Tapa rikollinen

Tutkimukseni lähtökohtana on tarkastella huumeita käyttäviä tapa-rikollisia rationaalisina toimijoina, jotka eivät ole olosuhteidensa uhreja. Toimijuus rikoksenteossa palautuu siten olettamukseen, ettei rikos synny itsestään tekijän ajatusmaailmasta irrallisena ja irrationaalisena ilmiönä.[1] [...] Huumeiden käyttäjien taparikollisuus ei ole puhtaasti huumeiden käytön ja riippuvuuden dominoimaa, vaan se ennemminkin ilmentää tietynlaista rikollista elämäntapaa ja asennoitumista.[2] —Tuula Kekki

Vihdoin ja viimein älykkäästä aiheesta tehty ja asiasisältöinen väitöskirja Helsingin yliopistosta.

Tuula Kekin väitöskirja Taparikollisuuden kulttuuriset ja rakenteelliset ulottuvuudet: Huumeiden käyttäjien ja poliisin tulkinnat taparikollisuudesta (2012) huomioi, että ihmiset tekevät rikoksia omasta halustaan, jonka seurauksena kasvatuksella, koulutuksella, sosiaalisilla olosuhteilla, tilin sarjanumerolla jne ei ole rikosten tekemisen kanssa mitään tekemistä.[3]

Kleptomania eli varastamishimo on pakonomainen ja sairaalloinen tarve varastaa tai näpistää tavaroita. Kleptomania on harvinainen hillitsemishäiriö, jota tavataan hieman yleisemmin naisilla kuin miehillä. Yleensä kleptomaanit eivät varasta tavaroita niiden arvon takia. Sen sijaan he varastavat mielijohteesta jotain, mitä sattuu olemaan käsillä, sillä he kaipaavat jännitystä. Varastetut esineet ovat kleptomaanille usein täysin tarpeettomia.[4] —Wikipedia

Wikipedia yrittää harhaanjohtavasti väittää, että kleptomania eli varastamishimo on harvinainen ilmiö, joka koskee ainoastaan pientä osaa tavisrikollisesta toiminnasta. Todellisuudessa suurin osa, ellei kaikki, tavisrikollisesta toiminnasta on erilaista (klepto)maniaa. Lisäksi suurin osa kaikenlaisten rikosten tekijöistä on miehiä.

Delirium (latinan ilmauksesta de lira ire "poiketa suorasta linjasta") tarkoittaa sekavuustilaa, joka johtuu aivojen vajaatoiminnasta.[5] —Wikipedia

Kohdehenkilöhahmon ajaessa poliisia karkuun, hän yrittää päästä viranomaisilta karkuun mieluummin kuin jäädä kiinni, mutta toinen syy takaa-ajotilanteeseen, joka ei ole ristiriidassa edellä mainitun motiivin kanssa, on kohdehenkilöhahmon "deliriumaisen" mielen tuottama "mania" siitä, että hän saa "kiksit" karkuun ajamisesta.

Samaan tapaan poliisit saavat "kiksit" rikollisen takaa-ajamisesta. Voitto-voitto-tilanne heille, vaarallinen tilanne muille ja kiehtova tilanne tutkijalle.

Mania (maanisuus) on mielialahäiriö, jossa mieliala on epänormaalisti ja pysyvästi kohonneena ja kiihtyneenä mielialana, jota jatkuu vähintään viikon. Mieliala voi olla myös ärtyisä. Maanisessa tilassa oleva henkilö voi ajautua hakemaan mielihyvää tavoilla, joista on hänelle itselleen haittaa. Hän voi esimerkiksi käyttää rahaa yli varojen, sortua uhkapeleihin tai sopimattomaan sosiaaliseen käytökseen. Maanikkoa on kuitenkin vaikeaa hoitaa, sillä hän itse kokee olonsa hyväksi.[6] —Wikipedia

[...] Useiden tutkimusten mukaan kiinnijäämisellä ei ole vahvaa pelotevaikutusta, vaan sitä pidetään kohtalonomaisena ja vääjäämättömänä "työtapaturmana", ja nuoret saattavat jopa ylpeillä rikosmerkinnöillään.[7] [...] Vankeus tarjoaa mahdollisuuksia oppia uudenlaisia rikoksia tai tutustua uudenlaisiin huumeisiin vankeuden aikana.[8] —Tuula Kekki

Ihmiset käyttävät huumeita, alkoholia ja tupakkaa, koska he haluavat käyttää näitä aineita. Ihmiset käyttävät fyysistä ja seksuaalista väkivaltaa, koska he haluavat käyttää väkivaltaa. Ihmiset tekevät rikoksia, koska he haluavat tehdä rikoksia. Ihmiset roskaavat luontoa, koska he haluavat roskata luontoa.

Tavisrikosten tekijät edustavat marginaalisen pientä vähemmistöä, joka tekee suurimman osan kaikista tavisrikoksista. Oikeusjärjestelmä on suunniteltu suojelemaan heitä, jotta ongelma kasvaa ja siitä seuraavia olosuhteita voidaan käyttää perusteluna viranomaisvalvonnan, turvakameroiden -ja laitteiden lisäämiseen.

Rikollisuus oikeuttaa kontrollin laajentamisen sekä kontrolliteollisuuden ja valtasuhteiden ylläpidon.[9] —Tuula Kekki

Suurinta osaa ihmiskunnasta edustava sivistyneesti käyttäytyvä modernin aikakauden väestö käy kampanjaa kahdella rintamalla samanaikaisesti.

"Yläpuolella" vastassa ovat minimaalisen pientä vähemmistöä edustavat häikäilemättömät hallitsijat yksityisine velkapohjaisine talousjärjestelmineen, lavastettuine hyökkäyksineen ja sodankäynteineen sekä "alapuolella" arkipäiväisempää kaaosta kehittää minimaalisen pientä vähemmistöä edustavat alkukantaisten villi-ihmisten deliriumaiset (klepto)maaniset taparikolliset.

Matrixlainen aivoplugikytkentä taparikolliseen mieleen

________________________

[1] Tuula Kekki, Taparikollisuuden kulttuuriset ja rakenteelliset ulottuvuudet: Huumeiden käyttäjien ja poliisin tulkinnat taparikollisuudesta, Sosiaalitieteiden laitos, Helsingin yliopisto, (2012), s. 18.

[2] Kekki, s. 49.

[3] "Taloudelliset motiivit eivät olleet ainoita syitä, miksi huumeita käyttävät taparikolliset syyllistyivät rikoksiin. Laittomin keinoin tavoiteltiin myös immateriaalisia etuja, kuten jännitystä, kaveripiirin hyväksyntää ja omien rajojen kokeilua. Aineistoissa oli vahvoja viitteitä siitä, että henkilöt kokivat rikolliskulttuurin houkuttelevaksi elämäntavaksi. Tämä näkyi esimerkiksi siten, ettei konventionaalinen elämäntapa kiehtonut haastateltuja huumeiden käyttäjiä, ja toisaalta rikollisen identiteetin muodostumisen myötä he olivat vieraantuneet siitä. Vaikka he leimautuivat ulkopuolisten silmissä poikkeaviksi, he halusivat samaistua rikolliseen vertaisryhmään ja saada siellä arvostusta sekä tunnustusta." —Tuula Kekki, s. 8.

[4] Kleptomania, Wikipedia.

[5] Delirium, Wikipedia.

[6] Mania, Wikipedia.

[7] Kekki, s. 25.

[8] Kekki, s. 23.

[9] Kekki, s. 17.

"Huumeiden käyttäjien elämänkulkuun ja rikolliseen käyttäytymiseen liittyy arkikeskustelussa useita myyttisiä uskomuksia ja stereotyyppisiä olettamuksia. Nils Christie ja Kettil Bruun ovat kritisoineet klassikoksi muodostuneessa teoksessaan Hyvä vihollinen (1986) myyttiä huumeiden orjasta ja huumekauppiaista. Ajatukseen päihteiden orjuuttavasta voimasta liittyy usein käsitys, että kuka hyvänsä voi joutua niiden orjaksi. Christie ja Bruun kumoavat orjamyytin väittämällä, että vieroitusoireiden dominanssia liioitellaan, huumeita voi käyttää tulematta riippuvaiseksi ja huumeiden käytön lopettaminen on mahdollista." —Tuula Kekki, s. 9.

"[Nils] Christien ja [Kettil] Bruunin mielestä orjahypoteesin menettäessä merkityksensä myös otaksuma huumeidenkäyttäjästä varkaana, ryöstäjänä tai prostituoituna heikkenee. Mediassa esitetyt arviot huumeiden käyttöön kulutetuista varoista ovat heidän mukaansa yliampuvia, sillä päihteidenkäyttäjät ovat usein myös myyjiä ja tyydyttävät kulutuksensa tukkuhintaan. Lisäksi he pitävät taukoja huumeiden käytössä sairaalassa tai vankilassa oleskelun takia tai aineen tai rahan puutteen takia. 'Väijyvän huumehain' lähempi tarkastelu osoittaa hänen olevan itsekin huumeiden käyttäjä, jonka huumekaupalla saadut varat kuluvat normaaliin elämiseen. Vaikka kaikista huumeiden käyttäjistä ei tule ongelmakäyttäjiä, osa kuitenkin päätyy mittavien toimenpiteiden kohteeksi." —Tuula Kekki, s. 9-10.

"[Travis] Hirschin ja [Michael R.] Gottfredsonin mukaan rikoksiin syyllistyvät lopulta ne, joilla ei ole vahvoja siteitä konventionaaliseen yhteisöön ja sen instituutioihin ja arvoihin. Osalle ihmisistä rikollinen käyttäytyminen muuttuu osaksi identiteettiä, ja he jatkavat aktiivisesti rikosten tekoa. Tämä pieni osa rikoksentekijöistä tekee valtaosan kaikista rikoksista." —Tuula Kekki, s. 10.

"Travis Hirshin [Hirschi] ja Michael R. Gottfedsonin [Gottfredson] kehittämässä itsekontrolliteoriassa lähestytään rikollisuutta yksilöllisen alttiuden tai taipumuksen näkökulmasta (propensity theories). Heidän mielestään huumeiden käytön ja rikollisuuden välillä ei ole kausaalisuhdetta, vaan ne korreloivat keskenään, koska molemmat kytkeytyvät alhaiseen itsekontrolliin ja lyhytnäköiseen sekä nopeaan tarpeentyydytykseen. Heidän mukaansa rikoksentekijöillä on alhaisesta itsekontrollista johtuen vaikeuksia tai haluttomuutta havaita tekojensa seuraukset. Alhaiseen itsekontrolliin liittyviä ominaispiirteitä ovat impulsiivisuus, tunteettomuus, fyysisyys vastakohtana mentaalisuudelle, lyhytjänteisyys, riskinottaminen ja alhainen turhautumisen sietokyky. Nämä lisäävät taipumusta syyllistyä rikoksiin. Itsekeskeisyydestä johtuen he kokevat itsensä huono-osaisiksi, eivätkä he havaitse, että muut ihmisten näkevän vaivaa tavoitteidensa ja toiveidensa saavuttamiseksi. Alhainen turhautumisen sietokyky voi tarkoittaa sitä, että henkilöt ovat helposti tyytymättömiä taloudelliseen tilanteeseensa, ja että heidän mieltymyksensä mutkattomaan tarpeiden tyydyttämiseen ja 'tässä ja nyt' -orientaatioon saattaa johtaa heidät rikoksiin. He myös havaitsevat potentiaalisia rikostilanteita enemmän kuin muut. Alhaisen itsekontrollin on todettu vaikuttavan henkilöiden sosiaaliseen käyttäytymiseen ja ryhmämuodostukseen; alhaisen itsekontrollin omaavat henkilöt hakeutuvat herkästi samankaltaisten pariin. Rikollisella vertaisryhmällä on todettu olevan voimakas vaikutus siihen, että yksilö päätyy rikolliselle uralle, identifioituu rikolliseksi ja etääntyy konventionaalisesta yhteiskunnasta. Rikosten tekeminen yhdessä on myös yleistä. Suuntautumalla vapautta edustavaan katuelämään ('street life') rikoksentekijät haluavat irtautua instituutioiden, kuten koulun, työpaikan tai kodin harjoittamasta kontrollista, rajoituksista ja sanktioista. Lisäksi rikolliset vertaisryhmät tarjoavat suojan ulkopuolista stigmaa vastaan, kollektiivisia rationalisointitapoja, ryhmäpaineen sekä mahdollisuuksia rikoksen tekoon." —Tuula Kekki, s. 19-20.

"Janne Kivivuoren ja Henrik Linderborgin mukaan on huomioitava, etteivät kaikki rikoksen tekijät ajaudu passiivisesti rikosuralle, vaan he voivat myös aktiivisesti hakeutua rikolliselle elämänuralle pois sosiaalisen kontrollin piiristä. Tämän aktiivisuuden vuoksi heitä ei voi pitää sosiaalisten voimien passiivisina uhreina, vaan dynaamisina toimijoina. Erityisesti nuorilla käyttäjillä huumeiden ja rikollisuuden maailma voivat kietoutua kiehtovaksi kokonaisuudeksi, johon liittyminen on omiaan edistämään yhteiskunnasta marginalisoitumista ja kontrollitoimien kohteeksi joutumista." —Tuula Kekki, s. 20.

"Useissa tutkimuksissa on painotettu rikollisuuden elämyksellisyyttä ja vapaaehtoista riskinottoa. 'Edgework' - käsitteellä viitataan usein extreme-lajien harjoittamisen tai laittomien graffitien tekemisen aiheuttamaa äärikokemusta, jossa henkilö heittäytyy ikään kuin kohtalon viemäksi tai muuten menettää kontrollin saavuttaakseen (itse)kontrollin uudelleen ('loose control to take control'). Oman rajan ylittämisellä on positiivinen merkitys yksilön käsitykselle omasta minuudestaan, statuksestaan ja identiteetistään. Yksilöt kokevat vallantunnetta, itseriittoisuutta ja immuunisuutta ulkopuolisia olosuhteita kohtaan. Toisaalta kontrollin menettäminen lopullisesti voi merkitä vapaan tahdon korvautumista itsetuhoisuudella ja kaaoksella. Huumeiden käyttö tarjoaa poikkeuksellisen mahdollisuuden koetella omia rajojaan ('edgework') muun muassa tietoisuuden muutoksen ja tilanteen hallinnan suhteen." —Tuula Kekki, s. 21.

"Philip Bean on esittänyt, ettei ole syytä olettaa huumeita käyttäneiden taparikollisten lopettavan rikollista käyttäytymistä, vaikka he lopettaisivat huumeiden käytön. Neal Shoverin mukaan identifioituminen rikollisuuteen tarkoittaa sitä, että rikos mielletään houkuttelevaksi tulonlähteeksi tai ratkaisukeinoksi välittömiin ongelmiin vastaamiseksi. Henkilöt pitävät rikollisuutta haluttuna ja valittuna elämäntapana sekä käyttävät aikaa ja energiaa oppiakseen tekemään rikoksia. Rikolliset saattavat pitää rikollista käyttäytymistään normaalina ja välttämättömänä toimintatapana eivätkä he pysty perustelemaan käytöstään rationaalisesti." —Tuula Kekki, s. 24.

"Kulttuurinen kriminologia ottaa etäisyyttä 'olosuhteiden uhri' – ajattelutavasta, eikä tyydy selittämään rikollisuutta traditionaalisen positivismin tavoin taustatekijöillä, kuten työttömyydellä, köyhyydellä, surkealla elinympäristöllä tai koulutuksen puutteella. Jos rikollisuus on yhteydessä sosiaaliluokkaan ja sosioekonominen epätasa-arvoisuus nähdään rikoksen syyksi tai kontekstiksi, silloin kiinnostuksen kohteena ovat tavat, joilla epätasa-arvoisuus ilmaistaan ja koetaan rikostilanteessa. Myöhäiskapitalismissa sosiaaliluokka on kokemuksellista, ja se rakentuu vapaa-ajasta, kuluttamisesta ja jaetuista näkemyksistä eikä vain palkkatyöstä tai työttömyydestä. [...] Kulttuurinen kriminologian mukaan rikollisuus ei perustu vain järkeilyyn ja kustannus-hyöty-laskelmiin, vaan hyvin usein hedonismiin, tunteenpurkauksiin ja vallankäyttöön - esimerkkeinä väkivalta- ja seksuaalirikokset, vahingonteot, huumeiden viihdekäyttö ja häiriköinti." —Tuula Kekki, s. 30.

"Omat aineistoni viittaavat siihen, että huumeiden käyttäjien taparikollisuus ei ole marginaalinen ilmiö, sillä haastattelupaikoissa periaatteessa lähes kaikki asiakkaat olisivat olleet potentiaalista tutkimuskohdettani. Toiseksi poliisirekistereissä suurella osalla huumerikoksista kiinnijääneillä oli myös hyvin paljon merkintöjä muista rikoksista. Tämän havainnon perusteella ei tosin voi osoittaa huumeiden käytön ja oheisrikollisuuden liittyvän vääjäämättömästi yhteensä, vaan se osoittaa ennemminkin viranomaisten kohtaavan hyvin usein huumeita käyttäviä taparikollisia. Kohderyhmän koon laajuutta ei ole syytä kuitenkaan vähätellä." —Tuula Kekki, s. 39-40.

"Kaikki tutkimusaineistoon kerätyt rikokset olivat huumausaineiden käyttäjien tekemiä, mutta eivät välttämättä huumeiden käytöstä aiheutuvia rikoksia. Erityisiä huumausaineiden käyttöön liittyviä rikoksia olivat huumeiden välittäminen, apteekkimurrot, reseptiväärennökset sekä huumausaineiden vaikutuksen alaisena tehnyt teot. Rikollisen käyttäytymisen pitkäkestoisuus, rikosten tiheys ja lukumäärä, rikosnimikkeiden moninaisuus ja rikoksiin syyllistyminen yhdessä samojen kumppaneiden kanssa viittasivat siihen, että rikosten teko oli henkilöille elämäntapa." —Tuula Kekki, s. 44.

"Rikoksiin syyllistyttiin ensinnäkin tietynlaisen elintason saavuttamiseksi ja ylellisyyden vuoksi, ei pelkästään taloudellisesta välttämättömyydestä. Nuoret henkilöt saattoivat muun muassa anastaa käyttöönsä kalliita urheiluautoja tai maksaa hotelliyöpymisen varastetulla luottokortilla. Rikosepäilyjen tiheys puolestaan osoitti, että taloudelliset motiivit eivät olleet ainoita syitä, vaan teoilla tavoiteltiin myös immateriaalisia etuja, kuten jännitystä, uteliaisuutta, kaveripiirin hyväksyntää ja omien rajojen koettelua. Myös monet muut tutkimukset kyseenalaistavat yleisen käsityksen, jonka mukaan rikollisen teon motiivi palautuu automaattisesti taloudellisen edun tavoitteluun. Janne Kivivuori tulkitsi haastateltaviaan siten, että vaikka varkaat puhuivat paljon rahasta ja hyödystä, elämälle ja omalle uralle varkaana annettu mieli on monisäikeisempi kuin pelkän taloudellisen edun tavoittelu." —Tuula Kekki, s. 45.

"Rekisteriaineistoissa ilmeni, että rikoksenteossa oli selkeitä viitteitä jännityksen ja elämysten hausta, riskinotosta sekä materiaalisen ja immateriaalisen hyödykkeen hankinnasta. Myös haastatteluissa rikoksenteon vetovoimaisuus ja elämyksellisyys näyttäytyivät vahvasti. He kuvasivat elävästi esimerkiksi sitä jännitystä ja onnistumisen iloa, jota he saivat murtokeikoista ja urheiluautojen anastamisesta. [...] Jack Katzin mukaan erityisesti vandalismi, autojen luvaton käyttö ja ajelu ('joy-riding') sekä näpistely ovat rikoksia, joihin syyllistytään jännityksen vuoksi." —Tuula Kekki, s. 46, 21.

"Identifioitumisella rikollisuuteen tarkoitetaan sitä, että henkilö kokee rikollisuuden houkuttelevaksi, normaaliksi tai välttämättömäksi keinoksi saavuttaa haluamansa. Aineistoissa on vahvoja viitteitä siitä, että henkilöt kokivat rikolliskulttuurin houkuttelevaksi elämäntavaksi. Tämä näkyi esimerkiksi siten, ettei konventionaalinen elämäntapa kiehtonut haastateltuja huumeiden käyttäjiä, ja rikollisen identiteetin muodostumisen myötä he ovat vieraantuneet siitä. Vaikka he leimautuivat ulkopuolisten silmissä rikollisiksi ja poikkeaviksi, he halusivat samaistua rikolliseen vertaisryhmään ja saada siellä arvostusta sekä tunnustusta. [...] Omien sanojensa mukaan työ- tai perhesuhteilla ei tosin ollut kovin paljon merkitystä tai vaikutusvaltaa heidän toimintaansa ja rikollinen identiteetti oli vahvempi kuin esimerkiksi sitoutuminen isyyteen." —Tuula Kekki, s. 46, 55.

"Rikollis- ja huumekulttuurin arvoja koskevassa analyysissa ilmeni, että huumeiden käyttö tai huumeriippuvuus oli keskeinen syy, miksi he toimivat alakulttuurin sääntöjen ja omien henkilökohtaisten arvojensa vastaisesti. Vaikka henkilöt pyrkivät olemaan solidaarisia lähipiirilleen ja välttämään haittojen ja vaaratilojen aiheuttamista muille henkilöille, muiden etua voi polkea oman edun ja hyvinvoinnin tavoittelemisen nimissä. Solidaarisuuden ja lojaalisuuden taustalla vaikutti siten itsekäs tarve luoda vakaat ja turvalliset olosuhteet huumeiden käytölle ja muulle rikolliselle toiminnalle. Haastateltavien sanoin 'tiloihin pääsemiseksi', 'terveenä pysymiseksi' ja 'olojen saavuttamiseksi' eli tavoitellun (päihtymys)kokemuksen saavuttamiseksi he olivat valmiit rikkomaan omat periaatteensa ja polkemaan muiden oikeuksia." —Tuula Kekki, s. 47.

"Tutkimukseni kohderyhmänä olevia henkilöitä ei voi toistuvan rikoskäyttäytymisen ja mahdollisen päihderiippuvuuden takia pitää keskiluokkaisina tai hyväosaisina, mutta esimerkiksi haastatellut henkilöt eivät muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta myöskään vastanneet perinteistä mielikuvaa syrjäytyneestä ja huono-osaisesta yksilöstä." —Tuula Kekki, s. 52.

"Huumeiden käyttäjät eivät syyllistyneet rikoksiin ainoastaan aineellisen niukkuuden välttämiseksi, vaan rikollisuuden merkitys liittyi myös elämyksellisyyteen, rikoksen vetovoimaan, jännitykseen ja onnistumisen iloon. Toisin sanoen rikoskulttuuri koettiin houkuttelevaksi elämäntavaksi. Tämä rikollisuuden monialaisuus ja erikoistumattomuus viittaavat siihen, että kohderyhmän jäsenillä on alhainen itsekontrolli. Lisäksi moraalikäsityksiä ja neutralisaatiotapoja jäsentäessä ilmeni, että heillä oli vaikeuksia tai haluttomuutta havaita tekojensa seurauksia. Tämä näkyi esimerkiksi siinä, että he eivät kokeneet sakkoja maksamisen arvoisiksi, vaikka muuntovankeuden uhka oli mahdollinen seuraus tuohon aikaan. Alhaiseen itsekontrolliin viittaavat myös huumeita käyttävien taparikollisten valmius ottaa riskejä sekä hakeutua rikollisiin vertaisryhmiin, jossa he kokevat olevansa valtakulttuurin rajoitusten ja kontrollin tavoittamattomissa." —Tuula Kekki, s. 53.

"Osa haastateltavista syytti kotiolojaan tai yleisimmin koko yhteiskuntaa ongelmistaan, mutta siitä huolimatta huumeiden käyttö ja rikollisuus koettiin kuitenkin yleisimmin omaksi valinnaksi. Aineistossa ei ollut siirtolais- tai pakolaistaustaisia henkilöitä, joiden integroituminen yhteiskuntaan olisi epäonnistunut tai jotka olisi pakotettu tai huijattu rikollisuuteen, jolloin varsinaista uhripuhetta ei esiintynyt. Yleisimmin vastuu palautui heille itselleen, koska he olivat itse nuorena hakeutuneet itseään vanhempien henkilöiden seuraan, jotka olivat sekaantuneet huumeiden käyttöön ja muuhun rikolliseen toimintaan. Toissijaisesti he siirsivät vastuun päihdehakuiselle kaveriporukalle, johon he olivat ajautuneet." —Tuula Kekki, s. 54.