3.4.20

Patient zero (2020)

Koronapandemian riehuessa maailmalla salaliittoteoriat viruksen alkuperästä ovat levinneet miltei yhtä villinä. Koronaviruksen on väitetty karanneen jostain biologisia aseita kehittelevästä laboratoriosta. Viruksen maailmanvalloitusta on väitetty myös jonkun valtion salajuoneksi.[1] —Markku Sandell
Väitteet perustuivat siihen, että Wuhanin alueella toimii erilaisia viruksia käsittelevä laboratorio. Siitä, että nyt leviävä koronavirus olisi peräisin laboratoriosta, ei kuitenkaan ole löytynyt minkäänlaisia todisteita.[2]                      —Lauri Miikkulainen
YHDYSVALLAT on tarttunut tosissaan spekulaatioihin, jotka ovat aiemmin eläneet lähinnä salaliittoteorioissa. Koko maailmaa koetteleva koronavirus olisi näiden arvailujen mukaan vahingossa karannut vaarallisia viruksia käsittelevästä laboratoriosta, joka sijaitsee pandemian alkupisteessä Wuhanin kaupungissa Kiinassa. Ajatus kuuluu, että virus olisi voinut tarttua eläimistä laboratorion johonkuhun työntekijään ja hänen kauttaan muihin wuhanilaisiin. Mitään näyttöä tästä ei ole.[3] Tommi Hannula


_________________________

[1] Markku Sandell, Koronaviruksen rna kertoo, ettei sitä tehty laboratoriossa, Yle Uutiset, (26.3.2020 klo 20.45, päivitetty 27.3.2020 klo 09.09).

[2] Lauri Miikkulainen, Koronavirus sai netin pelonlietsojat ja salaliittoteoreetikot liikkeelle, Yle Uutiset, (31.1.2020 klo 17.24).

[3] Tommi Hannula, Yhdysvallat tarttui teoriaan, jonka mukaan koronavirus karkasi vahingossa wuhanilaisesta laboratoriosta – asiasta ei ole mitään näyttöä, Helsingin Sanomat, (18.4. 12:51).

Ksm. Yrjö Kokkonen, Fox News: USA:n johto uskoo, että koronavirus karkasi Wuhanin laboratoriosta – Laaja tutkinta, Yle Uutiset, (18.4.2020 klo 12.08, päivitetty 18.4.2020 klo 18.54).