Kirjassaan Politiikan juoksuhaudat: Äärioikeistoliikkeet Suomessa kylmän sodan aikana (2018) tutkimuskoordinaattori Tommi Kotonen kuvailee Suomen keskus-pankin osastopäällikköä Keijo Alhoa,
Alho oli tuolloin hoidossa Mustasaaren sairaalassa vuoden 1954 hermo-romahduksen seurauksena. Sekavassa mielentilassa ollut Alho surmasi yhden poliisin ja haavoitti toista.[1] —Tommi Kotonen
Vainoharhainen salaliittoteoriitikko ja psykoottinen murhaaja, Suomen keskus-pankin osastopäällikkö Keijo Alho, 1907-1994.
Marraskuussa 1954 valtiotieteen tohtori Keijo Alho aikoi murhata presidentti Urho Kalevi Kekkosen (1900-1986). Schmeisser-pistoolin kanssa Alho tunkeutui valtioneuvoston tiloihin etsien Kekkosta, joka ei kuitenkaan ollut paikalla.
Tämän jälkeen Alho meni hölisemään sisäministeri Väinö Leskiselle vainoharhaisia salaliittoteorioita "Suomea uhkaavasta vallankaappauksesta". Lopulta Alholla meni hermo ja hän veti pistoolinsa esiin, mutta Leskinen ja paikalla ollut suojelupoliisin ensimmäinen päällikkö Armas Alhava saivat hänet rauhoittumaan.
Alho poistui kotiinsa, mutta hänen perään lähetettiin siviilipoliisipartio. Poliisien saapuessa Alhon asuntoon, ampui Alho toista poliisia Frans Valmusta kuolettavasti päähän. Luotisadetta paennut ja vakavasti haavoittunut toinen poliisi Toivo Pelttari sai luodin rintaan ja kylkeen, jonka jälkeen hän kävi Alhon kanssa spagettiwesternmäisen tulitaistelun rappukäytävässä.
Keijo "kokoomuksen pyssysankari" Alhon ampuman poliisin Frans Valmusen hautajaissaattue Pohjoisesplanadilla.
Lopulta Alho päätti paeta asunnosta. Hän yritti kiivetä kolmannen kerroksen ikkunasta köynnöksiä pitkin alas, mutta putosi ja laskeutui lasten kolmipyörän päälle katkaisten molemmat jalkansa. Jalattomana pidätystä edelleen vastustanut äärimmäisen vaarallinen pankkiiri saatiin lopulta taltutettua ja pidätettyä.[2]
Alhon suistumista henkisesti raiteiltaan kuvaa hänen tapahtumapäivän aamuna kirjoittamansa lista "vaarallisista henkilöistä". [...] Alho oli kerännyt listalle, jonka otsikkona oli "Luettelo Isosta Riistasta", yli 70 nimeä. Hän luonnehti näitä Suomen Pankin virkamiehistä, taloyhtiönsä asukkaista, Uudenmaanlinja Oy:n työntekijöistä sekä Veronmaksajain Keskusliiton, SYT:n, Meilahden-Ruskeasuon Kansallisseuran, Kerho 56:n, kokoomuksen ja oikeistonuorten jäsenistä koostuneita henkilöitä määreillä "vaarallinen", "paha", "tuntuu pahalta", "pimeä peikko", "pääpiru" jne. Alho arveli, että kaiken takana olivat Osmo Lehtovirta, Kalle Lehmus, Kustaa Vilkuna sekä Urho Kekkonen. Myös Ahti Karjalainen oli saanut luonnehdinnan "paha mies". SYT:n johtohenkilöistä lähes kaikki olivat päässeet listalle. Kupiaista Alho nimitti "sikapiruksi", kun taas Jaakko Nummisen hän arveli joutuneen perheineen "ehkä Vilkunan uhriksi."[3] —Jarkko Vesikansa
Tavisten huiputtamisen taitanut Keijo Alho rohmusi sympatiaa oikeuden-käynnissään esiintymällä olevansa niin huonossa kunnossa, että hänen piti maata sängyssä.
Foliohattuinen Alho todettiin hulluksi ja syyntakeettomaksi. Alho päätyi vankilan sijaan mielisairaalaan. Saatuaan vankilan sijasta sairaalalepoa, Alho teki pikaisesti ihmeparantumisen ja oli muutaman vuoden päästä vapaana nauttimassa Suomen keskuspankin hänelle myöntämää leveää eläkettä.
Alhon kohtelu kismitti hänen poliittisia vastustajiaan. Maakansa kritisoi tuomiota todeten, että "tokko tavallisen kansalaisen sielun- ja terveydentilaa tutkitaan oikeudessa yhtä 'tarkasti'". [...] Mielentilatutkimuksen tehneet lääkärit, tohtorit G. von Bonsdorff ja Martti Kaila, totesivat sairauden johtuneen "poliittisessa toiminnassa koetuista monista pettymyksistä" ja määrittelivät häiriötilan ohimeneväksi eivätkä uskoneet sen uusiutuvan. Jotta Suomen Pankin eläke voitiin myöntää, heidän oli kuitenkin todettava, ettei Alho voinut palata virkaansa. Alho parani hermoromahduksestaan varsin nopeasti ja kirjoitti myöhemmällä iällään tunnettuja perusteoksia kansantaloudesta sekä taloushistoriasta. Vuonna 1959 Alho pääsi Aamulehden vakituiseksi avustajaksi ja vuonna 1964 hänet nimitettiin Helsingin kauppakorkeakoulun taloushistorian dosentiksi.[4] —Jarkko Vesikansa
________________________
Ksm. Keskuspankkiiri #2 - Nelson Rockefeller, 1908-1979
[1] Tommi Kotonen, Politiikan juoksuhaudat: Äärioikeistoliikkeet Suomessa kylmän sodan aikana, Atena, Jyväskylä, (2018), s. 258, v. 114; "Kekkoselle uskollinen Maakansa nimitti Alhoa 'vainohulluutta potevaksi oikeistopoliitikoksi' [...] Maakansa väitti muidenkin Alhon lähipiiriin kuuluvien kantavan pakkomielteenomaisesti asetta mukanaan." —Jarkko Vesikansa, Salainen sisällissota: Työnantajien ja porvarien taistelu kommunismia vastaan kylmän sodan Suomessa, Otavan, Keuruu, (2004), s. 101.
[1] Tommi Kotonen, Politiikan juoksuhaudat: Äärioikeistoliikkeet Suomessa kylmän sodan aikana, Atena, Jyväskylä, (2018), s. 258, v. 114; "Kekkoselle uskollinen Maakansa nimitti Alhoa 'vainohulluutta potevaksi oikeistopoliitikoksi' [...] Maakansa väitti muidenkin Alhon lähipiiriin kuuluvien kantavan pakkomielteenomaisesti asetta mukanaan." —Jarkko Vesikansa, Salainen sisällissota: Työnantajien ja porvarien taistelu kommunismia vastaan kylmän sodan Suomessa, Otavan, Keuruu, (2004), s. 101.
[2] Häiriintynyt Suomen Pankin tutkijakin yritti tappaa UKK:n. Kekkosta kohti ammuttiin Kultarannassa, Turun Sanomat, (12.11.1995); Vesikansa, "Keijo Alhon murhenäytelmä", s. 99-104.
[3] Vesikansa, s. 100-101.
[4] Vesikansa, s. 103-104.
"SKP:ssä [Suomen kommunistinen puolue] oli jopa hahmoteltu 'valtion hallitsemaa keskuspankkia', joka vastaisi maan luotonannosta ja 'kokonaisuuden edusta'." —Jarkko Vesikansa, s. 255-256.
"[Leo] Kemppainen viittasi ainakin pitkähiuksiseen Ben Zyskowicziin, joka oli porvariksi epätavallinen ilmestys. Osallistuessaan 7.-11.8.1972 järjestetylle kurssille Zyskowicz oli jo kokenut kurssilainen, olihan hän ollut edellisenä kesänä KNL:n [Kokoomuksen Nuorten Liitto] ensimmäisessä kesälukiossa. Hän jäi niin Kemppaisen kuin kansanopiston rehtorin Tapani Kurolan mieleen. Kun kurssilehti Päivölän Sanomien tekijät kysyivät rehtorilta Kurolalta näkemystä Zyskowiczista, Kurola vastasi: 'En ole henkilökohtaisesti pitänyt hänen tyylistään pukeutua ja käyttäytyä, mutta on kyllä todettava, että hänellä on hyvä ja sujuva puhetaito rohkean esiintymisen lisäksi. Sellaisia nuoria miehiä tarvittaisiin lisää, kunhan vain ajaisivat partansa ja pitkän tukkansa, sillä joskus harmittaa pitkätukkaiset.'" —Jarkko Vesikansa, s. 286.
[3] Vesikansa, s. 100-101.
[4] Vesikansa, s. 103-104.
"Keijo Alhon murhenäytelmä" -kappaletta lukuun ottamatta Jarkko Vesikansan informaatioarvottomassa ja tappavan tylsässä kirjassa Salainen sisällissota: Työnantajien ja porvarien taistelu kommunismia vastaan kylmän sodan Suomessa (2004) ei mainita siviilien teurastukseen keskittynyttä Naton operaatio Gladiota, vaikka niin sanotulla kommunismin vastaisella järjestöllä oli toimintaa Suomessa.Vesikansa, kuva sivujen 224-225 välissä.
"SKP:ssä [Suomen kommunistinen puolue] oli jopa hahmoteltu 'valtion hallitsemaa keskuspankkia', joka vastaisi maan luotonannosta ja 'kokonaisuuden edusta'." —Jarkko Vesikansa, s. 255-256.
"[Leo] Kemppainen viittasi ainakin pitkähiuksiseen Ben Zyskowicziin, joka oli porvariksi epätavallinen ilmestys. Osallistuessaan 7.-11.8.1972 järjestetylle kurssille Zyskowicz oli jo kokenut kurssilainen, olihan hän ollut edellisenä kesänä KNL:n [Kokoomuksen Nuorten Liitto] ensimmäisessä kesälukiossa. Hän jäi niin Kemppaisen kuin kansanopiston rehtorin Tapani Kurolan mieleen. Kun kurssilehti Päivölän Sanomien tekijät kysyivät rehtorilta Kurolalta näkemystä Zyskowiczista, Kurola vastasi: 'En ole henkilökohtaisesti pitänyt hänen tyylistään pukeutua ja käyttäytyä, mutta on kyllä todettava, että hänellä on hyvä ja sujuva puhetaito rohkean esiintymisen lisäksi. Sellaisia nuoria miehiä tarvittaisiin lisää, kunhan vain ajaisivat partansa ja pitkän tukkansa, sillä joskus harmittaa pitkätukkaiset.'" —Jarkko Vesikansa, s. 286.
