimystön huume- ja seksiorgiat.
Maailman kauneimmaksi naiseksi tituleerattu ja fasistipropagandaisissa ”valkoisten puhelinten elokuvissa” tunnetuksi tullut Alida Valli tai paronitar Alida Maria Laura Altenburger von Marckenstein-Frauenberg oli Italian kuuluisimpia näyttelijöitä. 1930-luvulla Vallin huhuttiin olleen diktaattori Benito Mussolinin molempien poikien ja propagandaministeri Joseph Goebbelsin rakastaja.[1]
Wilma Montesin kuolinsyytutkinnan pääepäilty oli naimisissa olleen Vallin silloinen rakastaja, arvostettu elokuvamusiikin säveltäjä Piero Piccioni, jonka isä oli ulkoministeri Attilio Piccioni.
Toinen Montesi-tutkinnan syytetyistä oli toisen maailmansodan aikaisen Italian Gestapon (OVRA) jäsen Ugo Montagna.[2] Markiisi Montagna oli tehnyt fasistien, natsien, liittoutuneiden ja kristillisdemokraattien hallintojen alla miljoona-omaisuuden laittomilla kiinteistökaupoilla, talousrikoksilla ja huumeiden salakuljetuksilla.[3]
Toisen maailmansodan aikaan 1940-luvun alussa Montagna järjesti syrjäisessä Capacotta-kartanossaan seksihuumebileitä poliitikoille, fasisti- ja natsivirkailijoille.[4] 1950-luvulla laajasti julkaistujen lehdistöbakkanaalien seurauksena Capacottan huhut löysivät tiensä Salò - Sodoman 120 päivää käsikirjoitukseen.
Montagna järjesti myös maksusta italianjuutalaisille rotusyrjinnästä vapauttavia asiakirjoja.[5] Fasismin ja natsismin kukistuksen jälkeen Montagna alkoi kestittää liittoutuneita, vaikka hän oli samanaikaisesti syytettynä natseille vakoilusta.[6]
Montagnan entisen petikaverin Anna Maria Caglion mukaan murhailtana Piero Piccioni vei Montesin Capacottaan huumeorgioihin. Montesin pyörryttyä Piccioni alkoi panikoida ja raahasi Montesin ruumiin mereen.[7] Tämän jälkeen Piccioni ja Montagna pyysivät vaikutusvaltaisia ystäviään peittämään heidän jäljet.[8]
Montesi-tutkinnan päätteeksi kaikki syytetyt Piccioni, Montagna ja Montesin kuoleman tutkimuksia johtanut Montagnan ystävä, Rooman poliisipäällikkö Saverio Polito vapautettiin, Wilma Montesin murha jäi ratkaisematta ja Piccioni sävelsi musiikit satoihin elokuviin.[9]
[...] Miksi uhrin vagina oli täynnä hiekkaa? Hänellä oli yllä alushousut, jotka olisivat estäneet suurimman osan hiekasta. Häpy ja reidet olisivat myös toimineet esteenä. Koska Wilman vagina oli mitattuna ainoastaan kahdeksan senttimetriä, on erittäin epätodennäköistä, että se olisi ollut kokonaan täynnä hiekkaa, kuten sanotaan ensimmäisessä ruumiinavausraportissa. Toisaalta, mikäli raportti oli paikkansapitävä, mahdollinen selitys saattaa piileä jossain sadistisessa intohimorikoksessa, jolloin ei olisi ollut tarvetta riisua Wilman alushousuja.[10] —Rinaldo Pellegrini
Wilma Montesi -skandaalin innoittamana Federico Fellini työsti kuuluisan elokuvan Ihana elämä (La dolce vita, 1960), jonka yksi dialogikäsikirjoittaja oli Pier Paolo Pasolini. Elokuvan loppukohtaukset viittaavat Capacottan huumeorgioihin ja Montesin kuolemaan rantakohtauksessa, jossa kalastajat nostavat vedestä merihirviön.[11]
____________________
[1] Karen Pinkus, The Montesi Scandal: The Death of Wilma Montesi and the Birth of the Paparazzi in Fellini's Rome, University of Chicago Press, (2003), s. 62; Karen Pinkusin Wilma Montesin tapausta käsittelevän kirjan takakansipaperissa teosta markkinoidaan zombielokuvien ohjaajan George Romeron suosituksilla.
[2] Pinkus, s. 150; Ugo Montagnan rikosrekisteristä ja alastomista illallisjuhlista ks. Pinkus, s. 50, 147, 148, 150.
[3] Pinkus, s. 126, 147, 148; Thomas Jones, Death and the Dolce Vita: The Dark Side of Rome in the 1950s by Stephen Gundle: Review, The Telegraph, (02 Aug 2011); John Martin, Seduction of the Gullible: The Truth Behind the Video Nasty Scandal, Stray Cat Pub., Ltd., Liskeard, (2007), s. 133; Pinkus, s. 50; Linda Risso, "'How She Died, We Will Never Know': The Montesi Affair and the Christian Democratic Party", teoksessa, Monica Boria ja Linda Risso (toim.), Investigating Gender, Translation and Culture in Italian Studies, Troubador Pub., Ltd., Leicester, (2007), s. 146, v. 7; Ugo Montagnalla oli Marihuana-niminen koira. Pinkus, s. 50.
[4] Pinkus, s. 148.
[5] Pinkus, s. 148-149.
[6] Pinkus, s. 149; Risso, s. 146, v. 7.
[7] Risso, s. 137-138; Vuonna 1955 entinen hotellivirkailija, selvännäkijä ja uusnatsi Natalino Del Duca kirjoitti Montesi-tapauksesta kirjan Documenta Zeta "Dokumentti Z", jossa Del Duca ilmoittaa Piccionin murhanneen Montesin seksuaalisen kiihkon aikana, ja että Montesin kadonneet alusvaatteet poltettiin poliisiaseman uunissa. Pinkus, s. 151; Eräs Del Ducan aikaisemmista teoksista oli ollut "Tulevaisuuden esimuisto: Kolmas maailmansota, tieteisfiktiokirja", jossa Del Duca ennusti kolmannen maailmansodan alkavan vuonna 1953 Neuvostoliiton noustessa maihin Adrianmeren etelärannikolla. Kirjassa Hitler on pohjoisnavalla vuonna 1950 verhoutuneena pitkään partaan, jota hänen avustajat eivät suostu ajamaan pois. Pinkus, s. 93.
[8] Piero Piccionin ja Ugo Montagnan todennäköisestä syyllisyydestä Wilma Montesin kuolemaan ks. Pinkus, s. 78, 80, 88, 95-96, 108, 129, 131-132, 138, 139, 143, 146; Risso, s. 136-137; Sensaatiomaisimmista Piccionin ja Montagnan syyllistyksistä ks. Pinkus, s. 72, 102, 117, 149, 150, 151; Wilma Montesin epäilyttävästä kuolemasta ks. Pinkus, s. 68-69, 74; Risso, s. 135-136, 142; Thomas Jones, Death and the Dolce Vita: The Dark Side of Rome in the 1950s by Stephen Gundle: Review, The Telegraph, (02 Aug 2011); Martin, s. 133.
[9] Rooman poliisipäällikön Saverio Politon esimies oli Italian poliisipäällikkö Tommaso Pavone. "[...] [Prosecutor Raffaele] Sepe forced the chief of the police, Tommaso Pavone, to resign under suspicion of having covered up evidence against Piccioni and Montagna." —Linda Risso, s. 147, v. 31; ”Capocottari” Piero Piccioni sävelsi musiikit Enrico Mattein ja Mauro De Mauron murhia tutkineeseen Francesco Rosin elokuvaan The Mattei Affair (1972) ja Naton operaatio Gladion sekä P2-vapaamuurariloosin vallankumoukselliseen terroristiverkostoon viitanneeseen Rosin giallo-murhamysteeriin Arvokkaita ruumiita (1976).
[10] Pinkus, s. 69.
[11] Pinkus, s. 17, 20; Risso, s. 142; Alexander Chancellor, The Scandal that Inspired La Dolce Vita: A New Account of a Classic Italian Mystery, The Spectator, (13 August 2011 12:00 AM); Klaus Kinskin näkemys Federico Fellinistä ks. Klaus Kinski, Tarvitsen rakkautta, Kirjayhtymä, Helsinki, (1991), s. 231.
