Seuraava pogromi sattui elokuun lopulla 1903, jolloin juutalainen kauppias ja valkovenäläinen talonpoika joutuivat Gomelin torilla kiistaan sillitynnyrin hinnasta. Kahnaukseen sekaantui muita slaaveja ja juutalaisia, ja yksi slaaveista sai surmansa. Kaksi päivää myöhemmin joukko venäläisiä rautatietyöläisiä, kivenhakkaajia ja päiväpalkkalaisia, kaikkiaan ehkä 200 henkilöä, hyökkäsi kostoksi juutalaiskortteleihin hävittäen kauppoja, asuntoja ja synagogia. Juutalaiset puolustautuivat, mutta väittämän mukaan paikallinen armeijan yksikkö tuki hyökkääjiä. Ryöstäjien vetäytyessä illalla yli 300 kauppaa ja asuntoa oli hävitetty, minkä lisäksi tantereella lojui 20 kuollutta tai vaikeasti haavoittunutta juutalaista ja 8 kristittyä. [Simon] Dubnowin mukaan sikäläinen kuvernööri syytti välikohtauksesta juutalaisia, jotka "kaikin tavoin" vehkeilivät hallitusta vastaan. Samaa kantaa edusti tuomari, joka syksyllä 1904 pidetyssä oikeudenkäynnissä yritti vierittää syyn tapahtumista juutalaisten niskoille. Suuren julkisen kohun vuoksi oikeus päätyi lopulta syyttämään sekä juutalaisia että kristittyjä ja tuomitsemaan kaikki syytetyt lyhyisiin vapausrangaistuksiin.[1] —Teuvo Laitila
________________________
[1] Teuvo Laitila, Uskonto, isänmaa ja antisemitismi: Kiistely juutalaisista suomalaisessa julkisuudessa ennen talvisotaa, Arator, Tampere, (2014), s. 33-34.
