Heimwehr oli Itävallan 1920- ja 1930-lukujen puolisotilaallinen ryhmittymä, joka vastasi toimintatavoiltaan, organisaatioltaan ja ideologialtaan Weimarin tasavallan aikaisia Freikorps-joukkoja. —Wikipedia
Heimwehr oli itävaltalainen fasistijärjestö, josta jäsenet loikkasivat järjestön lakkautuksen jälkeen natsipuolueeseen.
Amerikanjuutalaisen historioitsijan Robert Gessnerin mukaan Heimwehrin suurimmat taloudelliset tukijat olivat Wienin Rothschildit sekä puolijuutalainen itävaltalainen asekauppias Friedrich Mandl (1900-1977).
Wienissä kuulin myös luotettavilta lähteiltä, että Wienin Rothschildit ja sotatarvikesäätiön pääjohtaja Fritz Mandl olivat Heimwehrin suurimmat hyväntekijät. Ottaen huomioon mitä olin nähnyt Saksassa, en ollut yllättynyt.[1] —Robert Gessner
Mandl oli myös naimisissa juutalaisen pankinjohtajan tyttären ja "elokuvien kauneimman naisen" Hedy Lamarrin (äidin puolelta Lichtwitz, isän puolelta Kiesler) kanssa.
________________________
[1] Robert Gessner, Some of My Best Friends Are Jews, Farrah & Reinehart, New York, (1936), s. 151; Alan Abrams, Special Treatment: The Untold Story of the Survival of Thousands of Jews in Hitler's Third Reich, Lyle Stuart, Secaucus, (1985), s. 236, v. 12. The quotation appears in Mike Gold, Jews Without Money, International Pub., New York, (1945), p. 8. Although Gold was a Communist writer, mainstream authors have made reference to the same theme. For instance, see Marvin Lowenthal, The Jews of Germany: A Story of Sixteen Centuries, Logmans, Green and Co., New York, (1936), p. 376, who says "certain Jewish firms were among the companies subsidizing National Socialism." Far more specific is Gessner, p. 151, who reports that the Viennese Rothschilds and Fritz Mandl, director-general of the munition trust, were the biggest contributors to the Heimwehr, the Austian Nazi movement led by Prince von Starhemberg. Lowenthal was associated with The Menorah Journal.
