26.8.20

Kuulento ja muut salaliittoteoriat (2019)

Nykyisin suurin osa meistä hymyilee leveästi entisajan uskomuksille, joihin liittyvät noidat ja peikot. Ne vaikuttavat mielikuvituksen tuotteilta eivätkä kuulu nykyaikaan. Totuus muinaisista ihmisistä ja meistä ei kuitenkaan ole näin mustavalkoinen, sillä noitien ja peikkojen tilalle ovat nousseet salaliittoteoriat.[1] Kuulento ja muut salaliittoteoriat
Vuonna 2019 Bonnier-suvun omistama ja rikollismedian valeuutistoimittajien pyörittämä Tieteen Kuvalehti julkaisi tavalliseen tapaansa kannesta kanteen harhaanjohtavan disinformaatiokirjan Kuulento ja muut salaliittoteoriat.

Aloituskappale "Kuulento oli huijausta!" alkaa Apollo-huijausta tutkivan Bart Sibrelin alatyylisellä haukkumisella. 

2000-luvun alussa Apollo-astronautti Buzz Aldrin kuuluisasti löi Sibreliä leukaan sen jälkeen kun Sibrel oli hetkeä aikaisemmin näyttänyt haastattelu-tilaisuuden yhteydessä Aldrinille Aldrinin itsensä kuvaaman leikkaamattoman komentomoduulifilmin Apollo 11 -lennolta.

Filmillä Aldrin, Neil Armstrong ja Michael Collins lavastavat etäisyytensä Maasta pimentämällä Apollo-aluksen ja laittamalla Maata muistuttavan pyöreän kalvon ikkunaan, jotta Maa näyttäisi olevan kaukaisuudessa - todellisuudessa vapaamuurarikolmikko oli matala Maan kiertoradalla.

Seuraavaksi siirrytään Apollo-kantorakettien pääsuunnittelijan Wernher von Braunin ylistämiseen. SS-majuri von Braunin SS- ja natsisotarikostausta jätetään mainitsematta.

Seuraavaksi on vuorossa ensimmäisen Apollo-huijauskirjan kirjoittanut Bill Kaysing. Kuulento ja muut salaliittoteoriat väittää, että Bill Kaysingin kirja We Never Went to the Moon julkaistiin vuonna 1976, vaikka todellisuudessa kirja julkaistiin vuonna 1975.

Kaysing työskenteli vuodet 1956-1963 Rocketdynellä, joka suunnitteli Nasalle kantoraketteja Apollo-kuuohjelmaan. Kaysing toimi Rocketdynen teknisten julkaisujen oikolukijana, jossa hänen tehtävä oli kääntää insinöörien tekniset julkaisut Nasan johtoportaalle helpommin ymmärrettävään muotoon. Täten Nasa ja Rocketdyne pitivät Kaysingiä pätevänä henkilönä tehtävään, joskaan asiaa ei mainita Kuulento ja muut salaliittoteoriat -kirjassa.

Kaysing oli harvoja yksittäisiä henkilöitä, joka pääsi näkemään kokonaiskuvan, sillä erilaiset tekniset julkaisut kulkivat hänen kauttaan. Teknisiä dokumentteja oikolukiessaan Kaysing huomasi, että koko Apollo-ohjelma oli huijausta. Lopulta Kaysing sai tarpeekseen huijauksesta ja erosi Rocketdyneltä vuonna 1963.
Suurin osa ihmisistä on tuottajia ja kuluttajia - tuottajakuluttajia. He elävät elämänsä kyseenalaistamatta mitään, tietämättä mitään. 90 % Amerikan väestöstä ei ole mitään käsitystä siitä mitä tässä maassa tapahtuu. Haluaisin olla se, joka kertoo heille edes osan siitä mitä tässä maassa tapahtuu. Tulen joko jakamaan totuuden Kuusta heidän kanssaan tai kuolen sitä yrittäessäni.[2] —Bill Kaysing
Ironisesti Kuulento ja muut salaliittoteoriat on piirtänyt tähdet taivaalle. Kirjan kuvatoimittajana on toiminut Amanda Lee Edelstein, joka laittamalla tähdet taivaalle, on tahallisesti tai tahattomasti tehnyt julkaisun älykkäimmän piilovihjauksen.
Monille teorioille on myös tunnusomaista, että niitä muokataan, kun on todistettu jotain vastakkaista - silloin salaliittoteoriitikot vain muuttavat väitteitään. [...] Tällainen perustelutapa on tyypillinen salaliittoteoriitikoille, jotka eivät ota vastaan heidän teoriansa kumoavia perusteluita vaan laativat tilalle aina uusia teorioita.[3]Kuulento ja muut salaliittoteoriat
Yllä olevassa lainauksessa Kuulento ja muut salaliittoteoriat ilmoittaa, että tutkija, joka informaation kasvaessa rehellisesti korjaa ja päivittää tietojaan, on jollain tavalla "epärehellinen salaliittoteoriitikko". Jos kuka tahansa muu jotakin sopivampaa aihetta tutkiva henkilö päivittää informaation kasvaessa rehellisesti tietojaan, ei Kuulento ja muut salaliittoteoriat oletetusti valittaisi asiasta.

Ei mitään tarkoittavat lapselliset loanheittotermit "salaliittoteoriitikko" ja "salaliittoteoriat" toistetaan pelkästään 15-sivuisen kuukappaleen aikana 15 kertaa. Kertaalleen epätoivoinen julkaisu sortuu jopa käyttämään termiä "kuukävelyiden kieltäjä".

Jos kaikkia osapuolia kutsuttaisiin puolueettomasti ja rehellisesti "tutkijoiksi", tilanne ei kuulostaisi yhtä dramaattiselta. Tämän seurauksena epärehelliset henkilöt joutuvat käyttämään yhdentekeviä termejä, kuten "salaliittoteoriitikko", "kieltäjä" jne, jotta vastapuoli kuulostaisi mahdollisimman vainoharhaiselta, epäpätevältä ja vihamieliseltä.

Näitä termejä käyttävät ainoastaan epärehelliset ja tietoisesti valehtelevat henkilöt, kuten Tieteen Kuvalehden toimitus. Rehellisen tutkijan ei tarvitse sortua tämänkaltaiseen alkukantaiseen käytökseen, josta ei ole mitään hyötyä tosiasioiden selvittämisen kannalta.

Yllätyksellisesti Kuulento ja muut salaliittoteoriat kutsuu avaruussäteilyä rehellisesti "vaaralliseksi", mutta samaan hengenvetoon väittää avaruus-pukujen suojaavan astronautteja säteilyltä. Todellisuudessa avaruuspuvut olivat toimimattomia lavasteita. 2020-luvulla kukaan, Nasa mukaan luettuna, ei ole kyennyt rakentamaan todellista ja toimivaa Kuussa käytettävää sekä ultratyhjiötä vastaan paineistettua avaruuspukua. Syvänmeren sukeltajat ja radioaktiivisuuden kanssa työskentelevät mielellään ottaisivat 1960-lukulaiset säteilyn, paineen, kuuman, kylmän, mikrometeoriitit jne tuntikausia suojaavat happijärjestelmäpuvut itselleen, mutta kyseistä sci-fi-tekniikkaa ei ole koskaan ollut olemassa.
Kuun kieltämisestä siirrytään luonnollisesti holokaustin kieltämiseen.

"Holokaustia ei tapahtunut" -kappale sisältää samat kliseiset ja loputtomasti toistetut kauhufantasiat, jotka on vuosikymmeniä hakattu aivopesumaisesti jokaisen pohjoismaalaisen kalloon ala-asteelta lähtien.

Mitä tahansa tuhoamisleireillä tapahtuikaan, olivat siitä vastuussa juutalaiset natsit, natsi- ja arjaisideologian luoneet juutalaiset filosofit ja natsipuolueen rahoittaneet juutalaiset pankkiirit, rahoittajat ja teollisuusjohtajat.

Esimerkiksi Auschwitzin rakensi Deutsche Bankin johtaja ja natsipuolueen päävarainkerääjä, saksanjuutalainen Emil Georg von Stauss. Zyklon B -myrkkykaasun toimitti saksanjuutalaisen Warburg-suvun omistama IG Farben, joka rakensi myös suurimman osan natsi-Saksan sotakoneistosta jne.

2020-luvulla ihmiskunnan holokaustisyyllistäminen ajaa samaa tarkoitusperää kuin 1970-luvulla, jolloin holokaustidokumenttien työstäminen kunnolla alkoi Hollywoodissa: "holokaustiopetuksen" on tarkoitus oikeuttaa Israelin terroristivaltion rikokset ihmisyyttä vastaan, jotta kukaan ei uskaltaisi kritisoida Israelia tai juutalaista syntyperää olevia rikollisia.

Sama totaalisen epäpätevä ja/tai tahallisesti harhaanjohtava linja jatkuu "Kuka ampui John F. Kennedyn?" ja "Totuus 9/11-iskusta" -kappaleissa. 9/11-kappaleen kahden sivun WTC 7 -valehtelussa ei missään vaiheessa kehoteta lukijaa katsomaan omin silmin 10 sekunnin WTC 7 -räjäytysvideota.

Ainoastaan hävettävän hölmöjen aihevalintojen "Loch Nessin hirviö" ja "Roswellin arvoitus" -kappaleiden perustiedot pitävät paikkaansa: Loch Nessin järvessä ei ole hirviötä, eikä Roswellissa, tai missään muuallakaan ole koskaan ollut avaruusolentoja.

Loch Nessin järveä ei kannata tutkia kunnolla, koska turismi kärsii. Todelliset avaruusolennot eivät olisi niin epäpäteviä, että heillä olisi tekniikkaa matkustaa valovuosia ainoastaan tehdäkseen nolo pakkolasku Maahan.

Väliinputoajakappale "CIA valvoo aivotoimintaamme" kertoo tylsän ja minimi-version MKUltra-huumeprojektista.

Kuulento ja muut salaliittoteoriat tärkein sivu on viimeinen sivu, jossa tahallisesti valehtelevan rikollisjulkaisun tekijät ovat kaikkien nähtävillä. Kaikki nämä ihmiset tulisi asettaa syytteeseen rikoksista ihmisyyttä vastaan. Ufo sopii kirjan ulosantiin täydellisesti.


Tämä tiedetään varmasti: Ruotsinjuutalaisen Bonnier-suvun Tieteen Kuvalehti on kautta historiansa ollut tahalliseen ja/tai tahattomaan valehteluun keskittynyt kansainvälisen rikollisverkoston propagandajulkaisu, joka on aina pitänyt Pohjois-Euroopan kansalaisia pilkkanaan.

Jokainen joka on missään tekemissä kyseisen julkaisun kanssa (toimittajana, tilaajana jne), on automaattisesti vastuuvelvollinen julkaisun harhaanjohtavasta sisällöstä ja/tai kyseisen toiminnan rahoittamisesta.

_________________________


[1] Hanne-Luise Danielsen (toim.), Kuulento ja muut salaliittoteoriat, Bonnier, Kolbotn, (2019), s. 8.

[2] Rogier van Bakel, The Wrong Stuff, Wired, (09.01.1994 12:00 PM); Bill Kaysingistä ks. Nasan akateeminen debatti.

[3] Danielsen, s. 19.