Toisen maailmansodan jälkeisen saksalaisen elokuvan merkittävimpänä ohjaajana pidetty Rainer Werner Fassbinder oli mies-, nais- ja juutalaisvihaaja.[1]
1960-luvulla Fassbinder tapasi Drag Queenina ja prostituoituna työskennelleen näyttelijän Udo Kierin[2] homobaarissa, jonka jälkeen Fassbinderistä tuli Kierin sutenööri.[3]
100 Years of Adolph Hitlerissä (1989) Hitleriä esittänyt Kier näytteli natsijohtajaa amerikanjuutalaisen Rob Zombien (syntyjään Robert Cummings)[4] natsi-eksploitaatioelokuvia parodioivan vale-elokuvan Werewolf Women of the SS (2007) trailerissa.[5]
Entistä pahamaineisimpia olivat Fassbinderin itsemurhaiset rakastajat: yksi hirtti itsensä murhanhimoisen myllerryksen jälkeen ja toinen löydettiin kuolleena Fassbinderin asunnosta.[6] —Gary Morris
Rainer Werner Fassbinder, El Hedi ben Salem m'Barek Mohammed Mustafa ja Udo Kier
Vuonna 1971 Fassbinder rakastui pariisilaisessa homokylpylässä aggressiiviseen El Hedi ben Salemiin, joka oli edellisenä vuonna jättänyt vaimonsa ja viisi lastaan. Kaksikon kolmivuotinen suhde oli mustasukkaisuuden, alkoholin ja huumeiden katkeroittama. Salem toi myös kaksi poikaansa asumaan heidän kanssaan Fassbinderin asuntoon, mutta toinen palasi pian takaisin äitinsä luokse ja toinen päätyi turvakotiin.[7]
Vuonna 1974 Fassbinder lopetti hänen ja Salemin välisen suhteen, koska Salemista tuli alkoholin vaikutuksen alaisena liian psykoottinen jopa Fassbinderin standardeilla. Eron jälkeen Berliinissä Salem puukotti kolmea sattumanvaraisesti vastaan tullutta ihmistä, jonka jälkeen Fassbinder salakuljetti Salemin ulos Saksasta. Ranskassa Salem päätyi lopulta vankilaan, jossa hän hirttäytyi vuonna 1977.
Vuonna 1982 kokaiinin ja unilääkkeiden yliannostukseen kuolleen Fassbinderin ruumin vieressä lojui puolanjuutalaisesta kommunistijohtajasta Rosa Luxemburgista[8] kertoneen elokuvan keskeneräinen ja veren tahrima käsi-kirjoitus.[9]
Vuonna 1984 romanianjuutalainen Radu Gabrea[10] ohjasi Fassbinderistä elämäkertaelokuvan A Man Like Eva, jossa mieheksi pukeutunut Eva Mattes näytteli Fassbinderiä.[11]
Fritz Haarmann, 1879-1925
Lastenahdistelurikoksista mielisairaalaan vangittu ja sieltä karannut haudanryöstäjä Fritz "Hannoverin vampyyri" Haarmann[12] oli Saksan Weimarin aikakauden pahamaineisin sarjamurhaaja-kannibaali.
Vuosina 1919-1924 Haarmann raiskasi, murhasi ja söi ainakin 24 10-22 vuotiasta poikaa, jotka hän oli tappanut vampyyrimaisesti puremalla uhreja kaulaan.
Asunnossa Haarmann alkoi suudella ja hyväillä poikaa, mutta kiihottuessaan seksuaalisesti Haarmann menetti täysin itsekontrollinsa. "Tarkoitukseni ei ollut tappaa poikia", Haarmann selitti myöhemmin kuulusteluissa. "Jotkut pojat kävivät luonani toistuvasti. Yritin suojella heitä itseltäni, sillä tiesin mitä tapahtuisi, jos himoni saisivat minusta yliotteen. Itkin ja anelin: 'Älä villitse minua liikaa!' Kun niin kuitenkin kävi, purin tiukasti kiinni pojan kurkkuun. Purin aataminomenan läpi ja kuristin poikaa samalla käsilläni." Haarmann sai seksuaalisen tyydytyksensä samalla, kun poika tukehtui.[13] —Jannik Petersen
Tapettuaan ja raiskattuaan uhrinsa ”Susimiehenä” ja ”Hannoverin teurastajana” myös tunnettu Haarmann leikkasi ruumiit paloiksi. Luut ja pääkallot hän heitti taloyhtiön yhteiseen vessaan sekä läheiseen Leinejokeen. Lihat hän söi itse tai myi torilla.[14]
Ensin Haarmann poisti uhrin sisälmykset ja heitti ne suureen sankoon. Sitten hän leikkasi jalat irti ja irrotti lihan luista. Uhrin sisälmykset hän vei koko kiinteistön yhteiseen käymälään, sillä hänen pienessä huoneessaan ei ollut omaa käymälää, kuten ei useimmissa muissakaan asunnoissa. Kun monen asunnon käytössä oli vain yksi käymälä, sinne ei aina päässyt heti hädän tullen. Niinpä asukkaat tekivät usein tarpeensa laskisankoon omassa huoneistossaan ja huuhtelivat jätökset. Siksi Haarmannin toimet eivät kauheasti herättäneet huomiota; tosin naapurit joskus ihmettelivät hänen jatkuvaa ravaamistaan käymälässä, sillä hänen muistettiin käyneen joskus pihan perällä sankonsa kanssa neljäkin kertaa tunnin aikana. Haarmann pilkkoi ruumiista leikkaamansa lihat pieniksi kuutioiksi tai teki niistä jauhelihaa. Liha kelpasi maksuksi esimerkiksi vuokraisännälle, pyykinpesijälle sekä ystäville ja tuttaville, joille hän oli palveluksen velkaa. […] Haarmann irrotti asunnossa pääkallosta hiukset ja kasvot ennen kuin heitti kallon Leinejokeen, joka kulki aivan hänen huoneensa vierestä. Luutkin hän paiskasi jokeen.[15] —Jannik Petersen
15. huhtikuuta 1925 Haarmann mestattiin giljotiinilla ja hänen irtopää säilöttiin, jotta aivoja voitaisiin tutkia tavoitteena löytää niiden sisältämät "rikolliset ominaisuudet".[16]
Siihen aikaan Haarmannin psykologiset tutkijat uskoivat, että hän näki teloituksensa viimeisenä kiihkeänä orgasmina, jonka mahdollisuudet ylittivät kaiken jota hän oli siihen asti kokenut.[17] —Alexander Gilbert
Fritz Haarmann ja Hans Grans
Chaplin/Hitler-viiksisen Haarmannin rikoskumppanina toimi Hans Grans, joka rohkaisi Haarmannia murhiin saadakseen itselleen uhrien vaatteet.
Miehet olivat tavanneet toisensa Hannoverin kapeiden kujien ilotalokortteleissa, jossa Grans monien muiden nuorten miesten tapaan myi itseään hengenpitimikseen, ja pian Grans muutti Haarmannin luo. Haarmann ihastui Gransin komeaan ulkomuotoon, ja jostakin syystä nuorukainen sai herätettyä joitakin rakastavia ja huolehtivia tuntemuksia muuten täysin häikäilemättömässä rikollisessa ja murhamiehessä. Vain Grans tiesi, että Haarmannin myymät vaatteet olivat peräisin nuorilta miehiltä, jotka olivat päättäneet päivänsä Haarmannin sängyssä. […] Murha toisensa jälkeen jäi huomaamatta, ja Haarmann alkoi tuntea pian itsensä haavoittumattomaksi. Hän eleli mukavaa kaksoiselämää nuoren Hans Gransin kanssa, jota hän rakasti yli kaiken. Kaksikko kävi usein kaupungilla juomassa ja syömässä Haarmannin laskuun. Sitten he palasivat Haarmannin asuntoon ja rakastelivat läpi yön. Grans tiesi kuitenkin tarpeeksi pitääkseen Haarmannin ranteista tiukasti kiinni koko aktin ajan, jottei tämä päässyt kiihotuttuaan käymään käsiksi hänen kurkkuunsa.[18] —Jannik Petersen
Hans Grans tuomittiin 12 vuodeksi vankeuteen avunannosta Haarmannin suorittamiin murhiin. Gransin tuomion suorituksen aikaan valtaan nousseet ja rikollisia hyysänneet natsit siirsivät vuonna 1937 Gransin vankilasta Sachsenhausenin keskitysleirille, josta Grans vapautui 22. huhtikuuta 1945.[19]
Fritz Haarmannin giljotiinilla mestattu pää vitriinissä.
Odota vain hetki pieni
niin Haarmann tulee luoksesi
heilauttaa pientä kirvestään
ja pilkkoo paistin mehevän
silmistä tekee hilloa
ja pakaroista silavaa
suolista maistuvaa makkaraa
ja muu on turhaa tavaraa.[20]
—Saksalainen lastenlaulu
Tenderness of the Wolves (1973)
DuPont, Pratt ja Rockefeller-perijätär Suzanna Loven kanssa lähes 10 vuotta naimisissa ollut Ulli Lommel ohjasi vuonna 1973 Fritz Haarmannista kertoneen elokuvan Tenderness of the Wolves, jonka tuotti Rainer Werner Fassbinder.[21]
Saksalaisen homoseksuaalietujärjestön protestoidessa kiihkeästi elokuvaa vastaan, vastasi Fassbinder homofobiasyytöksiin,
Tavoittelen avointa realismia, sellaista joka sallii henkisen samaistumisen hahmoihin, joita yhteiskunta on opettanut meidät halveksimaan.[22] —Rainer Werner Fassbinder
Tenderness of the Wolvesissa pääosan Haarmannia näytteli käsikirjoituksesta myös vastannut Fassbinderin ajoittainen seksikumppani Kurt Raab.[23] Raab oli adoptoinut kaksi poikaa Marokosta, joista toinen esiintyy elokuvassa yhtenä Haarmannin himoitsemista uhreista.[24] Fassbinder ja El Hedi ben Salem nähdään cameoissa Haarmannin rikoskumppaneina.
Homoseksuaali Kurt Raab näytteli pedofiilisarjamurhaajakannibaali Fritz Haarmannia käsikirjoittamassaan elokuvassa Tenderness of the Wolves (1973), jonka ohjasi Ulli Lommel ja tuotti Rainer Werner Fassbinder.
Vuonna 1989 Hanno Baethe ja Hans Hirschmüller tekivät Kurt Raabin kanssa dokumentin Yearning for Sodom Raabin AIDS-sairauden viimeisistä kuukausista, joka päättyy Raabin kuolemaan.
Vuonna 2015 Tenderness of the Wolvesin ohjannut Ulli Lommel muisteli elokuvan kuvauksia, jonka aikana tuotantoryhmä asui yhdessä vuokratussa talossa,
Kuvatessamme Tenderness of the Wolvesia, Fassbinder meni viikon-loppuisin Pariisiin homosaunaan. Hän katosi ja käski meitä koskaan olla kertomasta Salemille, että hän on Pariisissa. Eräänä viikonloppuna Salem oli humalassa ja jahtasi meitä kahden jättimäisen veitsen kanssa. Hän heitti tv:n, sohvan ja lamput ulos ikkunasta ja huusi "Missä on Fassbinder!?". Sanoin "En tiedä!", jonka jälkeen Salem sanoi "Tiedän, että tiedät!" ja hän alkoi jahdata minua veisten kanssa. Melkein kuolin hypätessäni ikkunasta ulos, jonka jälkeen pakenimme hotelliin turvaan. Sunnuntai-iltana Fassbinderin palattua takaisin kerroimme mitä oli tapahtunut ja pyysimme häntä maksamaan hotelli-laskun. Fassbinder sanoi "Olette varmaan hulluja! Kuvaatte Tenderness of the Wolvesin kaltaista väkivaltaista elokuvaa ja sitten valitatte Salemista! Haistakaa vittu! Maksakaa itse laskunne! Se on teidän syytänne!" Joten se oli yksi suurista Fassbinder-episodeista.[25] —Ulli Lommel
____________________
[1] Fassbinder was not simply a critic of the prevailing order (though he was that), but equally wary of the right and the left, and often found himself reviled as a misogynist, a traitor, even an anti-Semite. The Bitter Tears of Petra von Kant (1971), adapted from his play, has been cited by some feminist and gay critics as both homophobic and anti-woman, perhaps because it shows the kind of class exploitations that spill over from mainstream society into the lives of women and lesbians. —Gary Morris, Dark Angel: Notes on R.W. Fassbinder, Bright Lights Film Journal, (May 1, 1998); Fassbinderin mukaan kaikkien aikojen paras elokuva oli natsismikuvaus Kadotetut (1969) ja viidenneksi paras oli fasismikuvaus Salò - Sodoman 120 päivää (1975).
[2] Vaikka ”Adolf Hitler” -hahmo ei ollut edustettuna kansainvälisesti yhdessäkään vuosien 1968-1978 natsi-eksploitaatioelokuvassa, olisivat Klaus Kinskin, Mario Adorfin (Piru tuli yöllä, 1957; Peltirumpu, 1979) ja Udo Kierin kaltaisten germaanisadistien näyttäytyminen sadiconazista-genressä ollut järkeenkäypää. Luchino Visconti oli pyytänyt Klaus Kinskiä Kadotettuihin, mutta tuntemattomista syistä Kinskiä ei kuitenkaan elokuvassa nähty. Klaus Kinski, All I Need Is Love, Random House, New York, (1988), s. 174-175; Insesti, homoseksuaalisuus, pedofilia ja kääpiöt yhdistyvät natsismiin myös Volker Schlöndorffin Peltirummussa (1979).
[3] Born in 1945 to a bourgeois Munich family, Fassbinder rebelled early, unabashedly declaring his homosexuality to his startled father at age 15. He frequented gay bars, where he met Udo Kier – then a drag queen and prostitute – and became his pimp. [...] Kier and German director Rainer Werner Fassbinder had previously been teenage lovers and street hustlers in the Frankfurt gay scene in the early 1960s. Beginning in the late 1970s, Kier was cast in a number of Fassbinder features. It was a period in which Kier was also living in Fassbinder's Munich household, running the kitchen. —Gary Morris, Dark Angel: Notes on R.W. Fassbinder, Bright Lights Film Journal, (May 1, 1998).
[4] Today (January 12), in 1965, Robert Bartleh Cummings (A.K.A. Rob Zombie) was born in Haverhill, Massachusetts. “The King of Horror” was born to Robert and Louise Cummings of Jewish descent. —Horns Up Rocks, ROB ZOMBIE Celebrates Another "Horrific" Birthday - Tribute Available!, (2014-01-13 05:47:29).
[5] Amerikanjuutalainen sarjaraiskaaja Harvey Weinstein tuotti Quentin Tarantinon ja Robert Rodriguezin Grindhousen (2007), joka sisälsi Rob Zombien natsieksploitaatiovaletrailerin Werewolf Women of the SS. Nimi oli sanaleikki italialaisen Rino Di Silvestron elokuvista Werewolf Woman (1976) ja Deported Women of the SS Special Section (1976).
[6] Gary Morris, Dark Angel: Notes on R.W. Fassbinder, Bright Lights Film Journal, (May 1, 1998).
[7] Dennis Harvey, Review: "My Name Is Not Ali", Variety, (SEPTEMBER 3, 2012 | 10:11AM PT).
[8] Jonathan Kirsch, The Short, Strange Life of Herschel Grynszpan, Liveright Pub. Co., New York, (2013), s. 12.
[9] Stephen Barber (toim.), Pasolini: The Massacre Game - Terminal Film, Text, Words 1974-75, The Sun Vision Press, (2013), s. 6; Jack Hunter (toim.), Sadomania: Sinema de Sade, Glitter Books, (2012), s. 97; Addicted to booze and drugs (particularly whiskey, Valium, and cocaine, which killed him), Fassbinder left this world in the same way as many of his cinematic creations: overworked, overwrought, and finally overdosed on life. —Gary Morris, Dark Angel: Notes on R.W. Fassbinder, Bright Lights Film Journal, (May 1, 1998).
[10] Dominique Nasta, Contemporary Romanian Cinema: The History of an Unexpected Miracle, Columbia University Press, New York, (2013), s. 225.
[11] Vito Russo, The Celluloid Closet: Homosexuality in the Movies, Rev. ed., Harper & Row, Pub., New York, (1987), s. 320.
[12] ”Haarmann tuomittiin ensimmäisen kerran seitsemäntoistavuotiaana säädyttömästä käytöksestä lasta kohtaan, ja rikospaikkana oli hänen isänsä kerrostaloasunnon kellari. [...] Haarmannilla oli tunnetusti homoseksuaalisia taipumuksia, hänellä oli loputtoman pitkä rikosrekisteri ja häntä oli epäilty jo vuonna 1918 kahteen otteeseen teinipojan selvittämättömästä katoamisesta. [...] Monet naapurit, ystävät ja tuttavat tiesivät, että Haarmann tunsi vetoa nuoriin miehiin. Niinpä he arvelivat, että Haarmannilla oli miesvieraita, kun hänen ovensa oli lukittu, avaimenreikä peitetty ja ikkunat pimennetty matoilla. Homoseksuaalisuus oli Saksassa lailla kielletty, mutta harvat halusivat sekaantua toisten yksityisasioihin. Myös poliisi tiesi Haarmannin homoseksuaalisista taipumuksista. Hänet oli saatu useaan otteeseen kiinni housut kintuissa, ja hän oli jopa istunut vankilassa homoseksuaalisista suhteista.” —Jannik Petersen, "Hannoverin vampyyri", Historia, #15, (8. lokakuuta 2013), s. 68, 69; Ksm. Vito Russo, The Celluloid Closet: Homosexuality in the Movies, Rev. ed., Harper & Row, Pub., New York, (1987), s. 239; Harvey Fenton (toim.), Flesh & Blood: Book One, FAB Press, Surrey, (1998), s. 204; Clinton Elliott, Hidden: The Intimate Lives of Gay Men Past and Present, AuthorHouse, Bloomington, IN, (2014), s. 140; "'Human Vampire' Is Shown Skulls of Youth He Slew", The Sunday Morning Star, (Dec 7, 1924); Harto Hänninen ja Marko Latvanen, Verikekkerit: Kauhun käsikirja, Toinen uudistettu painos, Otava, Helsinki, (1996), s. 27; Saksanjuutalaisen kirjailijan Klaus Mannin mukaan Fritz Haarmann näytti ulkoisesti Adolf Hitleriltä. Joseph Howard Tyson, The Surreal Reich, iUniverse, Inc., Bloomington, (2010), s. 102.
[13] Jannik Petersen, "Hannoverin vampyyri", Historia, #15, (8. lokakuuta 2013), s. 66.
[14] Stephen Thrower (toim.), Eyeball Compendium: Sex & Horror, Art & Exploitation, FAB Press, Godalming, (2003), s. 340.
[15] Jannik Petersen, "Hannoverin vampyyri", Historia, #15, (8. lokakuuta 2013), s. 67.
[16] 90 vuotta säilötty sarjamurhaajan pää haudattiin salassa, Ilta-Sanomat, (26.1.2015, 5:39).
[17] Harvey Rosenfeld, Depravity: A Narrative of 16 Serial Killers, iUniverse, Inc., Bloomington, IN, (2009), s. 88.
[18] Jannik Petersen, "Hannoverin vampyyri", Historia, #15, (8. lokakuuta 2013), s. 65-66, 68.
[19] Jannik Petersen, "Hannoverin vampyyri", Historia, #15, (8. lokakuuta 2013), s. 71.
[20] Jannik Petersen, "Hannoverin vampyyri", Historia, #15, (8. lokakuuta 2013), s. 70.
[21] It was some time before ”ordinary” Germans began to take in the enormity of the wartime horrors they'd been party to, and the film seems to imply the wider denial of unpalatable truths. Haarman's [sic] fascistic exploitation of power over children is taken as a symbol for a national malaise. —Stephen Thrower (toim.), Eyeball Compendium: Sex & Horror, Art & Exploitation, FAB Press, Godalming, (2003), s. 341; Tenderness of the Wolvesin ohella M - Kaupunki etsii murhaajaa (1931) ja Kuolonenkeli (1995) perustui Fritz Haarmanniin ja "Düsseldorfin vampyyriin" sarjamurhaajapedofiili Peter Kürteniin. Vito Russo, The Celluloid Closet: Homosexuality in the Movies, Rev. ed., Harper & Row, Pub., New York, (1987), s. 239; Patrick McGilligan, Fritz Lang: The Nature of the Beast, University of Minnesota Press, Minneapolis, (2013), s. 149-150.
[22] Vito Russo, The Celluloid Closet: Homosexuality in the Movies, Rev. ed., Harper & Row, Pub., New York, (1987), s. 239; Kursivointi Russon.
[23] "The Tender Wolf", Tenderness of the Wolves, Blu-ray, Arrow Video, UK, (2015), 0:09:00; "Audio Commentary by Ulli Lommel", Tenderness of the Wolves, Blu-ray, Arrow Video, UK, (2015), 0:22:00; 0:58:00.
[24] "The Tender Wolf", Tenderness of the Wolves, Blu-ray, Arrow Video, UK, (2015), 0:10:00; "Audio Commentary by Ulli Lommel", Tenderness of the Wolves, Blu-ray, Arrow Video, UK, (2015), 0:11:00.
[25] "The Tender Wolf", Tenderness of the Wolves, Blu-ray, Arrow Video, UK, (2015), 0:14:00; Ksm. "Photographing Fritz", Tenderness of the Wolves, Blu-ray, Arrow Video, UK, (2015), 0:10:00; "Audio Commentary by Ulli Lommel", Tenderness of the Wolves, Blu-ray, Arrow Video, UK, (2015), 0:29:00.
