Wilhelm Marr oli saksalainen toimittaja ja juutalaisvastaisuudestaan tunnettu poliittinen kirjailija, joka teki tunnetuksi käsitteen "antisemitismi" ja perusti ensimmäisen juutalaisvastaisuudelle omistautuneen puolueen. Häntä on kutsuttu "modernin antisemitismin isäksi". [...] Hän uskoi kallonmuotojen osoittavan valkoihoisen kaukasidisen rodun ylivertaisuuden muihin ihmisrotuihin, ja hänestä tuli valkoisen ylivallan, mustien orjuuden ja eugeniikan kannattaja sekä juutalaisten ja työläisten emansipaation vastustaja. [...] Hänen mukaansa juutalaiset muodostivat maailmanlaajuisen salaliiton ja olivat saavuttamaisillaan voiton saksalaisista ellei heitä pysäytettäisi. [...] Historiantutkija Richard S. Levyn mukaan Marr oli "yksi tärkeimpiä antisemiittejä ennen Hitleriä". Marr popularisoi teoksellaan Der Sieg des Judenthums über das Germanenthum [Germanismin tie voittoon juutalaisuudesta] ajatuksen maailmanlaajuisesta juutalaissalaliitosta ja siirsi juutalaisvastaisuuden painotuksen uskonnosta rotukysymyksiin. Perustaessaan puolueensa hän myös valjasti ensimmäisenä antisemitismin poliittisen mobilisaation välineeksi. —Wikipedia
"Antisemitismi"-termin kehittänyt juutalainen juutalaisvihaaja Wilhelm Marr.[1]
Saksalainen juutalaisvihaaja Wilhelm Marr oli yksi modernin juutalaisvihan luojista[2] ja kehitti termin "antisemitismi" (juutalaisviha).[3]
Vasemmistolaisena, sosialistina ja kommunistina uransa aloittanut Marr sai juutalaisvihaajana lukuisia erilaisia nimikkeitä, kuten "Juutalaisvihan patriarkka",[4] "Antisemitismin isä",[5] "Juutalaisvastaisen liikkeen isä"[6] ja "Uusi Luther".[7] Natsipoliitikko Ernst Graf Reventlow kutsui Marria "epäsoveliaan ja vahingollisen 'antisemitismi'-sanan isäksi".[8]
Sanaa "antisemitismi" käytettiin ensimmäisen kerran sinä vuonna julkaistussa lehtiössä nimeltään Germanismin tie voittoon juutalaisuudesta. Väkivaltainen, juopotteleva hyökkäys juutalaisia kohtaan, jonka oli tehnyt epälojaali puolijuutalainen nimeltä Wilhelm Marr. Jälleen epälojaalisuus kulkee kuin kirous kautta juutalaisen historian.[9] —Max I. Dimont
Vuonna 1879 Marr perusti Antisemiten-Ligan ("Juutalaisvihaajien liiga"), joka oli ensimmäinen saksalainen järjestö, joka yritti väkisin häätää juutalaiset Saksasta Palestiinaan. Marria on pidetty keskeisenä linkkinä saksalaisen rasismin kehityksessä, joka kulminoitui natsi-Saksan juutalaisnatsien antisemitistiseen hallintoon.
Kuten sana "juutalainen" ilmestyy vasta Esterin kirjassa, "antisemitismiä" käytettiin vasta 1800-luvun lopulla. Se keksittiin vuonna 1879 lehtiössä nimeltä Germanismin tie voittoon juutalaisuudesta - väkivaltainen hyökkäys juutalaisia kohtaan. Kirjoittaja oli saksalainen nimeltään Wilhelm Marr, itse puolijuutalainen.[10] —M. Hirsh Goldberg
Opintojensa jälkeen Marr muutti Wieniin, jossa hänen juutalainen isänsä hankki hänelle töitä kahdesta juutalaisesta yrityksestä.[11] Toisessa näistä hän työskenteli A. von W. Rothschildin veljenpojalle.[12]
Marrin idolit,[13] ystävät,[14] kustantajat[15] ja naisystävät[16] olivat usein juutalaisia. Eräs Marrin ensimmäisistä oppilaista oli toinen salajuutalainen juutalaisvihaaja ja kuuluisa säveltäjä Richard Wagner[17] (isän puolelta Geyer, vaimon puolelta Bethmann).
Juutalaisten osuutta natsipuolueen jäsenissä paljon tärkeämpää oli rooli, jota he esittivät natsi-ideologian muodostuksessa. Itse "antisemitismi"-termin keksi Wilhelm Marr, joka oli mahtavan juutalaisen näyttelijän, Hampurin Heinrich Marrin poika. [...] Marr myös käytännöllisesti loi juutalaisille eroavat rotuluokitukset lehtiössään Germanismin tie voittoon juutalaisuudesta. Marr määritteli juutalaiset alempiarvoisiksi ja kehitti ennakkoluuloja heitä vastaan tieteellisellä valebiologisella perustalla. Hän jopa tarjosi "todisteita" näyttääkseen, että juutalaiset tähtäsivät maailman herroiksi. Richard Wagnerista tuli yksi Marrin ensimmäisistä oppipojista.[18] —Alan Abrams
Marr meni elämänsä aikana naimisiin neljä kertaa. Näistä vaimoista ainakin kolme oli juutalaista syntyperää.[19]
21. toukokuuta 1854 Marr meni naimisiin Georgina Johanna Berthan kanssa, joka oli juutalaisen liikemiehen Wilhelm Callenbachin tytär.[20] 26. helmikuuta 1874 Marr meni naimisiin täysjuutalaisen Helene Behrendin kanssa, jonka äidin tyttönimi oli Israel.[21] Vuonna 1875 Marr meni naimisiin juutalaisen Jenny Kornickin[22] kanssa, jonka kanssa hän sai pojan. Jenny, joka oli myös juutalaisvihaaja,[23] erosi myöhemmin Marrista ja meni naimisiin juutalaisvihaaja Oswald Zimmermanin kanssa.[24]
Takaan, että meidän antisemitistinen liike tulee hyväksymään ajatuksen hankkia Palestiina toisen kerran juutalaisille.[25] —Wilhelm Marr
Juutalaisten etuja juutalaisvihan kautta ajanut Marr ei kannattanut juutalaisten sekoittumista ei-juutalaisen väestön sekaan,[26] joka on kautta historian ollut uskonnollisten juutalaisjohtajien eniten pelkäämä ajatus.
Rasismiin, natsismiin ja rotupuhtauteen perustuvassa juutalaisuudessa Jumala suuttuu, jos juutalainen menee naimisiin ei-juutalaisen kanssa. Kyseessä on suurin rikos, jonka juutalainen voi tehdä. Marr myös kannatti, että juutalaiset ajetaan väkisin Palestiinaan, jotta he saisivat oman valtion.[27]
Marrin ja muiden juutalaisten juutalaisvihaajien tapaan tämä oli myös kansainvälisten juutalaisten keskuspankkiireiden ajatus, jota Rothschild-sukuun kuulunut pankkiiri, vapaamuurari ja protosionisti Sir Moses Montefiore yritti toteuttaa Marrin aikakaudella,
Paradoksaalisesti voidaan sanoa, että "sionismi" [juutalaisnatsismi] oli erittäin käytännöllistä: hän [Marr] ehdotti, että kaikki juutalaiset lähetetään Palestiinaan. [...] Marr seurasi tarkasti noiden sionismin ensimmäisten vuosien yrityksiä saada juutalaiset Palestiinaan. Hän tiesi, että [Moses] Montefiore yritti asuttaa köyhät juutalaiset Palestiinaan [...] Koska hän [Marr] uskoi tähän, hän ei olisi voinut olla iloitsemasta sionismin ilmestymisestä, joka itse asiassa pyrki täyttämään hänen suunnitelmansa.[28] —Moshe Zimmermann
1800-luvulla Rothschild-suvun jäsen, italianjuutalainen Sir Moses Montefiore yritti saada juutalaiset Palestiinaan. Juutalaisia ei kuitenkaan kiinnostanut suurissa määrissä muuttaa modernista Euroopasta hiekka-aavikolle. Täten 1900-luvulla tarvittiin juutalaisvastainen diktaattori, joka tulisi väkivalloin häätämään juutalaiset Palestiinaan. Tämän seurauksena rabbit, sionistijohtajat ja kansainväliset juutalaiset keskuspankkiirit loivat natsipuolueen, toimittivat puolueelle loputtoman rahoituksen ja asensivat juutalaista syntyperää olleet natsijohtajat valtaan. Montefiore-suvun suurin saavutus oli Ranskan vallankumouksen rahoitus. Ranskan vallankumouksen tarkoitus oli saada ranskalaiset tuhoamaan maansa ja murhaamaan johtajansa, jotta juutalaiset voisivat saada täydet kansalaisoikeudet ja ottaa Ranskan lopullisesti hallintaansa. Sama kaava toistettiin Venäjällä bolševikkivallankumouksessa, Italiassa fasistivallankumouksessa ja Saksassa natsivallankumouksessa.
"Antisemitisti" (juutalaisvihaaja) -termin tarkoitus on auttaa rikollisia juutalaisia siirtämällä itse keskustelun aihe muualle. Mikäli henkilö kritisoi juutalaista rikollista, itse syytökseen ei vastata, vaan leimataan syytöksen tekijä "antisemitistiksi" antaen ymmärtää syytöksen tekijän olevan mielisairas.
"Antisemitisti", "rasisti", "salaliittoteoriitikko" jne -termit eivät tarkoita mitään, eikä näiden termien tarkoitus ole auttaa yhtäkään rehellistä osapuolta. Termien tarkoitus on estää tutkimuksen tekeminen vaihtamalla puheenaihe itse syytöksestä henkilöön kohdistettuihin ad hominem -hyökkäyksiin.
________________________
[1] Wilhelm Marrin juutalaisesta syntyperästä ks. Bryan Mark Rigg, Hitler's Jewish Soldiers: The Untold Story of Nazi Racial Laws and Men of Jewish Descent in the German Military, University Press of Kansas, (2002), s. 280, v. 82; Marvin Lowenthal, The Jews of Germany: A Story of Sixteen Centuries, Logmans, Green and Co., New York, (1936), s. 295; Sander L. Gilman, Jewish Self-Hatred: Anti-Semitism and the Hidden Language of the Jews, The Johns Hopkins University Press, Baltimore, (1990), s. 211; Peter G. J. Pulzer, The Rise of Political Anti-Semitism in Germany & Austria, Rev. ed., Harvard University Press, Cambridge, (1988), s. 47, v. 4; Dietrich Bronder, Bevor Hitler kam: Eine historische Studie, 2. erweiterte Auflage, Marva-Verlag, Genf, (1975), s. 376; Moshe Zimmermann, Wilhelm Marr: The Patriarch of Antisemitism, Oxford University Press, New York, (1986), s. 8, 11-12, 81, 133.
[2] Zimmermann, s. 7.
[3] Zimmermann, s. ix, 8, 89, 92, 112; Lowenthal, s. 296; Ksm. Zimmermann, s. 115; "Antisemitismi" ja "antisionisti"-termistä ks. Zimmermann, s. 91, 94.
[4] Zimmermann, s. vii, 89, 95, 98, 104, 109; Moshe Zimmermann nimesi Marr-elämäkertansa tämän termin mukaan Wilhelm Marr: The Patriarch of Anti-Semitism (1986).
[5] Zimmermann, s. 96.
[6] Zimmermann, s. 83, v. 51; Zimmermann, s. 89.
[7] Zimmermann, s. 83, v. 51.
[8] Zimmermann, s. 114, v. 10.
[9] Max I. Dimont, Jews, God, and History, 2nd ed., Signet Classics, New York, (2004), s. 321, alaviite.
[10] M. Hirsh Goldberg, The Jewish Connection, Stein & Day, New York, (1976), s. 30.
[11] Zimmermann, s. 12, 15, 123, 125.
[12] Zimmermann, s. 124, 131.
[13] Saksanjuutalaiset Heinrich Heine ja Ludwig Börne olivat Wilhelm Marrin idoleita. Zimmermann, s. 19.
[14] Zimmermann, s. 18, 22, 23, 36, 37, 40, 50, 60, 64, 65, 82, 161, 162.
[15] Zimmermann, s. 41, 108.
[16] Zimmermann, s. 36, 46, 132, 133.
[17] Alan Abrams, Special Treatment: The Untold Story of the Survival of Thousands of Jews in Hitler's Third Reich, Lyle Stuart, Secaucus, (1985), s. 173; Lowenthal, s. 295-296.
[18] Abrams, s. 173, v. 10.
[19] Zimmermann, s. 13, 36, 72.
[20] Zimmermann, s. 36, 77.
[21] Zimmermann, s. 70, 71.
[22] Zimmermann, s. 73.
[23] Zimmermann, s. 73, 101.
[24] Zimmermann, s. 101.
[25] Zimmermann, s. 87, v. 80.
[26] Zimmermann, s. 88.
[27] Zimmermann, s. 86.
[28] Zimmermann, s. 87-88. Kursivointi Zimmermannin.
