8.6.21

Vaalikahvit

Randy Atkins: Onko hallitus rikollisyritys?

Eustace Mullins: Hallitus on aina rikollisyritys, koska vaalit ovat täysin lavastettuja ja ohjattuja alusta loppuun. Ehdokkaat ovat tarkan käsittelyn valitsemia henkilöitä, jotka ovat talous- ja ulkomaanpolitiikasta täysin samaa mieltä keskuspankkiirien kanssa.
Äänestäjät valittavat äänestysten välissä kansanedustajien korruptiosta, mutta välittömästi kun rikollismedian valeuutistoimittajat ilmoittavat, että on aika äänestää jälleen seuraavissa vaaleissa, äänestäjät juoksevat saman tien äänestämään uudestaan samoja tai uusia korruptoituneita ehdokkaita, jotka eivät ole edes vaalilupauksen tasolla uskotelleet tekevänsä mitään merkittävää.

Kiertokulku toistetaan sukupolvesta toiseen ja äänestäjät äänestävät elämänsä alusta loppuun oppimatta koskaan mitään.

Äänestäjät nauttivat omasta orjuutuksestaan, mikäli näin ei olisi, äänestäjät olisivat jo vuosikymmeniä sitten kieltäytyneet osallistumasta äänestysleikkiin, kunnes valtionvelka ja kuntien velka on kumottu, yksityinen velkapohjainen talousjärjestelmä lopetettu ja kansainväliset juutalaiset keskuspankkiirit pidätetty.

Mikäli äänestäjillä ei ole vieläkään kesäkuussa 2021 mitään tasovaatimuksia, ja äänestämällä mahdollistavat jälleen uuden tuhoisan hallituksen muodostuksen, äänestäjät automaattisesti antavat toimiluvan väärinkäytösten jatkumiselle, toimittavat hopeatarjottimella mandaatin hallitsijoille jatkaa yhteiskunnan järjestelmällistä huonontamista ja ovat itse vastuussa tästä kaikesta.

Jokainen joka on koskaan äänestänyt vaaleissa tulisi asettaa syytteeseen rikoksista ihmisyyttä vastaan.

Tärkein viesti äänestäjälle: Ennen kuin äänestät, tee itsemurha, se ratkaisee kaikki ongelmasi ja autat samalla vakavasti otettavia ei-äänestäjiä taistelussa kansainvälistä rikollisverkostoa vastaan.
Ville Iivarinen: Kukas ne päätökset sitten tekee? Kukas Suomea sitten varsinaisesti johtaa? Missä se todellinen valta on? 

Markku Uusipaavalniemi: Minä olen nyt ollut kolme ja puoli vuotta tässä talossa [eduskunnassa], enkä tiedä vastausta tuohon. [...] Toki tästä tulee nyt satikutia kun tämän menen sanomaan. Heti varoitettiin silloin ensimmäisen kuukauden aikana kun puhuin asioista, että omaa pesää ei saa liata. [...] Tietysti maalaisjärjellä ajattelevat ihmiset, jotka vähääkään perehtyvät asiaan, nopeasti oivaltavat, että eihän siinä ole mitään järkeä, että valtiot maksavat korkoja joillekin yksityisille pankeille, kun he [valtiot] voisivat itse luoda rahan.
________________________